JOY

Huippumallin omaelämäkertana markkinoitu Joy Laureyn romaani Joy jatkoi salanimellä tuotetun, naisnäkökulmasta kerrotun ranskalaisen eroottisen kirjallisuuden 1950-luvulla alkanutta perinnettä. Kirja sai jatkoa ja herätti elokuvatuottajissa toiveita uudesta Emmanuelle-buumista: olisiko tässä ainesta näyttävään eroottiseen draamaan, joka onnistuisi välttämään negatiivisen pornoleiman ja tavoittaisi huomattavasti laajemman kuluttajakunnan kuin aikuisviihde?

Elokuvasovitusta voi tarkastella 1980-luvulla kartalta katoamaan tuomitun eurooppalaisen softcore-seksigenren viimeisenä suurena vastavetona liukuhihnamaisesti tehtaillun hardcoren voittokululle kaikilla markkina-alueilla. Perinteisen tyylin edustajien valttikorttina oli luksus, lavastuksissa ja puvuissa kiiltelevä juppisukupolven tyyli. Elokuvassa saattaa olla dramaturgiset puutteensa, mutta ainakaan se ei ole halvannäköinen.

Kanadalaisen Claudia Udyn esittämä Joy on valokuvamalli, jolle on selvittämättömien lapsuuskokemusten seurauksena jäänyt kaipuu tuntematonta, ulkomailla asuvaa isäänsä kohtaan. Kohuttujen kampanjoiden tähtenä loistava Joy ajautuu ihmissuhteissaan toistuvasti vanhempien miesten kumppaniksi. Sankaritar rikastuttaa kokemustensa kirjoa sekä salaisilla fetissiklubeilla että henkistävän tantraseksin parissa.

Monet lähteet ilmoittavat elokuvan ohjaajaksi italialaisen veteraanin Sergio Bergonzellin (s. 1924), joka 1970-luvulla erikoistui satiiriseen erotiikkaan ja ohjasi muun muassa lapsilta kielletyn Don Camillo -variaation Il compromesso erotico (1976). Bergonzellin ranskalaiselta muunnokselta kuulostava Serge Bergon on kuitenkin toinen henkilö, mainosten parissa kannuksensa hankkinut ranskalainen, jonka ei tiedetä ohjanneen muita pitkiä elokuvia. Sekä ohjaajan että pääosanesittäjän suhteellinen tuntemattomuus viittaavat siihen, että tuottajilla oli tarkoitus rakentaa Emmanuellen Just Jaeckinin ja Sylvie Kristelin yhteistyötä muistuttava menestystarina, jonka henkilöt eivät tulisi ranskalaisen elokuvamaailman tutuista piireistä.

Trendihakuisuudestaan huolimatta Joyn aistillisuus oli selvästi jäljessä aikaansa eikä kokonaisuudesta ollut suureksi kansainväliseksi hitiksi. Levittäjät yrittivät silti rakentaa ilmiötä parhaansa mukaan. Lontoossa kuuman uutuuden kunniaksi järjestettiin komea kutsuvierasgaala, jonka vieraina nähtiin tennistähti Björn Borg sekä 1980-luvun nuorison popsuosikki George Michael.

Jacques Saurelin ohjaama jatko-osa Joy & Joan (1985) sai Suomen ensi-iltansa huhtikuussa 1987 ja MTV3 esitti sen uudenvuodenyönä tammikuun 1993 puolella. Eksoottisissa miljöissä liikkuva jatko on ammattimaista jälkeä, mutta selvästi edeltäjäänsä huokeampi tuotanto. Claudia Udy ei jatkanut Joyn roolissa, vaan nimiosan peri kokeneempi esiintyjä: ranskalaisen seksielokuvan monipuolinen ja maineikas vakiokasvo Brigitte Lahaie.

Lauri Lehtinen 21.8.2010