PÄIVÄ SIRKUKSESSA

Päivä sirkuksessa (1939) -elokuvassa Groucho tulkitsee lakimiestä (”legal eagle”) nimeltä J. Cheever Loophole ja esittää yhden hauskimmista lauluistaan. Harpo ja Chico pelastavat sirkuksen, ja Margaret Dumontista tehdään elävä tykinkuula.
***
Groucho Marx kirjoittaa omaelämäkerrassaan: ”Irving Thalbergin kuoleman jälkeen mielenkiintoni elokuvaa kohtaan laimeni. Esiinnyin niissä jatkuvasti, mutta sydämeni oli muualla, samoin huvi. Olin kuin vanha mopsi, joka kävi läpi pakolliset kuviot, mutta nyt pelkästään rahan takia”. Myöskään Metro-yhtiö ei enää panostanut veljeksiin samalla lailla kuin alussa: heille ei annettu koekier-tuetta, eikä haluamiaan käsikirjoittajia – elokuvan Päivä sirkuksessa kirjoittajaksi kiinnitettiin yksi ainoa mies, Irving Brecher. Samalla kun käsikirjoitukset asteittain alkoivat huonontua, veljekset ryhtyivät toistamaan itseään. Niiden myöhempien Metro-elokuvien huvi onkin enemmän odotusten kohtuullisessa täyttymyksessä kuin uusissa luovissa keksinnöissä. Vaikka Marx-veljesten elokuvat tuolloin edustivat keskitasoa selvästi parempaa komediaa, tuoreus oli auttamatta mennyttä. Elokuvat ovat ihmeellisiä, mutta kuluneita kuin kauniit, ajan patinoimat antiikkiesineet. Koomikoilla on nuoruutensa, miehuutensa ja vanhuutensa kuin elävillä organismeilla.

Marx-veljesten sijoittaminen sirkustaustaan on yhtä lupaava kuin vaativa idea. Aikaisemmissa elokuvissaan Marxit olivat harvoin sopineet ympäristöönsä siksi, että heidän arvonsa olivat niille täysin vastakkaisia. Sirkus oli eri asia, niin kuin William Whitebait tuolloisessa arvostelussaan panikin merkille: ”Sirkusareena on paikka, jonne Marx-veljesten perinne kuuluu rinnan Fratellinien ja maailman parhaiden klovnien kanssa. Heidän keinuntansa trapetsilla, törmäilynsä klovnien seassa, Margaret Dumontin tulittaminen kanuunasta muistuttavat meille heidän huumorinsa todellisesta alkulähteestä, joka ei millään muotoa ole erityisen moderni, kuten sen surrealistiset tulkinnat kernaasti antavat ymmärtää”.

Muuta mikä tahansa Marx-veljesten miljöö onkin (ooppera, hotelli, tavaratalo tai sirkus), heidän taiteensa muuntaa täydellisesti kehyksen ja tarinan sovinnaisen puolen. Päivä sirkuksessa eroaa Marxin muista elokuvista siinä, että esityksen paikka on täydellisessä ja oikeassa suhteessa heidän  kutsumukseensa koomikkona: muodon, komiikan ja miljöön yhteys toteutuu lähes täydellisesti. Päivä sirkuksessa saattaa olla pettymys niille, jotka näkevät Marxien omimman panoksen vakiintuneiden roolien ja juurtuneiden arvojen järkyttämisessä. Silti muutamissa kohtauksissa on tehoavaa surrealismia kuten esimerkiksi jaksoissa, jossa Harpo ja Chico päästävät lautalla soittavan sinfoniaorkesterin ajelehtimaan ulos rannasta yön välinpitämättömyyteen, soiton jatkuessa.

Pikemminkin kuin hyökkäyksen yhteiskuntaa vastaan Marx-veljekset toteuttavat tässä elokuvassa päinvastaisen operaation siirtämällä Mrs. Dukesburyn salongin hienostoseurapiirin maailmasta toiseen: mukavat nojatuolit vaihtuvat sirkuksen penkeiksi ja hienosto saa nähdä esityksen, joka ihastuttaa sinälläänkin, mutta joka lisäksi toimii tarinan irtonaisten lankojen ihmeenomaisena koko-ajana.

– Allen Eylesin (The Marx Brothers, Their World of Comedy, 1966), Gilles Dagneaun (Cinéma 263, Novem-bre 1980) ja muiden lähteiden mukaan