Robert Guédiguian

Tämänhetkisten merkittävien ranskalaisohjaajien joukossa Robert
Guédiguian (s. 1953) on aivan omanlaisensa. Hänen isänsä oli armenialaista syntyperää, äiti puolestaan saksalainen, mikä avasi hänelle
myös saksankielen ja kulttuurin.

Guédiguian syntyi Ranskan vanhimmassa kaupungissa, Marseillessa, joka on ikiajoista asti ollut todellinen kansojen ja kulttuurien sulatusuuni, varttui työläiskodissa L’Estaque-nimisessä kaupunginosassa ja imi itseensä sen elämän ja hengen, valon ja kielen.

Vuoden 1968 innostamana Guédiguian liittyi aktiiviksi silloin vielä voimakkaaseen kommunistipuolueeseen, ponnisti samalla yliopistoon lukemaan yhteiskuntatieteitä ja väitteli myöhemmin Pariisissa. Hän tutustui jo opiskeluaikoina tulevaan vaimoonsa Ariane Ascarideen, jonka myötä teatterimaailma tuli läheiseksi ja elokuva vähitellen ammatiksi.

Guédiguian sanoo tekevänsä elokuvaa nimenomaan elääkseen kollektiivissa, ystävien kesken, ja Ariane Ascariden lisäksi hänen näyttelijöihinsä kuuluvat tiiviisti Jean-Pierre Darroussin sekä lapsuuden ystävä Gérard Meylan. Hänellä on jo pitkään ollut myös oma tuotantoyhtiö Agat Films & Cie/Ex Nihilo. Hän on väsymätön elämän tarkkailija ja osallistuja, jonka ihanteita on monilla kulttuurin aloilla toiminut Pier Paolo
Pasolini. Guédiguian sanoo haluavansa luoda populääriä elokuvaa, joka
on hänen isänsä kaltaisten ymmärrettävissä, mutta josta löytyy useita
tasoja ja syvyyksiä.

A la vie, à la mort (1995) on Guédiguianin kuudes elokuva. Keskipisteenä
on marseillelainen Sinisen papukaijan kapakka, jossa kovaonnisten
ihmisten elämät risteävät ja jossa ateisti Guédiguian rakentaa tragiikan
keskelle toivon ja uskon hitusen – eräänlaisen seimen tarinan.

Runsaasti palkittu ja kansainväliseen menestykseen yltänyt Marius
ja Jeannette (1997) on tavallaan kuin Marseillen valoisa kääntöpuoli.
Guédiguianin sanoin ”Elokuva kertoo siitä, että kaikki on mahdollista,
ei pelkästään politiikassa vaan rakkaudessa, seksuaalisuudessa, missä
tahansa iässä, jokaisena hetkenä ja yhteiskunnan joka miljöössä.”

La Ville est tranquille (2000) jatkaa työskentelyä tuttujen näyttelijöiden
kanssa, mutta aivan erilaisessa, Guédiguianin arvostaman Fassbinderin
sävyssä. Kaupungin eri kerrostumat yläluokasta alimpiin on nähty
saman tiukan katseen läpi. Ariane Ascariden esittämän äidin suhde
narkkarityttäreensä on unohtumaton.

Guédiguianin elokuvissa rakkaus ja seksuaalisuus ovat aina olennainen
osa. Marie-Jon kaksi rakastajaa (2002) on kolmen keski-ikäisen
ihmisen välinen melodraama, jonka kauneus ja pakahduttavuus syntyy
ihmisten tunteiden, ruumiiden ja niiden koskemattomuuden kunnioittamisesta.

Le Promeneur du Champ de Mars (2004) vie Guédiguianin uralla yllättäen
aivan eri maailmaan: Pariisiin ja myyttisen presidentti Mitterrandin
viimeisiin aikoihin. Pääosassa loistava Michel Bouquet.

L’Armée du crime (2009) kertoo armenialaissyntyisen runoilijan Missak
Manouchianin Ranskan miehityksen aikana perustamasta maahanmuuttajien vastarintaryhmästä, johon kuului useiden eri kansallisuuksien edustajia. Heidän taistelunsa on Guédiguianin mielestä syytä nostaa esille vasten oman aikamme räikeää epätasa-arvoa ja nurkkakuntaisuutta.

Satu Laaksonen

Yhteistyössä: Centre Culturel Français ja Association Cinépage
(Marseille). Vuoden 2011 Frankofonia-tapahtumia • www.france.fi