KERSANTTI PIPPURI

1958 kuuluisa orkesterijohtaja Kersantti Pippuri kuolee kesken 40-vuotisen uransa juhlallisuuksia USA:n imaginaarisessa ytimessä, postikorttimaisessa Heartlandissa eli Sydänmaassa. Myöhemmin hänen pojanpoikansa Billy Shears (Peter Frampton) toteuttaa hänen toiveensa ja kokoaa ystäviensä kanssa The Lonely Hearts Club Bandin uudelleen. Television avulla yhtye nousee valtakunnalliseen kuuluisuuteen. Orkesteri kuitenkin herättää kiinnostusta myös FVB:ssa (Future Villain Band), joka aikoo valloittaa maailman aivopesemällä yleisön innostumaan roskasta ja bändin henkinen koti, Heartland, joutuu FVB:n kynsiin. Varsinainen pyhäinhäväistys tapahtuu kun Pepperin alkuperäisen bändin museoidut soittimet varastetaan.

Elokuvassa on yli 30 uudelleen äänitettyä, Bee Gees -yhtyeelle ja Peter Framptonille sovitettua kappaletta jotka ovat pääosin peräisin Beatlesien Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band (1967) ja Abbey Road (1968) -albumeilta. Juonesta ja tarinasta elokuvan yhteydessä ei juuri voi puhua, kyse on kappale toisensa jälkeen organisoidusta pop-kavalkadista. Ainoa puherooli on kertoja George Burnsilla

Elokuvan takana oli Saturday Night Fever ja Grease -elokuvat tuottanut Robert Stigwood, joka ei onnistunut luomaan Beatles-hiteistä yhtä suosittua nuorisomagneettia. Elokuvan pohjana oli Stigwayn aiempi Beatles-Broadway -show, jonka yhteydessä hän oli hankkinut suuren määrän Beatles-kappaleiden oikeuksia

Aikalaisarvioissa elokuvaan suhtauduttiin suorastaan raivokkaasti. Dagens Nyheter otsikoi arvostelunsa Beatlesin raiskaukseksi. Helsingin Sanomissa Helena Ylänen puolestaan kirjoitti kuinka "Stigwoodin kädenjälki merkitsee yleensä röyhkeää kaupallisuutta, mauttomuuksia ja teollista tuoteajattelua. Kersantti Pippuri on hänen mahdottomimpiaan"

- lähteiden pohjalta Pasi Nyyssönen 7.3.2012