YÖN KAUNOTTARET

”On tavallista, että jokainen vuosisata ymmärtää itsensä väärin ja tässä tietämättömyydessään kääntyy valittaen kohti menneisyyttä.” Clair kirjoitti näin vuonna 1927 ja näihin sanoihin sisältyy muuan niistä teemoista, joiden varaan hän 25 vuotta myöhemmin rakensi käsikirjoituksensa. Hän sai idean käydessään New Yorkissa vuonna 1951 ja ensimmäisten muistiinpanojen otsakkeena oli: ”Idean Suvaitsemattomuuden koomiseksi versioksi”. Tästä kehkeytyi sitten vähitellen muuan hänen omaperäisempiä tarinoitaan, jolle hän antoi nimen yöllä kukkivien kukkien mukaan: Les belles de nuit (Yön kaunottaret).

Elokuvan sankari on nukkavieru musiikinopettaja maalaisympäristössä, niin tyytymätön osaansa että etsii pakotietä unelmista. Yksi unelmista näyttää hänet menestyvänä säveltäjänä ”onnellisemmalla” aikakaudella vuosisadan vaihteessa; toinen uni vie hänet Algerian valloituksen aikaan, jolloin hän sotilaana saavuttaa romanttisia voittoja, tietysti myös haaremissa. Siirtyen ajassa taaksepäin hän edelleen uneksii loistavista voitoista Vallankumouksen aikana, sitten muskettisotureiden aikakaudella, kunnes hän viimein huomaa olevansa luolamiesten joukossa. Tämä viimein saa hänet pysymään hereillä ja kiinnittämään huomiota onneen joka hänellä on käden ulottuvilla autokorjaamon omistajan kauniin tyttären hahmossa. Näin hän viimein tekee sovinnon todellisuuden kanssa.

Aiheeseen olennaisesti kuuluvaan tilannekomediaan Clair lisäsi eräänlaisen kaleidoskoopin muita komediatyylejä: kukin aikakausi nousee menneisyydestä tietyn sävelmän ja myytin sille suoman hehkun myötä. Läsnä tässä elokuvassa ovat myös useimmat Clairin toistuvista sivuteemoista, varsinkin ystävyyden teema: elokuvan viehättävimpiin jaksoihin kuuluvat ne joissa pieni naapurijoukko pitää koko ajan mutta hienovaraisesti huolta ahdistuneesta musiikinopettajasta. Samalla Les Belles de nuit sisältää paljon sellaista aineistoa joka on uutta Clairin taiteessa. Heittäytyessään unien huomaan sankari tietysti antautuu kaikenlaisiin iloihin, joiden joukossa on muun muassa Gina Lollobrigidan aistillinen läsnäolo ylellisessä haaremissa. Tämä tuo aistillisuutta Clairin olennaisesti siveään maailmaan. Rakastettavasti, hymyn ja hienoisen ironian myötä käsiteltynä tällaiset eksoottiset ainekset istuvat hyvin kokonaisuuteen – kaikkihan on vain unta ja Clairin maailmassa ollaan vieraanvaraisia muukalaisille.

-Carherine De La Roche (British Film Instituten vihkosesta ”Rene Clair”, 1958)