THE PILLOW BOOK

Peter Greenaway kohtasi itämaisen erotiikan maailman The Pillow Bookissa (Iso-Britannia/Alankomaat/Ranska 1996) lähtökohtana japanilainen kalligrafia. Kirjoitetut ihomaalaukset johdattavat biseksuaaliseen romanssiin, pääosissa Vivian Wu ja Ewan McGregor.
***

The Pillow Bookissa yhdistyvät monia Peter Greenawayn elokuvia liikuttavat voimat: kysymys seksistä ja väkivallasta sekä kysymys elokuvallisesta representaatiosta, "tiheämmän" elokuvan kehittämisestä, kuin mitä on mahdollista Hollywoodin lineaarisen kerronnan puitteissa. Se, että juuri nämä kaksi linjaa ovat hänen kaksoispakkomielteensä, tekee hänestä 60-luvun eurooppalaisen avantgarden perillisen – sillä olivathan formaaliset kokeilut ja seksuaalisuus, joita ei ollut löydettävissä valtavirtaelokuvasta, 1960-luvun eurooppalaisen taide-elokuvan tavaramerkki.

Puhuessaan omasta tuotannostaan, Greenawaylla on mielenkiintoista kyllä taipumus korostaa representaatiota pikemminkin kuin seksiä. Ehkä tämä johtuu siitä, että seksuaalisuus on aina vaarallista hänen elokuvissaan. Piirtäjän sopimuksessa seksuaaliset palvelut kietoutuvat yhteen sosiaalisen vallan kanssa – Nogikon isä ajautuu samantapaiseen suhteeseen The Pillow Bookissa. Seksi johtaa monikertaiseen (kuvan ulkopuolella tapahtuvaan) raiskaukseen The Baby of Mâconissa ja kannibalismiin elokuvassa Kokki, varas, vaimo ja rakastaja, puhumattakaan Jeromen kuolemasta tässä uudessa elokuvassa.

The Pillow Bookissa on suurenmoista verrattuna Greenawayn viimeisimpiin elokuviin erityisesti se, että seksi vaikuttaa ajoittain paitsi vapauttavalta myös aistilliselta. Esimerkiksi elegantin kalligrafian vaikutelma kahden päänäyttelijän, Vivien Wun ja Ewan McGregorin vartaloilla on usein henkeäsalpaavaa (joskin hämmentävää) ja joskus jopa eroottista. Mutta aistillisuus on tärkeämpää kuin mitä tämä antaa ymmärtää. Nimittäin yksi tapa nähdä tämä elokuva on pitää sitä tietoisena tai tiedostamattomana vastauksena sellaisille viimeaikaisille heteroseksuaalista rakkautta ja representaatiota käsitteleville taide-elokuville kuten Jacques Rivetten La belle noiseuse - tuntematon mestariteos. Siinä missä Rivetten elokuvassa Michel Piccolin kynän raaputus paperilla vaikuttaa analogiselta Emmanuel Béartin ruumiiseen tunkeutumiselle, The Pillow Bookissa maalaaminen suoraan iholle tarjoaa suoranaista esteettistä ylevöittämistä ja nautintoa. Greenawayn ja Rivetten elokuvat eroavat kuitekin ennen muuta siinä, että The Pillow Bookissa sankaritar ei enää ole kangas, johon mies kirjoittaa, vaan hänestä tulee itsestään kirjoittaja, joka ottaa kohtalonsa haltuunsa, hän on valmis aloittamaan uuden elämän.

On siis selvää, että vaikka Greenaway on 1960-luvun perillinen, hän ei ole sitä orjallisesti. The Pillow Bookia ei tee merkittäväksi vain se, että se ajoittuu osittain vuosituhannen vaihteeseen, vaan sen milleniaalinen ja utopistinen kaipuu. Greenaway tuntuu löytäneen muodon, jonka kautta hän voi ensinnäkin kuvitella menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden samanaikaisesti valkokankaalle (päällekkäisten kuvien kautta), toiseksi tuoda yhteen idän ja lännen (Vivian Wun ja Ewan McGregorin kautta), ja kolmanneksi japanilaisten hieroglyfien kautta saattaa yhteen myös sanan ja kuvan – sillä sana on kuva. The Pillow Bookissa voi olla mukana Greenawayn väkivallan teemat, mutta se on myös omituisella tavalla liikuttava utooppinen.

– Claire Toveyn mukaan, Sight & Sound, November 1996 HB 20.2.2003