SENAATTORI EKSYY EROTIIKKAAN

Kauhuohjaajana myöhemmin profiloituneen Lucio Fulcin hulvaton Senaattori eksyy erotiikkaan (a.ka. The Eroticist, 1972) kertoo katolisen salaliiton aivopesemästä senaattorista (Lando Buzzanca), joka kärähtää pakkomielteisestä takapuolten nipistelystä. Laura Antonellin esittämä hemaiseva nunna yrittää auttaa poloista poliitikkoa. Huimia unijaksoja vyöryttävän fantasian mediapiikittely ennustaa osuvasti Berlusconin kautta.
***
Tehtyään kaksi epätavallista trilleriä Perversion Story (Una sull’altra, 1969) ja A Lizard in a Woman’s Skin (Una lucertola con la pelle di donna, 1971) ja pätevän historiallisen draaman Beatrice Cenci (1969) Lucio Fulci palasi 1960-luvun elokuviensa farssityyliin seksikkäässä komediassa The Eroticist. Sen hienosta kuvauksesta vastasi myös Fulcin seuraavan elokuvan Don’t Torture a Duckling (Non si sevizia un paperino, 1972) kuvannut Sergio D’Offizi. Kyseessä oli kyyninen satiiri italialaisten poliitikkojen tekopyhyydestä. Ja jottei aiheesta olisi tullut yleisölle liian ”raskasta”, toimintaa maustettiin tuhmilla nunnilla, bisarrin seksikkäillä hourejaksoilla ja runsaalla annoksella tuota aikoinaan kuulua italialaista ajan-vietettä, takapuolten nipistelyä. Viimeksi mainittu toiminta on nykyisin melkein kuollut pois sitten kukoistuksensa roomalaisena kliseenä 1960- ja -70-luvuilla, joten The Eroticist toimii melkeinpä sosiologisena dokumenttina tuosta aikakaudesta.

Sisilialainen suosikkikoomikko Lando Buzzanca esittää Giacomo Puppista, huomattavaa kristillisdemokraattista poliitikkoa, joka löytää itsensä vastustamattomasti nipistelemästä naisten takapuolia. Kauhuissaan hän pakenee luostariin – vain törmätäkseen siellä seksu-aalisesti provosoiviin nunniin, joiden johdossa on glamoröösi Laura Antonelli (hieman en-nen nousuaan seksisymboliksi Salvatore Samperin elokuvassa Malizia (1973)).

Yllättäen The Eroticist on varsin nautittava komedia. Se piirtää terävän kuvan kirkon ja val-tion korruptoituneista suhteista. Yhdistelmä seksifarssia ja purevaa poliittista satiiria on outo keitos mutta täsmää hyvin commedia all’italianaan, jossa vastaavat dualismit ovat olleet melko yleisiä.

Tietyt elementit toimivat erittäin hyvin. Buzzanca onnistuu taitavasti luomaan roolinsa ve-tämättä yleisön sympatioita puolelleen. Kähisevän Lionel Standerin kardinaali Maraviglissa on miltei mafiapomon vikaa. Fulcin ohjauksellisen tyylittelyn huippukohdiksi nousevat epä-tavalliset unijaksot, erityisesti psykedeelinen Eedenin puutarha.

– Stephen Throwerin (Beyond Terror: The Films of Lucio Fulci, 1999) mukaan Antti Suonio 5.6.2007