MADAME CLAUDE

Madame Claude alias Fernande Grudet (s. 1923) johti 1960-luvun Pariisissa naisseuralaisia välittänyttä puhelintyttöpalvelua, jonka asiakkaat tulivat yhteiskunnan maksukykyisimmistä piireistä. Madamen yhteydet liike-elämän, virkavallan sekä järjestäytyneen rikollisuuden johtaviin hahmoihin takasivat, että hänen prostituutioverkostonsa nautti monenlaisten vallanpitäjien suojelua.

Kaikkien aikojen katsotuimmman ranskalaiselokuvan Emmanuellen (1974) esikoisenaan ohjannut muotikuvaaja Just Jaeckin tarttui Madame Clauden tarinaan kolmannessa elokuvassaan, jonka valmistumisen aikoihin Grudet oli otsikoissa oikeusjuttujen keskipisteenä ja Amerikkaan lähteneenä veropakolaisena. Kaikesta erotiikastaan huolimatta Madame Claude on ensisijaisesti salaliittotrilleri, joka lajinsa sääntöjen mukaisesti painottaa yksilöiden surullisen heikkoja mahdollisuuksia pärjätä intressejään häikäilemättä ajaville koneistoille. Ulkopoliittisiksi ja kaupallisiksi kontakteiksi nostetaan tiedustelupalvelu CIA ja Lockheed-yhtiön korruptio-skandaaliin viittaavat lentokonekauppojen junailijat.

Valokuvamallivetoiseen tähtikaartiin kuuluu kreikkalaisen varustajasuvun vesaa esittävä Klaus Kinski, joka muistelmissaan on väittänyt seurustelleensa Madame Clauden tyttöihin kuuluneen ”Jasminen” kanssa. Serge Gainsbourg teki laulajapuolisonsa Jane Birkin kanssa musiikin, joka sisältää Sergen harvoja englanninkielisiä sanoituksia. Boheemisuuruudet Gainsbourg ja Kinski kohtasivat myöhemmin romaanihenkilöinä: Frédéric Beigbederin mainossatiirissa 99 F skandaalinkäryiset taiteilijapersoonat elävät naapuruksina valekuolleiden tai kuolemattomien trooppisessa paratiisiyhteisössä.

Elokuva menestyi odotettua heikommin, mutta sai Francois Mimet'n ohjaaman jatko-osan Madame Claude 2 (1981). ”Brändikkyyden” puutteesta kertoo, että osa kaksi sai Suomen ensi-iltansa ylimalkaisella genrenimellä Intiimit ilot.

Jaeckinin kimaltavan luksustyyliset erotiikkadraamat on säännönmukaisesti kuitattu porvarillisen taantumukselliseksi, vaikka Emmanuellen tai O'n tarinan ”antinormaali” aistillisuus on kaukana minkä tahansa aikakauden valtavirtaelokuvan normeista. Madame Claude ei ollut edeltäjiensä kaltainen kohutapaus, mutta se herätti Suomessa pienen ideologisen debatin lehdistön vasemmalla laidalla. Kansan Uutisten Martti Savon nuivaa arviota saman lehden myöhemmässä numerossa kommentoinut Rauno Söderholm (KU 24.2.1978) ei pitänyt Jaeckinin elokuvaa erityisen merkittävänä, mutta näki siinä muutakin rohkeaa kuin paljasta pintaa:

"Tosiasiassahan elokuva sangen avoimesti ja yksityiskohtaisesti osoitti Madame Clauden systeemin epäinhimillisyyden... Se taistelee omalla tavallaan rakkauden ja inhimillisyyden puolesta. Mutta samalla se osoittaa, ettei yksi ihminen voi mitään järjestelmälle, oli hän sitten miten älykäs, sitkeä, urhea tahansa. Tämäntyylisiä arvioita ja yhteyksiä voimme löytää elokuvasta lukemattoman määrän ja osoittaa niiden avulla työväenluokan tehtävät."

Lauri Lehtinen 30.12.2010