MILJOONA

Le million on luultavasti René Clairin suurin pioneerisaavutus. Pyrkiessään säilyttämään alkuperäisen vaudeville-näytelmän liikkeen ja epätodellisuuden tunnun hän korvasi suuren osa vuoropuhelua itse kirjoittamillaan laulujen sanoilla ja uudella, toimintaa vastaavalla musiikilla luoden näin musikaalisen elokuvatyylin. Samalla hän yleisemminkin ajoi elokuvaohjaajan asian voittoon: hän oli aina korostanut että ohjaaja, ei idean antaja on elokuvan varsinainen tekijä, kuten Racine, ei Seneca tai Euripides, tragedioittensa ranskalaisten säkeiden luoja. Käsitys epäilemättä sopii erityisen hyvin Clairiin itseensä, jonka elokuvien käsikirjoitukset, olivatpa ne sitten sovituksia tai hänen alkuperäisideoitaan, ovat olennaisesti alkuperäisiä luomuksia.

Le million on mitä kevyin fantasia rakastavaisesta parista, joka etsii kadonneen takin taskuun jäänyttä voittoarpalippua. Tähän yksinkertaiseen tarinaan kietoutuu näppärästi rakennetussa hullunmyllyssä mitä erilaisimpia ihmisiä: sankarin velkojat, rosvoja takaa-ajavat poliisi ja lukuisia muita henkilöhahmoja, jotka kaikki kohtaavat kiivaassa menossa pitkin katuja ja käytäviä, portaita ja Pariisin kattoja. Miljöö on Clairin tyypilliseen tapaan samalla kertaa salaperäinen ja kodikas. Musikaalinen rytmi ei kuvien virrassa kertaakaan horju. Meersonin unenomaisten lavastusten epätodellisuus tuo ihmishahmot elävästi esiin – elokuvalavastuksen kehitykselle Meersonin luomukset olivat suuntaa-antavia. Vaikka henkilöhahmot eivät ole sen enempää kuin tuttuja tyyppejä Clairin Pariisista, he tekevät eläviksi hänen lempiteemansa, ennen muuta teeman ystävyydestä, joka parantaa kilpailun, roistomaisuuden ja kaiken katkeruuden.

Tässä elokuvassa Clairin ironia ja äly liittyvät romanttiseen tunnelmaan. Kun tanakka tenori ja vielä valtavampi primadonna laulavat näyttämöllä sentimentaalisen dueton ”Nous sommes seuls” ja kun kulisseissa piileskelevät nuoret rakastavaiset tekevät sanoista totta, kohtaus on sekä koominen että liikuttava, sillä kyseessä on todella rakkauskohtaus. Kun taistelu takista saa jalkapallo-ottelun muodon ääninauhan vihellyksineen ja pallon tömähdyksineen, vaikutus toimii hyvin, sillä tässä fantasiamaailmassa taistelu on ainoa peli. Näin Clair myös rohkeasti näytti tietä äänen tulkitsevalle käytölle.

Le million oli Clairin ensimmäinen elokuva joka saavutti välittömän ja yleismaailmallisen menestyksen ja joka on myös kestänyt aikaa hyvin. Alexandre Arnoux kirjoitti vuonna 1931: ”Olemme juuri olleet todistamassa huomattavan ja olennaisesti ranskalaisen mestariteoksen syntyä, jota ei olisi voitu tehdä missään muualla kuin meidän maassamme.” Lontoon uusintaensi-illan jälkeen vuonna 1945 William Whitebait kirjoitti ”New Statesman”-lehdessä: ”… tämä on kevyt musiikkiversio gangsteritarinasta, aikamme ’Kerjäläisooppera’… Itse asiassa Le million on ensimmäinen elokuvaooppera. Kaksi olennaisesti liikkeeseen perustuvaa taidetta, elokuva ja musiikki ovat siinä saavuttaneet täydellisen sopusointuisen yhteyden. On vielä lisättävä kolmas tekijä, Clairin dekoratiivinen silmä, joka toimii erinomaisesti vaimennetussa taustoissa, henkilöiden ja esineiden ryhmittelyssä. Hänen saavuttamansa hämmästyttävä magia on sekoitus romantiikkaa, burleskia, henkevyyttä ja sellaista älyä jota ei käy erottaminen kauneudesta”

- Catherine De La Roche (British Film Instituten vihkosesta ”René Clair”, 1958)