PURPLE RAIN

4.02. lauantai 21:00

USA , 1984
Prince, Apollonia Kotero, Morris Day
suom. tekstit/svenska texter
K16
112
2. esitys/visningen
KAVA 35 mm

Bob Cavallo, Joe Ruffalo ja Steve Fargnoli (CRF) ryhtyivät Warner-levy-yhtiön ihmelapsen Princen agenteiksi vuonna 1979. Yhteistyön tuloksena syntyi kolme kulta-albumia Prince, Dirty Mind ja Controversy sekä oninkertaiseen platinaan yltänyt tupla-albumi 1999. Prince esiintyi myös lukuisissa musiikkivideoissa vuodesta 1979 alkaen ja oli yleensä niiden tosiasiallinen ohjaaja. LITTLE RED CORVETTE oli ensimmäisiä mustien artistien musiikkivideoita, jotka pääsivät Music Televisionin voimakierrätykseen ("power plug").
  Cavallo, Ruffalo ja Fargnoli tilasivat elokuvakäsikirjoituksen William Blinniltä, menestyksekkään FAME-televisiosarjan tuottajalta. Albert Magnoli valmisti lopullisen käsikirjoituksen Blinnin aiheen pohjalta, ja hänestä tuli myös elokuvan ohjaaja ja leikkaaja. Warner Bros.:n johtajat suhtautuivat hankkeeseen niin epäilevästi, että vielä kesäkuussa 1984 he ilmoittivat torjuvan kantansa julkisesti. Rocktähtien elokuvapotentiaalia epäiltiin. Mick Jagger, The Bee Gees ja David Bowie olivat kaikki menestyneet huonosti elokuvissaan. Rock-karisma ei aina merkitse elokuvakarismaa. Monet laulajat ovat huonoja näyttelijöitä. Platinalevyn ostajakunta riittää elokuvalevityksessä vain yhden viikonlopun menestykseen. Cavallo, Ruffalo ja Fargnoli toteuttivat markkinointikampanjan, jossa ensimmäiseksi oli saatava elokuvayhtiö ja levittäjät vakuuttuneiksi. Monivaiheinen mediasalamasota alkoi toukokuussa 1984. Tärkeällä sijalla oli yhteistyösopimus Music Televisionin kanssa. WHEN DOVES CRY ja LET'S GO CRAZY pääsivät voimakierrätykseen. Lisäksi MTV rakensi erikoiskäsittelyn elokuvan ensi-illan ympärille.
  PURPLE RAIN lähtökohtana on The Kidin (Prince) kantapaikka, The First Avenue Club ja Seventh Street Entry: hän ilmestyy strobovalaistuna purppuranpunaisen sumun keskeltä. Musiikin glamourin kääntöpuolena on ankea koti, jossa isä hakkaa äitiä. Kun The Kid yrittää puuttua asiaan, isä iskee hänet lattiaan. Musiikki on The Kidin tapa ylläpitää elämänhaluaan fantasian avulla. Mutta egoistinen The Kid itse kohtelee muita huonosti. Hän narraa tyttöystävänsä Apollonian alastomana hyiseen järveen. Hän ei kiinnitä demonauhaan, jota hänen yhtyeensä muusikot Wendy Malvoin ja Lisa Coleman yrittävät tarjota hänelle. Sen musiikki kuullaan loppuhuipennuksessa, isän kuoltua: "I never meant to cause you any sorrow/I never meant to cause you any pain... I only want to see you laughing in the purple rain".
  PURPLE RAIN tuotti kustannuksensa takaisin kolmessa päivässä. Ensi-iltakierroksellaan se tuotti yli 100 miljoonaa dollaria. Albumia myytiin vuoden loppuun mennessä 10 miljoonaa kappaletta. Siitä lohkesi kaksi ykköshittiä, When Doves Cry ja Let's Go Crazy. Lisäksi Jungle Love ja The Bird kohosivat Top Fortyyn. PURPLE RAIN -myyntivideo ehti jo joulumarkkinoille, ja sitä meni kaupaksi 470 000 kappaletta.

- R. Serge Denisoffin ja William D. Romanowskin mukaan (Risky Business. Rock In Film, 1991) AA 1993