LIANNA

Homojen ja lesbojen kuvauksessa alkoi käänne 1970- ja 1980-luvuilla. John Saylesin Lianna (USA 1983) on psykologisesti täysipainoinen coming out -tarina, pääosissa Linda Griffiths ja Jane Hallaren.
***
John Saylesilla ei ole takanaan mitään varsinaista elokuvakoulutusta. Ennen ohjaajaksi ryhtymistään – ja sen jälkeenkin – hän kirjoitti romaaneja ja novelleja sekä elokuvakäsikirjoituksia. Saylesin kirjailijatausta näkyy hänen ohjaajanlaadussaan. Kirjailija on työssään yksin ja yksinään vastuussa luovasta voimastaan. Samoin Saylesilla on ollut mahdollisuus kontrolloida elokuvaprojektejaan epätavallisen suuressa määrin: hän on kirjoittanut, ohjannut ja leikannut elokuvansa itse ja usein vielä lisäksi näytellyt niissä. Muodolliselle elokuvakoulutukselle ja elokuvataiteen teorialle hän ei ole pannut painoa. "Minulle on tärkeintä tehdä elokuvia ihmisistä. En ole kiinnostunut elokuvataiteesta."

Vuonna 1982 valmistunut Lianna on Saylesin toinen oma ohjaustyö. Tosin Sayles kirjoitti Liannan käsikirjoituksen jo vuonna 1978, ennen esikoiselokuvansa Return of the Secaucus Seven käsikirjoitusta. Mutta tuolloin hänen käytettävissään ollut budjetti, 40 000 dollaria, ei olisi riittänyt Liannan tekemiseen halutulla tavalla ja niin käsikirjoitus sai jäädä odottamaan parempia aikoja. Rahaa järjestyi sitten kolme vuotta myöhemmin, samanaikaisesti sekä Liannan että Baby It's You -elokuvan tekemiseen. Liannaan oli suunniteltu käytettävän 800 000 dollaria, mutta summa putosi todellisuudessa 300 000 dollariin, minkä seurauksena elokuva kuvattiin 16-millisenä, henkilökunnan palkoista jouduttiin tinkimään, kohtausten uusimiseen ei ollut varaa ja kaikessa piti tulla toimeen vähimmällä mahdollisella (mm. jalkapallopeli kuvattiin kahden avustajan ja yhden pallon voimin).

Lianna on kuvaus nuorena naimisiin menneestä kahden lapsen äidistä, Liannasta, jonka avioliitto elokuva- ja kirjallisuusopettaja Dickin kanssa ajautuu kriisiin. Lianna rakastuu lapsipsykologian kurssin opettajaan Ruthiin, mutta pettyy toiveissaan luoda pysyvä suhde tämän kanssa. Lianna joutuu jättämään kotinsa ja perheensä ja kokee vaikeita ja yksinäisiä aikoja, mutta pääsee lopulta takaisin jaloilleen ystäviensä avulla. Elokuva herätti valmistuttuaan pahennusta kahdellakin taholla. Toisaalta lesbous oli vielä tuolloin aiheena tabu ainakin valtaelokuvassa, ja toisaalta olivat feministit sitä mieltä, että miehet eivät kykene kirjoittamaan tai tekemään elokuvia naisista. Lianna ei kuitenkaan ole elokuva homoseksuaalisuudesta, vaan elokuva ihmisistä, jotka ovat joutuneet äärimmäisiin olosuhteisiin. Saylesia kiinnostaa se, mitä tapahtuu, kun avioliitto särkyy sellaisissa epätavallisissa olosuhteissa joita elokuva kuvaa – ja jolloin tavanomaiset syyllisyyden ja syyttämisen kategoriat eivät enää päde.

Liannan tyyli on niukka, melkein dramatisoidun dokumentin kaltainen: koruton mise-en-scéne, levennetyn 16-millisen filmin rakeisuus, ennen alkutekstejä sijoitettu jakso, jossa katsoja viedään keskelle tapahtumia, sekä tarina, joka on löyhästi kokoonpantu episodimaisista ja usein elliptisistä kohtauksista, joissa impressionistiset yksityiskohdat usein korvaavat kerronnallisen eteenpäinmenon. Lianna on hallitsevasti elokuvan ja sen näkökulman keskipiste, ja ajoittain kameran silmä sulautuu Liannan näkökulmaan. Kameranliikkeitä on hyvin vähän, ekspressiivinen leikkaus tekee ne tarpeettomiksi. Ohjaajana Sayles on parhaimmillaan henkilöohjaajana, ja paras otos on hänelle se, jossa näyttelijät ovat onnistuneet parhaiten.

-Cineaste, Winter 1980-81; Monthly Film Bulletin, January 1984; Film Directions, Summer 1984