THE HOUSE THAT DRIPPED BLOOD
14.04. keskiviikko 21:00
Psyko-kirjailija Robert Blochin tarinoista koostuvassa The House That Dripped Bloodissa (1971) Hammerin toinen johtotähti Peter Cushing joutuu vahanuken pauloihin, Christopher Lee pelkää tyttärensä maagisia voimia ja Ingrid Pitt on vampyyrielokuvien tähtönen.
***
Amicus/AIP-yhteistyönä valmistuneen trendikkään ja vauhdikkaan Scream and Scream Againin (1969) jälkeen tuottaja Milton Subotsky päätti palata hyväksi havaittuun kaavaan. The House That Dripped Bloodista tuli yksi Amicus-yhtiön tasokkaimmista kauhuantologioista. Näyttelijätyö on vahvaa ja ohjaus mielikuvituksellista. Elokuva oli aiemmin television puolella mm. The Avengers -sarjan parissa kunnostautuneen Peter Duffellin esikoisohjaus valkokankaalle.
Amicusin episodikauhujatkumon keskivaiheille ajoittuva elokuva kertoo neljä Robert Blochin kynäilemää kertomusta. Jokainen jakso kertoo jollain tavoin rappeutuneen talon asukkaista.
”Method for Murderissä” kirjailija (Denholm Elliott) muuttaa taloon viimeistelläkseen kauhutarinansa, mutta huomaa kertomuksensa henkilöhahmon saavan hänestä yliotteen. Tyylikkäästi ohjatussa suoraviivaisessa tarinassa Duffell saa paljon irti hermoherkän Elliottin roolisuorituksesta.
”Waxworks” kertoo pörssimeklarista (Peter Cushing), jolla on pakkomielle paikallisen vahamuseon Salome-nukkeen. Duffell saa substanssia paperinohueen tarinaan keskittymällä kutomaan surumielistä ilmapiiriä Cushingin ympärille.
”Sweets to the Sweetissä” Christopher Lee yrittää maanisesti estää tytärtään seuraamasta noitaäitinsä jalanjälkiä. Duffell on visuaalisesti kekseliäimmillään ja Lee parhaimmillaan. Vaikka kaikki jaksot ovat viihdyttäviä, nousee tämä tarina muiden yläpuolelle aidontuntuisena perheensisäisen pahuuden kuvauksena.
Viimeisessä episodissa ”The Cloak” kauhutähtiveteraani (Jon Pertwee) ostaa viitan, joka voi muuttaa kantajansa vampyyriksi. Myös tämän vastanäyttelijä (Ingrid Pitt) tutustuu vaatekappaleeseen. Amicus antoi kauaskatseisesti Pittille tämän roolin jo ennen Vampyyrit – eroottinen painajainen (The Vampyyri Lovers, 1971) -elokuvan ensi-iltaa. Hupaisassa jaksossa on heikkoutensa, mutta roolinsa valtaan joutuvan taitelijan teema toimii ensimmäisen episodin tapaan mallikkaasti.
– Jonathan Rigbyn (English Gothic: A Century of Horror Cinema, 2000) ja The Aurum Film Encyclopedia: Horrorin (toim. Phil Hardy, 1984) mukaan Antti Suonio 14.4.2010
Seuraavaksi Orionissa
Lue lisää elokuvista ja osta liput.
| lauantai 11.02.2012 | 16:45 | JULMA MAA | 18:35 | BERLIININ TAIVAAN ALLA | 20:55 | URGH! A MUSIC WAR |
| sunnuntai 12.02.2012 | 16:00 | KAHLEKUNINGAS | 18:00 | KINOKONSERTTI: PELLEAS ET MELISANDE | 20:00 | MILJOONA |
Kaikki näytökset löydät näytösluettelosta
