4 KUUKAUTTA, 3 VIIKKOA, 2 PÄIVÄÄ

Lehtensä lukeneet tietävät jo melko varmasti, mistä tämä Romaniasta tuleva elokuva kertoo. Abortinteosta, joka elokuvan tapahtuma-aikaan vuonna 1987 oli Romaniassa laitonta. Senkin moni tietää, että 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää – nimi viittaa raskausaikaan – voitti Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon. Sen näkeminen Suomen valkokankailla ei ole silti itsestään selvää. Edellinen voittaja, Ken Loachin The Wind That Shakes the Barley, on nähty vain Sodankylän elokuvajuhlilla.

Opiskelija-asuntolan yhdestä huoneesta alkava tarina nousee koko yhteiskunnan tasolle. Eikä tämä olisi mahdollista ilman erittäin hyviä näyttelijöitä ja yhteen hiileen puhaltavaa työryhmää. Reaalisosialistista Romaniaa Mungiu taustoittaa kolmannessa elokuvassaan harkitusti. Aikakautta kuvaa esimerkiksi kohtaus kadunkulmassa, jossa jonnotetaan ruokakauppaan. Kohtaus kestää ja kestää, eikä jono liiku.

Toinen kohtaus vihjaa, miten ahtaasti Romaniassa (yhteis)asuttiin, kolmas näyttää yhteiskäytössä olleet puhelimet, neljäs osoittaa byrokratian laajuuden, kun henkilöpapereita kysytään alati, ja viides, miten yleistä on matkata liputta. Entä tämä: kaikki autot ovat samaa mallia, Dacia tuhatkolmesatasia. Ehkä vieras nimi mutta kuvassa tutumpi. Auto oli kopio ranskalaisen Renaultin mallista, jota valmistettiin romanialaisella tehtaalla ja joka nimellään viittaa muinaisromanialaiseen Daakian valtakuntaan.

Mungiu käyttää taitavasti valitsemiaan elokuvan työkaluja: valoja, rytmiä ja hiljaisuutta. Tarina kulkee valosta ja puheesta pimeään ja hiljaiseen. Loppu on mykkä. Musiikkia ei ole juuri ollenkaan. Niukkuus kääntyy voimaksi, suuruudeksi. Se osoittaa, mitä saa aikaan käyttämällä erittäin pitkiä ottoja, joita on saatettu toistaa kuvauksissa yli 20 kertaa.

Staattisissa kuvissa ei voi roiskia eikä piilotella, jäädä vihjailemaan. Niissä hengenvetokin näkyy. Kuvien taka-ala on yhtä lailla merkittävä kuin ensimmäiseksi havaittu. Kuviin on kerrostunut koko aikakausi. Katsokaa syntymäpäiväkutsuja, niiden samppanjaa ja marenkia. Pöytäkeskustelu kertoo omaa tarinaansa: koulutettu yläluokka elää tapauskovaisina, juhlii, tavoittelee omaa etuaan.

Paikoin Mungiu väittää voimalla syypääksi yhteiskuntaa. Toisaalla hän näyttää, miten naisten hädänalaista asemaa käytetään hyväksi. Ja miten pelottomia he ovat, tovereina uskollisia. Vallalla on valoton välinpitämättömyys, ilman odotuksen energiaa. Nuorissa naisissakin on hepsankeikkansa.

Tärkeä kuva hotellista: kamera on ikkunan takana. Näemme kadulta ravintolapöytään. Ruokasalin takana, taaimmaisessa salissa juhlitaan. Kuva on mitä suurin moraliteetti, näennäisessä viattomuudessaan täynnä ankaruutta.

– Veli-Pekka Lehtosen mukaan ("Ei valoa, ei energiaa – 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää läpivalaisee opiskelijanaisten kautta sosialistista Romaniaa vuonna 1987." - Helsingin Sanomat NYT 9.11.2007