NUNNA JA PAHOLAISET

Puolan lahjakkaimpiin ohjaajiin kuuluva Jerzy Kawalerowicz kokeili aina uutta. Jaroslaw Iwaszkiewiczin romaanista ja Tadeusz Konwickin käsikirjoituksesta syntyi Nunna ja paholaiset, surrealismin sävyttämä kuvaus paholaisen riivauksesta ja noitavainosta 1600-luvulla, pääosassa Lucyna Winnicka.
***
Selluloosan (1954) realismin, Sodan todellisen lopun (1957) formalismin ja Yöjunan (1959) trilleri-muodon jälkeen Jerzy Kawalerowicz löysi Nunnassa ja paholaisissa vielä yhden uuden tyylin, teeman ja miljöön: historiallisen riivaustarinan, joka ei ole vailla nykyaikaisia tai jopa surrealistisia ulottuvuuksia. Kawalerowiczin yhteistyö Puolan hienostuneimpiin kuuluvan elokuvakirjoittajan, Tadeusz Konwickin, kanssa tuotti vankan ja kurinalaisen rakenteen sekä tasoja, jotka tunkevat histo-riallisesta miljööstä nykyisyyteen.

Elokuva perustuu Jaroslaw Iwaszkiewiczin romaaniin, joka puolestaan on ottanut mallia ranskalaisen Loudounin nunnaluostarissa 1630-luvulla sattuneista tapauksista: nunnien todettiin olevan paholaisen riivaamia, turhien manausyritysten jälkeen pappi nimeltä Urbain Grandier todettiin syylliseksi noituuteen ja poltettiin roviolla. Tapaus herätti suurta huomiota, kuulustelut kestivät neljä vuotta ja prosessin kuluessa muuan asiaa tutkivista papeista, Surin, joutui paholaisten valtaan.

Samoihin aikoihin kun Kawaleriwiczin elokuva valmistui, englantilainen John Whiting kirjoitti näytelmän The Devils, jonka pohjana hän käytti lähinnä Aldous Huxleyn 1930-luvun esseetä ”The Devils of Loudun” ja joka keskittyi tarkastelemaan Grandierin ja nunnaluostarin abbedissan suhdetta. Kawalerowiczin elokuvan alussa Grandier (Garniec) on jo kuollut, päähenkilöksi nousee Surin (Suryn) ja keskeiseksi teemaksi hänen taistelunsa abbedissa Joannan sielusta.

Elokuvan avainjaksoihin kuuluu Surynin vierailu paikallisen rabbin luona. Koska molempia henkilöitä esittää sama näyttelijä (Mieczysław Voit), kohtaus herättää tulkinnan, että rabbi on oikeastaan vain äiti Joannan vaikutuksen Surynissa esiin laukaiseman epäilyksen ruumiillistuma, hänen toinen minänsä, joka  uskaltaa muotoilla epäilyn, onko Joanna sittenkään paholaisen riivaama: ehkä hän on vain seonnut ahdasmielisen yhteisön pyhimysmäisten vaatimusten ja inhimillisen luontonsa ristiriidasta. Tätä Suryn ja hänen kirkkonsa eivät voi hyväksyä, ja niinpä ”paholaiset” siirtyvät häneen.

Kurinalainen visuaalinen tyyli on aina kuulunut Kawalerowczin tunnusmerkkeihin. Nunna ja paholaiset kantaa pitkälle plastisilla arvoillaan: Jerzy Wojcikin kameran loihtimat, vahvoja kontrasteja käyttävät kuvat valkopukuisista nunnista ja mustakaapuisista papeista vasten luostarin karuja sei-niä ja laakeata maisemaa luovat uhkaavan, lähes metafyysisen tunnelman. Kawalerowiczin ohjaus on viipyilevää, tunnelmia ja ajatuksia luovaa. Erilaisten näkemysten vastakkainasettelu tapahtuu nimenomaan kuvien tasolla. 

– Markku Tuulen (Maisema taistelun jälkeen, 1981), Henry G. Gröndahlin (1962) ja muiden lähteiden mukaan