Samuel Fuller

Samuel Fuller (1912–1997) oli itsenäinen elokuvamies. Kioskiviihteen lähtökohdista hän loi villejä moderneja visioita, jotka ovat innoittaneet Godardia, Wendersiä ja Kaurismäen veljeksiä. Ennen toista maailmansotaa Fuller oli ollut rikosreportteri, viihdekirjojen tekijä ja elokuvakäsikirjoittaja. Sodan jälkeen veteraani Fuller alkoi tehdä elokuvia, jossa elämä nähtiin taistelukenttänä. Fuller oli alkuvoimainen visualisti, joka käytti erikoislähikuvaa, liikkuvaa kameraa, nosturiajoja, pitkiä otoksia ja staccatoleikkausta omaperäisellä tavallaan.

Elokuvassa I Shot Jesse James (Yksinäinen seikkailija, 1949) Fuller muutti budjetin rajoitukset voimakseen. "Elokuva rakentuu lähes kokonaan lähikuvista, joiden painostava intensiteetti hakee veroistaan Dreyerin Jeanne d'Arcin kärsimyksestä" (Sarris). Fordin Ilmiantaja oli esikuvana. Fullerin elokuvasta tuli parempi.

Uhkapeliä Arizonassa (The Baron of Arizona, 1950) oli western-huijaustarina miehestä (Vincent Price), joka julistautuu väärillä asiakirjoilla Arizonan omistajaksi. Karjatilalliset ja uudisraivaajat suivaantuvat täysin, kun "paroni" alkaa palauttaa feodaalioloja villiin länteen.

Fuller teki tuoreeltaan ensimmäiset elokuvat Korean sodasta, ja niissä vakuutti sodan ilmapiiri, hälytysvalmiuden ja katoavaisuuden tunne. Paljain pistimin (1951) kertoo korpraalista (Richard Basehart) joka esimiesketjun kaatuessa joutuu ottamaan komennon helvetillisessä talvisodassa ylivoimaista vihollista vastaan.

Park Row (1952) oli amerikkalaisen journalismin naiivi ylistys. Siinä missä Citizen Kanen mallina oli W.R. Hearst, Park Rown esikuva oli Pulitzer. Latomakoneen, jättiotsikoiden, isojen kuvien, kioskimyynnin, useiden painosten ja sensaatioaineiston keksiminen ovat Fullerin innostuneen kuvauksen kohteina. Lehtien kilpailussakin on sodan piirteitä.

20th Century-Foxin levitykseen valmistettuun Taskuvarkaaseen (Pick-Up on South Street, 1953) Fuller sai tähtiä: Richard Widmarkin, Jean Petersin ja Thelma Ritterin. Teos alkaa maanalaisessa. Junan ryskyessä pimeässä tunnelissa taskuvaras puhdistaa ahtaassa vaunussa ilotytön käsilaukun. Tapahtumaa seuraa kaksi FBI:n agenttia...

CinemaScope-formaatin Fuller omaksui innoittuneesti. Mestarillisessa gangsterielokuvassa Tokion alamaailma (House of Bamboo, 1955) Robert Stack ujuttautuu Japanissa toimivaan amerikkalaiseen gangsterijärjestöön, jota johtaa charmikas Robert Ryan. Naamiopeli tuo toimintaelokuvaan tavalllista syvempää jännitystä.

Fuller perusti oman Globe-yhtiön, jolle hän valmisti kuusi elokuvaa. Viimeinen laukaus (Run of the Arrow, 1957) on mestarillinen, eeppinen western. Tarina valkoisesta miehestä (Rod Steiger), joka harhaillessaan sisällissodan jälkeen autiomaassa tulee intiaaniheimon jäseneksi, on Tanssii Susien Kanssa -elokuvan esikuva.

Sissipartio (China Gate, 1957) oli ensimmäinen amerikkalainen elokuva Vietnamin sodasta. Kirjava palkkasoturien ryhmä soluttautuu Ho Tshi Minhin linjojen läpi tuhoamaan asevarikon oppaanaan puoliverinen Lucky Legs (Angie Dickinson). Harva palaa retkeltä, ja sankarilla (Gene Barry) on tuliaisina Amerikkaan hänen ja Lucky Legsin pieni poika.

Huikeassa "yliwesternissä" Forty Guns (40 urhoa, 1957, pääosassa Barbara Stanwyck) ilmaisu oli tyyliteltyä, ja sille olivat ominaisia rajut liikesarjat ja leikkaavat pelkistykset. Ilmaisunsa kannalta tämä Lännen lopun tarina on sukua 1960-luvun metawesterneille.

Pienen budjetin Kiellettyä (Verboten!, 1959) sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen Saksaan, jossa nuori Helga nai jenkkisotilaan. Virtuoosimaiset kamera-ajot vuorottelevat riipaisevan halpojen erikoistehosteiden kanssa, ja ihmissuhteiden kuvauksessa on aitoutta ja hellyyttä. Fassbinder sai tästä virikkeitä Maria Braunin avioliittoon.

Kielletyn rakkauden teemaa käsitteli myös Suomessa ennen esittämätön The Crimson Kimono (1959), joka sijoittuu Los Angelesin Pikku Tokioon. Kun kaksi poliisiystävystä, valkoinen ja japanilainen, rakastuu samaan valkoiseen naiseen, mustasukkaisuuden ja rasismin varjot lankeavat heidän ylleen. Esillä on Sony Columbian restauroitu laitos.

Viimeisenä Globe-tuotantona valmistui synkkä rikossaaga Alamaailma U.S.A. (1960). Kaiken pahan takana on National Projectsin johtokolmikko, jonka hallussa ovat maan huume-, prostituutio- ja työmarkkinat. Mutta kolmikolla ei ole mitään hyvää odotettavanaan, kun Cliff Robertson päättää kostaa isänsä kuoleman.

Fullerin paras sotaelokuva oli eeppinen Hyökkäys Burmassa (Merrill's Marauders, 1962). Fuller sai jykevän budjetin kertomukseen kenraali Merrillin (Jeff Chandler) rykmentistä, jonka tehtävänä on katkaista Japanin tie sen yrittäessä saada yhteyden Saksaan Lähi-Idässä. Joukkoteurastuksen tunne viidakkomarsseilla iskee armottomana.

Shokkikäytävässä (1963) Pulitzerin palkintoa havitteleva reportteri soluttautuu mielisairaalaan selvittääkseen murhan ja kohtaa Koreassa aivopestyn sotilaan, joka luulee olevansa Etelävaltioiden kenraali, mustan opiskelijan, joka lietsoo rotumellakoita Ku Klux Klanin hupussa ja atomifyysikon, joka lapseksi taantuneena piirtää kuvia värikynillä.

Alastoman suudelman (1964) avaus on unohtumaton: kuohuviinin kauppamatkustaja Kelly (Constance Towers) pieksee parittajansa niin hurjasti, että naisen kaljuksi ajeltu kallo paljastuu. Kelly vaihtaa alaa, ja hänestä tulee lasten rakastama unelmahoitaja pikkukaupungissa. Mutta normaalista elämästä löytyy entistäkin pahempia perversioita...

Fullerin lempiprojekti, omaelämäkerrallinen Voittamaton ykkönen (The Big Red One, 1980) on Yhdysvaltain 1. jalkaväkidivisioonan saaga Pohjois-Afrikassa, Sisiliassa, Normandiassa, Ardenneilla, Saksassa ja Tshekkoslovakiassa keskitysleiriä vapauttamassa. Alkuperäisversion rekonstruktio tuli nähtäväksi vuonna 2004 Richard Schickelin ansiosta.

Romain Garyn tarinaan perustuva Valkoinen koira (1981), pääosassa Kristy McNichol tyttönä, joka saa omituisen koiran, käsitteli iskevästi rasismia. Fuller oli kuvannut tuotannossaan Amerikkaa rotujen, kansojen ja kulttuurien törmäyskenttänä, ja olivatpa kyseessä intiaanit, mustat tai japanilaiset, Fuller ei koskaan esittänyt heitä "muukalaisina".

Fuller piti Suomesta ja valloitti Sodankylän vuonna 1986. Samuel Fullerin katu Sodankylässä lienee ainoa elokuvaohjaajalle omistettu katu Suomessa.

AA