SEMENTTIVIIDAKKO

Joseph Losey nousi parhaaseen vireeseensä Isossa-Britanniassa. Sementtiviidakossa, pääosassa Stanley Baker, korostui vankila-aiheen vertauskuvallisuus, gangsteriorganisaatio yhteiskunnan peilikuvana, rakkaus jazziin (ison orkesterin musiikin sävelsi John Dankworth, 1927-2010) ja kodittomuus kaikkialla.
***
Joseph Losey, 60-luvun englantilaisen elokuvan merkittävin ohjaajapersoonallisuus, on amerikkalainen. Hän oli alkujaan teatterimies, jonka uran huippu oli Brechtin "Galileo Galilein" ohjaus 1946-47 yhteistyössä Brechtin ja Charles Laughtonin kanssa. Vuosina 1948-51 Losey ehti ohjata Yhdysvalloissa viisi elokuvaa, jotka kuuluvat sodanjälkeiseen ajan hienoimpiin.

Jouduttuaan mustalle listalle Losey valitsi poliittisen maanpakolaisen elämän. Kolmen salanimellä tehdyn elokuvan jälkeen hän 50-luvun lopussa ja 60-luvun alussa pääsi vireeseen, joka tuotti monia hänen parhaita teoksiaan. Niihin kuuluu Sementtiviidakko, vankilakuvaus ja sellaisena ironinen pienoiskuva yhteiskunnasta: vangit ja vartijat ovat saman järjestelmän sitomia. Vankilaelokuva on miltei oma lajityyppinsä, joka Beckerin ja Bressonin klassikkojen lisäksi on tuottanut amerikkalaisen kovan sarjan klassikoita: Jules Dassinin Raakaa voimaa (1947) ja Don Siegelin Mellakka sellissä 11 (1954). Losey vie näiden teosten logiikan huippuunsa. Vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan, jota kaupankäynnin kyyniset lait tuskin inhimillistävät; raha ei tunnusta rajoja vankilan ja "vapauden" välillä. Teos on täynnä fyysistä voimaa ja toimii kuin helvetinkone: raskas ison orkesterin jazz, iskut ja pistoolinlaukauksen jaksottavat barbaarista taistelua kullasta.

- Peter von Baghin "Elokuvanhistorian" (1975) mukaan

Bannionin hahmo muovattiin erään tuntemani henkilön mukaan, joka on hyvin aktiivinen niin sanotussa alamaailmassa. Jos tämän miehen elämä olisi saanut toisen suunnan, hänestä olisi voinut tulla suuri johtaja tai mitä tahansa hän halusi, koska hänellä on älyä, luonnetta, valtaa, mutta hän on joutunut tähän rikollismaailmaan, josta todellakaan ei ole ulospääsyä kun sinne on kerran joutunut. Ja heillä on omat sääntönsä ja heidän uskollisuus- ja käyttäytymisssääntönsä ovat ehdottomia. Niitä kun rikkoo, niin rangaistukset ovat paljon ankarampia kuin ulkomaailmassa. Mutta joskus tällaisessa miehessä pääsee irti sellainen fyysinen väkivalta joka on eläimellistä, mielipuolista ja hirvittävää ja yhteiskunnan vastaista tavalla jota mikään yhteiskunta ei voisi sietää. Olen nähnyt tuntemani miehen käyttäytyvän näin. Voin pitää hänestä, hän kiinnostaa minua, mutta pelkään häntä koko ajan, sillä hänen pintansa alla on eläin joka saattaa tehdä mitä tahansa. Juuri tämän piirteen yritin esittää Bannionissa, ja sen että tämä on tuhlausta, että vankilajärjestelmä ei ole muuttunut, että se ei auta, että se heijastaa ulkopuolista yhteiskuntaa, että sillä on oma organisaationsa, omat, vastaavuutensa ulkomaailman kanssa. Siellä on enemmän uskollisuutta, tunnetta, väkivaltaa, muttta se on sama juttu: toinen siittää toisen.

  - Joseph Losey