CHUNGKING EXPRESS

WONG KAR-WAI (KAR-WAI WONG eli JIAWEI WANG) , s. 1958 Shanghaissa, Hongkong-elokuvan toisen aallon keskeinen ohjaaja. Valmistui Hongkong Polytechnicistä ja tuli elokuva-alalle käsikirjoittajana 1982. Ohjausfilmografiaa: As Tears Go By (Wong gok ka moon, 1988), Days of Being Wild (A Fei zheng zhuan, 1990), Chungking Express (1994), Ashes of Time (Dung che sai duk, 1994), Neonpyhimys (Fallen Angels / Duo luo tian shi, 1995), Happy Together (Cheun gwong tsa sit, 1997), In the Mood for Love (Dut yeung nin wa, 2002).

Wong Kar-Wain ura oli vaakalaudalla elokuvan Days of Being Wild (1990) jälkeen. Tuottajat hyllyttivät sen toisen osan. Samaan aikaan teoksen elokuvalliset ansiot niittivät ohjaajalle laajaa arvostusta. Hongkongin elokuvateollisuus osoitti kypsymisen merkkejä jättämällä henkiin ohjaajan, joka tarttui sen kaupallisia periaatteita niskasta ja keikautti ne päälaelleen. Wong yhdisti postmodernin otteen uuden aallon tyyliin ja kieleen ja toi uuden aallon 1990-luvulle.

Chungking Express näyttää ja tuntuu aluksi henkiinheränneeltä Jean-Luc Godard -elokuvalta. Alunperin vuonna 1979 kuohahtaneen Hongkongin uuden aallon estetiikka päätyi aikanaan minän ja kansallisen identiteetin etsintään pohjautuvien moraalisten tunnonvaivojen vangiksi. Uuden aallon ohjaajat hallitsivat kyllä tyylin teknisessä mielessä, mutta se alistettiin toimivuuden ja konventionaalisen kerronnan tehokeinoksi. Ainoastaan yksi ohjaaja sovelsi uuden aallon ensivaiheissa avantgardistista rakenteella ja kerronnalla leikittelyä Euroopan uudesta aallosta tuttuun tapaan. Patrick Tam yhdisteli eurooppalaista teknistä tyylittelyä yhteiskunnallisesti kiperiin nuorisoa, vieraantumista ja seksiä käsitteleviin aiheisiin. Wong Kar-wai aloitti uransa Patrick Tamin oppipoikana. Hän teki Tamin Final Victoryn käsikirjoituksen, ja Tam valvoi vuorostaan Wongin Days of Being Wild ja Ashes of Time -elokuvien leikkausta.

Chungking Expressin avaavat sensuaaliset otokset siviilipukuisesta poliisista jahtaamassa huumerikollista Hongkongin Chungking Mansionin vilkkaassa Aasian kulttuurien kurimuksessa. Chungking Express kuvastaa postmodernin estetiikan ja oudosti vanhanaikaisen mutta yhä ajankohtaisen romantiikan yhteyttä. Se osoittaa uuden aallon kehityksen olevan kiertymässä täydeksi ympyräksi. Chungking Express on tuon kehäksi kiertyvän kehityksen summa, mutta se ei tähyä taaksepäin vaan kurottaa eteenpäin. Wong tarjoilee katsojilleen kokonaan uuden lajityypin, joka sisältää Music Televisioniin risteytettyä postmodernia romantiikkaa, uuden aallon leikkausta, aitojen kuvauspaikkojen realismia ja poikkeavaa kerrontaa. Ehkä Chungking Express on ohut kuin vaahto cappuccinon pinnalla, mutta se on ehdottoman persoonallinen teos.

Elokuva koostuu kahdesta täysin erillisestä mutta keskenään risteytyvästä tarinasta. Molemmat kertovat rakastettujensa hylkäämistä poliiseista. Ensimmäisen episodin poliisi numero 223, taiwanilainen He Zhiwu (roolissa uusi taiwanilaistähti Takeshi Kaneshiro) törmää vaaleaan peruukkiin sonnustautuneeseen salaperäiseen naiseen (Brigitte Lin Ching-hsia) jahdatessaan rikollista Chungking Mansionin pohjakerroksen kujilla. Nainen on huumekauppias, jonka kuriirit katosivat teille tietymättömille aineet mukanaan.

Toinen tarina on muunnelma samasta aiheesta –  mies joutuu rakastettunsa hylkäämäksi ja kohtaa sattumalta toisen naisen, josta tulee sijaisrakastettu. Poliisilla numero 633 (Tony Leung Chiu-wai) on suhde lentoemännän kanssa. He tapaavat usein pienessä kadunvarren takeaway-ruokapaikassa. Lentoemäntä kävelee ulos miehen elämästä ja jättää tälle viestin kuppilaan. Kuoreen hän jättää myös poliisin asunnon avaimen. Paikan uusi tarjoilija May (poptähti Faye Wang) lukee erokirjeen ja pujahtaa päivittäin avaimella poliisin asuntoon, jättäen sinne merkkejä itsestään. Hänestä tulee poliisin elämästä kadonneen rakkauden sijainen. Suosikkikappaleensa “California Dreamingin” innoittamana hän lähtee Kalifomiaan, ja palatessaan kuppilaan törmää uuteen omistajaan, poliisiin n:o 633. Suhteen osapuolet ovat vaihtaneet identiteettiään, ja jatko jää avoimeksi.

Kuten Days of Being Wildissä juoni on toissijainen henkilöiden rinnalla. Wong kehittää edellisten elokuviensa teemoja. Hän leikittelee ajan, päivämäärien ja muistin teemoilla. May rakasti ananasta, joten He Zhiwu kerää pakkomielteisesti ananaspurkkeja, joiden viimeinen käyttöpäivä osuu Mayn syntymäpäivään (1.5.). Poliisi uskoo saavansa Mayn takaisin, jos hän löytää uuden purkin kuukauden jokaisena päivänä. “Jos muistia purkitetaan, toivon, ettei siinä ole viimeistä käyttöpäivää”. Wong noudattaa vapaasti virtaavaa, siirtymille rakentuvaa kerrontaa, jota kirjallissävyinen vuoropuhelu tukee. Dialogi etenee enimmäkseen kertojan yksinpuheluina ja antaa jokaiselle henkilölle vuorollaan aikaa kertoa tarinansa. Tyylin painotuksista välittyy särmikäs jännite ja korkeaoktaanisen ilon tunne tavalla, joka viimeksi ravisteli elokuvaa Ranskan uuden aallon aikoihin. Wong hyödyntää kuvia ja henkilöhahmoja tavalla, joka saa ne tukemaan toisiaan. Tyylillisestä ilotulituksestaan huolimatta Wongin lähestymistapa on ennen kaikkea impressionistinen. Hänen hahmoistaan välittyvä intensiteetti tuntuu olevan ristiriidassa kerronnan lähes täydellisen käsittämättömyyden kanssa. Välillä on vaikea sanoa, johtuuko kerronnallinen kaaos siitä, että henkilöhahmot ovat niin vahvoja, vai pelaako Wong tahallaan henkilöhahmojen kehittelyn ja kerronnan eri tasojen kanssa niitä itseään vastaan. Jos katsotaan, että Wong on runoilija, joka luottaa sanoihin mutta tietää, että ne täytyy kääntää kuviksi, niin on selvää, että hän suosii elokuviensa abstraktia tulkintaa.

– Stephen Teon mukaan (Hongkong-elokuva, 1996, suom.+ toim. Mika Siltala) AA 15.10.1996