Tekijän toiveet: Jukka-Pekka Valkeapää
Orionissa käynnistyy to 22.10. uusi sarja, jossa elokuvantekijä kerää toivelistan itselleen tärkeistä elokuvista. Sarja alkaa vuoden elokuvaohjaajana palkitun Jukka-Pekka Valkeapään toiveilla. Tekijän oma elokuva Muukalainen nähdään Jussit-sarjassa, jossa esitellään alkuvuoden kotimaiset ensi-illat.
Teemasarjan elokuvat ja esitysajat
Olen valinnut esityssarjaan elokuvia, jotka ovat olleet itselleni syvällisesti liikuttavia, innostavia, ilahduttavia tai jopa järkyttäviä katsomiskokemuksia. Elokuvia, jotka ovat jättäneet pysyvän jäljen.
Osan näistä kuvista olen ensimmäistä kertaa nähnyt valkokankaalta elokuva-arkiston Orionissa, elokuvateatterissa joka on ollut minulle, elokuvantekijälle ja leffahullulle, niin elokuvakoulu kuin palvontapaikka.
Suuri gangsterisota (1984) on spagettiwesterneistään tunnetun suuren ohjaajan Sergio Leonen joutsenlaulu. Rikotun muistin sirpaleista koostuva elokuva on kertomus brooklynilaispoikien rikollisesta elämänmatkasta, ystävyydestä ja petoksesta.
Kuolemaantuomittu on karannut (1956) on mielestäni Clouzot’n Pelon palkan ohella kaikkien aikojen hienoimpia jännityselokuvia. Robert Bressonin tarkka kerronta pitää katsojan lujassa otteessa, siitä seikasta huolimatta, että elokuvan nimi jollekulle loppuratkaisun paljastaisikin.
Silmät ilman kasvoja (1959) loppuu hämmästyttävään kuvaan. Sitä ennen se on kuitenkin ehtinyt hämmästyttää huikeilla näyillään jo useamman kerran. Tarinassa tiedemies yrittää korvata tyttärensä onnettomuudessa tuhoutuneita kasvoja uusilla. Ahtaita lajityyppimäärittelyjä kaihtava mielikuvituksellinen elokuva liikkuu kauhutarinoiden ja sadun maailmoissa.
Ohjaaja Georges Franjun lyhytelokuva Eläinten veri (1949) dokumentoi Pariisin teurastamoiden arkea vain muutamia vuosia toisen maailmansodan jälkeen. Elokuvan hirveät kuolemannäyt muuttuvat loppua kohden epätodelliseksi painajaiseksi.
Bo Widerberg oli Ingmar Bergmanin ja Jan Troellin ohella viimeisiä ruotsalaisen elokuvan mestareita. Ådalen 31 (1969) on Widerbergin räjähtävä kuvaus työväen liikehdinnästä ruotsalaisessa pikkukaupungissa vuonna 1931.
Jacques Demyn ohjaama ja Michel Legrandin säveltämä musikaali Cherbourgin sateenvarjot (1964) on värikkääseen karamellipaperiin kääritty totuudellinen rakkaustarina. Elokuvan viimeinen kohtaus särkee sydämen.
Kesytön (1969) kuuluu ohjaajansa François Truffautin kauneimpiin elokuviin. Siinä Truffaut’n itsensä näyttelemä tiedemies yrittää saada villinä luonnossa kasvanutta lasta takaisin sivistyneen ihmisen muottiin.
Jukka-Pekka Valkeapää
- Orionin kevät 2012
- Esityskalenteri
- Mediakasvatus
- Aluesarjat
- Kino Tulio
- Vuokraa Orion
- Verkkokauppa
- Esitysarkisto
- Kevät 2011
- Teema-arkisto
- Kesä 2010
- Kevät 2010
- Syksy 2011
- Kesä 2011
- Syksy 2009
- Tervetuloa Orioniin!
- Kauden teemat
- JUHLAVIIKOT: Vasili Shukshin
- JUHLAVIIKOT: Ihmisen kohtalo
- JUHLAVIIKOT: Kinokonsertti lapsille
- Uke-Cinema
- Lapsille klassikoita ja animaatioita
- Walt Disney 2
- Itäblokin musikaalit
- Raymond Chandler ja film noir
- Kino Metsä
- Keltainen kirjasto 55 v
- Josef von Sternberg
- Hanif Kureishi
- Intialaiset naisohjaajat
- Venäläisen elokuvan historia
- Robert Bresson
- Åke Lindman in memoriam
- Paul Newman in memoriam
- Tekijän toiveet: Jukka-Pekka Valkeapää
- Kuuba
- Berliinin muurista 20 v
- Pablo Picasso
- Elokuvan historia
- Uutta ranskalaista
- Tarantino Connection II
- Lottaelokuvat
- Jussit 2009
- Ilmar Raag: Klas
- Syksy 2010
- Kino Tulio - menneet esityssarjat
- Kuukauden nettivieras
- Yhteystiedot
Seuraavaksi Orionissa
Lue lisää elokuvista ja osta liput.
| lauantai 04.02.2012 | 16:00 | MAA JÄRISEE | 19:00 | JULES JA JIM - RAKKAUDEN HYMY | 21:00 | PURPLE RAIN |
| sunnuntai 05.02.2012 | 16:00 | RISTO RÄPPÄÄJÄ | 17:45 | JULES JA JIM - RAKKAUDEN HYMY | 19:45 | VILLI SYDÄN |
Kaikki näytökset löydät näytösluettelosta
