Pelko muurin takana
Teeman elokuvat ja esitysajat »
Neuvostoliitto aloitti 25.3.1949 miehittämässään Virossa laajamittaiset kyyditykset tarkoituksena murtaa maan vastarinta ja selkäranka. Kyyditetyt vietiin vankileirien saaristoon.
Vuonna 2009 muistetaan Viron kyyditysten 60-vuotispäivää. Tulee kuluneeksi myös 20 vuotta Berliinin muurin murtumisesta ja kylmän sodan loppumisesta. Rautaesiripun repeäminen ja glasnost ovat avanneet uusia mahdollisuuksia käsitellä neuvostomenneisyyttä. Gulag ei ole kuitenkaan vielä kiinnostanut elokuvantekijöitä holokaustin tapaan, vaikka vankileirien saaristo oli maailman suurin keskitysleiri.
Miten itsenäisyystahto säilyi neuvostoajan läpi? Miten diktatuuri kohteli omia kansalaisiaan? Kuinka Neuvostoliitto kirjoitti historiansa mieleisekseen? Rikosten selvittely on vasta alkanut, ja elokuvat ovat osa sitä selvittelyä. Ne kertovat valtioterrorista, myös vaikenemisen terrorista, sillä vaikenemalla kansakunta menettää muistinsa, ja muistin menettäminen merkitsee identiteetin menettämistä.
Imbi Pajun dokumenttielokuva Torjutut muistot (Suomi/Viro 2005) kertoo ohjaajan äidin ja hänen kaksoissiskonsa kasvukertomuksen neuvostomiehityksen ja terrorin olosuhteissa. Sukupolvien rajat ylittävästä selvittämättömästä menneisyydestä ei ole vieläkään helppo puhua.
Edvins Šnoren The Soviet Story (Latvia 2008) näyttää, miten totalitaristinen Neuvostoliitto auttoi Hitleriä taistelemaan juutalaisia vastaan, miten Stalinin valtio massamurhasi omia kansalaisiaan teollisessa mittakaavassa, miten länsivallat auttoivat Neuvostoliittoa ja miten rikoksista tehtiin tabuja, joista vasta nyt voidaan kertoa koko laajuudessaan.
Marcus Kolgan elokuvan Gulag 113 (Kanada/Viro 2005) päähenkilö on 89-vuotias virolaisemigrantti Eduard Kolga, joka pakko-otettiin Puna-armeijaan vuonna 1941 mutta vietiinkin vangiksi pakkotyöleirille. Lopulta rintamalle päästyään hän onnistui pakenemaan länteen. Asiantuntijoihin kuuluu Gulag-tutkija Anne Applebaum.
James Tustyn ja Maureen Castle Tustyn Laulava vallankumous (USA/Viro 2006) on Viron uudelleenitsenäistymisen sykähdyttävä kronikka vuosilta 1986–1991. Kunnianosoitus Viron kulttuurille kertoo kaipuusta vapauteen ja itsenäisyyteen, kansasta joka ei menettänyt toivoaan ja jonka oikeustaju auttoi romahduttamaan neuvostoimperiumin.
Juris Podnieksin dokumenttielokuva Homeland (Krustcelš = Ristin tie, Latvia 1990) kertoo, miten mahtavat ihmisjoukot Latvian, Liettuan ja Viron laulujuhlilla esittivät kansallislauluja, jotka neuvostohallinto oli kieltänyt 50 vuoden ajan. Sittemmin tekijät yritettiin salamurhata, ja kaksi ohjaaja Podnieksin kumppania kuoli vammoihinsa.
Andrzej Wajdan tosipohjainen draama Katyn (Puola 2007) kertoo, miten NKVD teloitti neuvostomiehityksen alettua vuonna 1940 Katynin metsässä 22.000 puolalaista upseeria, joukossa ohjaajan isä. Syyn Neuvostoliitto vieritti Saksalle. Elokuva kertoo myös, mitä murhattujen perheet kokivat. Se kertoo kamppailusta muistin ja totuuden puolesta.
Gulagia käsiteltiin Neuvostoliitossakin suojasään ja glasnostin vuosina. Marina Goldovskajan Solovetskin valta (Neuvostoliitto 1988) on järkyttävä dokumenttielokuva Vienanmeren leiristä, jota pidetään Gulagin prototyyppinä. Goldovskaja löysi mukaan Solovetski-veteraanin ja näyttää, miten Maksim Gorkin kaltaisia intellektuelleja yritettiin höynäyttää.
Aleksandr Solzhenitsynin esikoiskirja oli julkaistu suojasään aikana Neuvostoliitossakin, mutta Caspar Wreden gulag-filmatisointi Päivä Ivan Denisovitshin elämässä (Norja/Iso-Britannia 1970) joutui aikanaan Suomessa esityskieltoon. Ronald Harwood laati englanninkielisen käsikirjoituksen, Tom Courtenay tulkitsi nimiroolin, ja Sven Nykvistin kuvaukselle tekee oikeutta Jörn Donnerin tallettama priimakopio.
Samana vuonna valmistunut Costa-Gavrasin tosipohjainen Tunnustus (Ranska/Italia 1970) sai Suomen ensi-iltansa heti. Stalinistinen terrori miehitetyssä Tshekkoslovakiassa saa inkvisition muotoja, ja myös kommunistinen vastarintataistelija Artur London joutuu näytösoikeudenkäynnin uhriksi. Pääosissa Yves Montand ja Simone Signoret.
Muiden elämä (Florian Henckel von Donnersmarck, Saksa 2006) kuvaa, miten vakoilusta ja ilmiantamisesta tuli kaikkialla läsnäolevaa arjen terroria Itä-Euroopan diktatuurimaissa. Erikoista Stasi-vakoojaa esittävä näyttelijä Ulrich Mühe (1953–2007) oli itsekin kokenut sen joutuessaan oman vaimonsa ilmiantamaksi.
Sofi Oksanen, Imbi Paju