Venäläisen elokuvan historia

Teemasarjan elokuvat ja esitysajat

Helsingin yliopiston luentosarjaan liittyen esitetään sarja venäläisiä klassikoita.

Sarjan avaa Tsaarinajan elokuva -erikoisnäytös, jossa nähdään kaksi aikakauden suurimman ohjaajan Jevgeni Bauerin elokuvaa: sosiaalinen melodraama Suurkaupungin lapsi (1914) ja symbolistinen Turgenev-tulkinta Kuoleman jälkeen (1915). Alkukuvana esitetään KAVA:n hiljattain restauroimana värikopiona varhaisen animaatiovelhon Wladyslaw Starewiczin Heinäsirkka ja muurahainen (1913). Esityksessä on elävä musiikki.

Vallankumouksen myötä venäläinen elokuva siirtyi kuuluisimpaan aikakauteensa. Sergei Eisensteinin Panssarilaiva Potemkin (1925) on maailmanelokuvan peruskiviä, alati mieltä kiehtova ja yhä uusiin tulkintoihin rohkaiseva kuvaelma vuoden 1905 vallankumoustapahtumista Odessassa. Viidessä näytöksessä massat nousevat ja ottavat historian kulun omiin käsiinsä.

Dokumenttielokuvassa vallankumouksen suoritti Dziga Vertov. Elokuvassa Maailman kuudennes (1926) viiletetään Jäämereltä Keski-Aasiaan ja Leningradista Siperian taigalle. Modernistisen ylistyslaulun saavat Neuvostomaan valtavat rikkaudet, niitä työstävät eri kansallisuudet sekä "koneet ja koneita valmistavat koneet". Kokeellisen dokumentti- ja agitaatioelokuvan perusteos.

Hieman toisenlaisen näkymän 1920-lukuun avaa Abram Roomin komedia Sänky ja sohva (1927). Eroottisesti leikittelevässä asetelmassa työläistoverukset päätyvät jakamaan ensin asunnon ja sitten emännän, sängyssä ja sohvalla vuorotellen yöpyen. Elokuva on unohtumaton uuden arjen, sukupuoliroolien ja NEP-kauden muuttuvan Moskovan kuvauksena.

Stalinin ajan sosialistista realismia sarjassa edustaa Mark Donskoi, kirjallisuusfilmatisointien erikoismies, jonka Gorki-trilogiasta nähdään sen ensimmäinen ja hienoin osa Gorkin lapsuus (1938). Volgan varrelle sijoittuva kasvutarina seuraa herkästi kirjailijan varhaisvuosia ja yhteiskunnallisen tietoisuuden heräämistä 1800-luvun Venäjällä.

Suojasää vapautti ilmapiirin ja ilmaisun. Ajan hengen vangitsi hienosti Grigori Tshuhrain sotaelokuva Balladi sotilaasta (1959), jonka vilpitön optimistisuus saa edelleen puolelleen. Nuorukainen saa viikon loman rintamalta ja lähtee odysseialle äitiään tapaamaan. Rautateiden varsille sijoittuvassa matkaelokuvassa kohdataan koko ihmisluonteiden ja -kohtaloiden kirjo, läpileikkaus kansakunnasta.

1960-luvun modernismi jätti jälkensä neuvostoelokuvaan, ja suojasään tärkeäksi kuvaajaksi kohosi Marlen Hutsijev. Heinäkuun sateessa (1967) kolmekymppinen moskovalaisnainen etsii elämän suuntaa ja sisältöä yhteiskunnassa, joka on kääntänyt selkänsä perusarvoilleen. Problemaattinen sukupolvikuvaelma hengittää runollista ajankuvaa ja esittää neuvostomuunnelman ajankohtaisesta vieraantumisen teemasta.

Larisa Shepitkon Nousu (1976) jalosti suursodan muistosta mystisen vertauskuvan. Partisaanit jäävät vihollisen vangeiksi ja joutuvat valitsemaan petturuuden ja kuoleman välillä. Brezhnevin kauden avainteos kasvaa loppuaan kohti muunnelmaksi Kristuksen kärsimysnäytelmästä ja ylösnousemuksesta.

Perestroikan vuosina Aleksandr Sokurov raivasi tiensä auteur-elokuvan kärkinimeksi omalla väärentämättömällä elokuvakielellään. Neuvostoimperiumin loppua aistiva Pimennyksen päivät (1988) sijoittuu syrjäiseen Turkmenistaniin. Maailmojen leikkauspisteessä aikakaudet, kielet ja sivilisaatiot kohtaavat, myyttiset ja yhteiskunnalliset motiivit kietoutuvat arvoitukselliseksi kudokseksi.

Lauri Piispa