ILMAN RIHMANKIERTÄMÄÄ
20.03. lauantai 17:00
Tanska oli vapautuksen tienraivaajamaa, jossa elokuvasensuuri lakkautettiin korvaamatta sitä itsesensuurilla. Jack Stevensonin vieraillessa esitämme kaksi siirtymäkauden avainelokuvaa hänen kokoelmistaan. Annelise Meinechen Ilman rihmankiertämää (1968) kertoo rohkeasti lukiolaisneidosta, jolla on vaikeuksia saavuttaa orgasmia.
***
Eurooppalainen, erityisesti skandinavialainen elokuva sai 1950-60-luvun Yhdysvalloissa kielletyn hedelmän maineen. Yhdysvaltalaisten aikuiselokuvateatterien säädyllisyyden rajoja koetteleva ohjelmisto koostui 1960-luvulla pääosin tanskalaisista ja ruotsalaisista elokuvista. Skandinaavien eroottista mainetta luotiin alkuun yllättävillä elokuvilla, kuten Arne Mattsonin Hän tanssi kesän (Han dansade en sommar, 1951) ja Ingmar Bergmanin Kesä Monikan kanssa (Sommaren med Monika, 1952). Jälkimmäistä levitettiin amerikkalaisyleisölle viettelevämmällä nimellä Monica, the story of a bad girl. 1960-luvun ruotsalaiset kohahduttivat amerikkalaisia Vilgot Sjömanin yhteiskuntakritiikkiä, alastomuutta ja vapaata seksuaalisuutta henkivällä Olen utelias keltainen -elokuvalla (Jag är nyfiken: gul, 1967).
Vastaavasti myös tanskalaiselle elokuvalle muodostui nopeasti estoton ja liberaalin kulttuurin edistämiseen tähtäävä aura ja myös se levisi Yhdysvaltoihin (vaikkakin niitä luultiin joissakin tapauksissa ruotsalaisiksi). 1960-luvulla amerikkalaisen suvaitsevaisuuden rajoja koettelivat mm. Johan Jacobsenin En Fremmed Banker På (A Stranger Knocks, 1959), Mac Ahlbergin Jeg - en Kvinde (Olen nainen, I, A Woman). Knud Leif Thomsenin Gift (Myrkkyä, Venom, 1966) ja näiden vanavedessä 1960-luvun lopulla myös Annelise Meinechen Uden en traevl (Ilman rihmankiertämää, Without a Stitch, 1968).
Ilman rihmankiertämää -elokuvassa lääkäri kehottaa seksuaalisesti estyneen teinitytön pitämään päiväkirjaa seksuaalisista kokemuksistaan. Kesäinen liftausmatka Euroopassa tuo runsaasti sivuntäytettä.
Elokuva perustuu norjalaisen kirjailijan Jens Bjørneboesin anonyyminä julkaisemaan romaaniin Uten en tråd (1966), joka oli kohuoikeudenkäynnin siivittämänä kielletty kotimaassaan. Kirjailija ei ollut tyytyväinen tanskalaisen elokuvankaan kirjalle tuomaan julkisuuteen. Ilman rihmankiertämää -elokuva säilytti teoksen episodimaisen rakenteen, mutta siinä ennakkoluulottomuutta ja seksuaalista tasa-arvoa julistava teos oli riisuttu sen väkevästä poliittisesta kritiikistä viranomaisia kohtaan. Poliittisesti radikaalista kirjasta oli tehty pelkkä soft core -pornoelokuva. Tanskalaiset ja ruotsalaiset kriitikot ottivatkin elokuvan ynseästi vastaan, mikä ei kuitenkaan estänyt sen menestystä lippuluukuilla.
Ohjaajaksi Palladium-tuotantoyhtiö kiinnitti Annelise Meinechen, joka oli ohjannut heille vuoden 1965 tanskalaisen elokuvan kassamagneetin Sytten (Seitsemäntoistavuotias eli viattomuus paratiisissa). Rihmankiertämästä ei kuitenkaan tullut aivan vastaavaa menestystä.
Elokuvaa tehtäessä oli jo selvillä että Tanskassa luovuttaisiin kovan pornon sensuroinnista ensimmäisenä maailmassa. Näin tehtiinkin, mutta vasta vuonna 1969 (Ruotsissa 1971) ja hieman aikaansa edellä ollut Rihmankiertämä kiellettiin ensin kokonaan, mutta sallittiin lopulta muutamien kohuttujen leikkauspoistojen jälkeen. Tästä huolimatta (tai juuri tämän vuoksi) elokuva menestyi hyvin. Kuusi kuukautta ensi-illan jälkeen aikuissensuuri lopulta poistui ja Palladium saattoi julkaista elokuvan uudestaan leikkaamattomana. Elokuva menestyi hyvin myös ulkomailla. Yhdysvalloissa säädyttömyyssyytteet estivät tovin elokuvan levittämistä, mutta joulukuussa 1969 tuomioistuin totesi sen sosiaalisesti ja taiteellisesti merkittäväksi ja salli sen levityksen leikkaamattomana. Elokuva sai Amerikan ensi-iltansa tammikuussa 1970 Loewin prameassa ensi-iltateatterissa Broadwaylla.
Suomeen Ilman rihmankiertämää -elokuvan toi 1970-luvun alussa Filmpaja, joka oli jo levittänyt muutamaa vuotta aikaisemmin Meinechen Seitsemäntoistavuotiasta, tosin elokuvatarkastamon yhdeksän minuutin leikkausten siistimänä.
- Pasi Nyyssönen 9.2.2010. Lähteitä: Susanna Paasonen, Riettaat ruotsalaiset, Lähikuva 3/2009 ja Jack Stevenson, Porno to the People - The Danish Revolution That Liberated America, Bright Lights Journal, Issue 6, Nov 2009.
vieraana Jack Stevenson
Seuraavaksi Orionissa
Lue lisää elokuvista ja osta liput.
| lauantai 11.02.2012 | 16:45 | JULMA MAA | 18:35 | BERLIININ TAIVAAN ALLA | 20:55 | URGH! A MUSIC WAR |
| sunnuntai 12.02.2012 | 16:00 | KAHLEKUNINGAS | 18:00 | KINOKONSERTTI: PELLEAS ET MELISANDE | 20:00 | MILJOONA |
Kaikki näytökset löydät näytösluettelosta
