KAHLEKUNINGAS

Torniolainen poika, 11-12 -vuotias Esko turvautuu valkoiseen valheeseen pelastaakseen nahkansa sen jälkeen, kun rajantakaisille ruotsalaispojille tarkoitettu, mutta omiin osunut kepponen osoittautuu kalliiksi. Hyvän mielikuvituksen luova käyttö ei käy kivuttomasti, sillä tihutyöstä kiinni jäävät parhaat kaverit hylkäävät Eskon, joka on päässyt tekosestaan kuin koira veräjästä. Uudeksi ystäväksi tulee Patrick joen toiselta puolelta Ruotsista.

Siirtymä 1970-luvun Ruotsiin on tietysti jo edistysaskel teini-ikään tulevalle suomalaiselle: mieltä tuossa iässä kiihottavat asiat kuten rock ja sex ovat siellä kovemmassa huudossa kuin tuolloin vielä puritaanisessa Suomessa. Poikien perheet suhtautuvat ystävyksiin varauksellisesti. Eskon luonteenpiirteisiin kuuluu se, että hän haluaisi olla jotakin muuta, mitä hän on. Sama vaiva on oikeastaan koko hänen perheensä ongelma. Mutta Patrickilla on pakkomielteitä, jotka liittyvät paitsi sotaan myös Harry Houdiniin, maailman kuuluisimpaan kahlekuninkaaseen, mieheen, joka uhmaa fysiikan lakeja. Ja nyt Esko aikoo suorittaa Houdinin vaikeimman tempun.

Elämänpiiri käy rankaksi kun Eskon isä saa työstään potkut, äiti menettää hermonsa, vaarilla ei enää kaikki ole kohdallaan ja Patrick on saanut äärimmäisen vaarallisen sairauden, leukemian. Se avaa elokuvan teemat, joihin lukeutuvat niin sairaudet, kuolema, menetykset kuin surukin.

Nuoret näyttelijät valloittavat katsojien sydämet. Heikki Hela esittää perusisää, joka ei oikeastaan lotkauta korvallakaan velvollisuuksiinsa sen enempää isänä kuin aviomiehenäkään. Kuusikymmenluvulla siitä saattoi jo olla seurauksia perheyhteyden jatkuvuudelle. Valitettavasti aina auvoisa Sulevi Peltola joutuu esittämään umpimielisen ex-sotasankarin roolia enemmän vaikenemalla kuin näyttelemällä. Elokuva kiinnittää ansiokkaasti huomiota ajankuvaan. 1970-luku näyttäytyy valkokankaalta nykyiseen silmään pistävine korneine vaatteineen, väreineen ja junttiasenteineen kuin valistusfilmistä "Ei koskaan enää".

– Jari Sedergren 29.10.2004