ILTA OOPPERASSA

Ilta oopperassa (1935) oli veljesten ensimmäinen elokuva MGM:lle. Budjetti vankkeni, juoni jäntevöityi, romantiikka lisääntyi, anarkkisuus laimeni ja sympaattisuus kasvoi. Valmisteluihin sisältyi kuukauden kiertue elävälle yleisölle. Tuloksena vaivasta oli veljesten suurin menestyselokuva ja pohjakaava heidän loppu-uralleen.
***
Johtotason muutokset Paramount-yhtiössä ja Neljä naurettavaa naapuria -elokuvan (1933) keskinkertainen yleisömenestys johtivat siihen, että Marx-veljekset siirtyivät MGM:n ja Irving Thalbergin huomaan – samalla loppui Zeppon näyttelijänura, ja hän siirtyi veljesten agentiksi. Sekä Ilta oopperassa että Päivä kilpa-ajoissa (1937) syntyivät tästä yhteistyöstä Thalbergin kanssa, joka meni niin pitkälle, että hän antoi veljesten testata avainkohtauksensa elävän yleisön edessä saadakseen ne elokuvan kannalta parhaaseen mahdolliseen asuun. Thalberg myöntyi myös siihen, että Kaufman ja Ryskind kiinnitettiin käsikirjoittajiksi, mistä elokuva saa kiittää monia upeimpia kohtauksiaan.

Toisaalta Thalbergin ideana oli laajentaa Marx-elokuvien vetovoimaa ja yleisöpohjaa, minkä seurauksena veljesten henkilöhahmot pehmenivät ja kääntyivät enemmän kohti juonen kannattelijan asemaa. Koomisten numeroiden kontrastiksi kehiteltiin lisäksi kulunutta joskin miellyttävästi näyteltyä romantiikkaa ja työläitä musiikkinumeroita. Näiden sivuhöysteiden voidaan kokea olevan suoranaisessa ristiriidassa Marxien edustaman anarkian kanssa: ikään kuin heidät olisi yritetty sopeuttaa siihen ”normaaliin” maailmaan, jonka heidän pelkkä olemassaolonsa paljasti valheelliseksi, logiikaltaan ontuvaksi. Yhtiön ja yleisömenestyksen kannalta Thalbergin arvio oli tavanomaisen terävä: molemmat elokuvat osoittautuivat erinomaisiksi kassakappaleiksi.

Kaikkiaan Ilta oopperassa on tehokas yhdistelmä spontaanisuutta ja kurinalaisuutta. Mukana on monia Marx-veljesten ehdottomimpia juttuja: sopimuksen paloittelu postimerkin kokoiseksi, hytin täyttäminen noin 30 ihmisellä, ja sänkyjen salakuljettaminen ulos, saapuminen New Yorkiin parrakkaina lentäjinä ja vihdoin itse oopperakatastrofi, jossa komedia todella räiskyy ja säkenöi veljesten kirmatessa sekä poliisin että oopperan johdon takaa-ajamina – sisään ja ulos esityksestä, jossa Verdin Trubaduuri kokee muodonmuutoksen ylevyydestä karkeaksi pelleilyksi.

Lisäksi Ilta oopperassa tekee vihdoinkin oikeutta Harpolle, jonka pantomiimisella neroudella toisinaan on taipumus hukkua Grouchon konekivääripuheen papatukseen. Tämä oikullinen pikkumies, puoleksi pakana ja puoleksi viaton lapsi, onnistuu tällä kertaa olemaan elokuvan onnistuneimpien tuokioiden keskipisteessä. Suurenmoisen demonisessa aamiaispöytäjaksossa hän käyttää ruokaa ja astiastoa omalaatuisiin tarkoituksiin ja huipentaa esityksen tekemällä Grouchon sikarista voileivän. Eräässä vaiheessa ovelat käsikirjoittajat järjestävät tilanteen, jossa Harpo on vähällä rikkoa kultaisen hiljaisuutensa: vastaanottojuhlallisuuksissa hänen on pakko pitää puhe, mutta uskomattomalla tempulla hänet päästetään tästä integriteetin menetyksen uhasta.

– Allen Eylesin (The Marx Brothers, Their World of Comedy, 1966), Andre Sennwaldin (New York Times, 1935) ja muiden lähteiden mukaan