THE LEARNING TREE - VUOSI ELÄMÄSTÄNI

Afrikkalais-amerikkalaisen elokuvan pioneeri Gordon Parks (1912-2006) muistetaan ohjaajana, joka loi ikonisen mustan elokuvasankarin, Richard Roundtreen esittämän kovan katujen kasvatin Shaftin. 1971 valmistunut Shaft - kivikova dekkari (Shaft) oli taloudellinen menestys ja merkittävä afrikkalais-amerikkalaisen identiteetin muokkaaja. Shaftin hahmon poliittisesti korrekti edeltäjä 1960-luvulla oli liberaalin Hollywoodin suosikki Sidney Poitier, jonka esittämät henkilöt kamppailivat ympäristönsä ilmeisiä rotuennakkoluuloja vastaan pyrkien kuitenkin integroitumaan vallitsevaan angloamerikkalaiseen yhteiskuntaan. Shaft ja sen jatko-osa Shaft - kylmä hymy (Shaft's Big Score, 1972) tarjosivat mustalle valkokangassankarille ja roolimallille toisenlaisen vaihtoehdon, mustasta kulttuurista avoimen ylpeän Harlemin kundin toimintaelokuvan kehyksissä. Parksin esikoinen, hänen samannimiseen omaelämäkerralliseen romaaniinsa perustuva The Learning Tree – vuosi elämästäni on kuitenkin lähempänä Poitierin draamaelokuvia, joissa päähenkilö etsii itseään kahden kulttuurin välissä.

Gordon Parks varttui köyhissä oloissa Kansasissa, 15-lapsisen perheen nuorimmaisena. Kotoa oli lähdettävä varhain, 14-vuotiaana. Sekalaiset huonosti palkatut työpaikat seurasivat toisiaan, mutta niiden ohessa, 1930-luvun lopulla, Parks innostui valokuvauksesta. Taitavalle valokuvaajalle avautui arvostetun freelancer-kuvaajan ura, alkuun yllättävästi muotikuvaajana. 1944 Parks pestattiin Vogue-lehteen ja muutamaa vuotta myöhemmin hän oli erityisesti valokuvistaan kuulun Life-lehden ensimmäinen musta valokuvaaja. Lifen myötä Parks pääsi tallentamaan mm. amerikkalaisen kansalaisoikeusliikkeen kuohuvia hetkiä ja eurooppalaista sensibliteettiä. Vanhalla mantereella Parks oli kameroineen todistamassa Ingrid Bergmanin ja Roberto Rosselinin skandaaliromanssia Stromboli-elokuvan (1949) kuvauksissa. Se oli hänen ensimmäinen kosketuksensa elokuvantekoon ja tuolloin ajatus oman elokuvan ohjaamisesta tuli ensimmäistä kertaa hänen mieleensä. Tilaisuus tähän tuli kuitenkin vasta kaksi vuosikymmentä myöhemmin. Tuolloin Parks oli jo kirjoittanut omaelämäkerrallisen menestysromaaninsa The Learning Tree (1963), jolle oli kiinnostusta myös elokuvapiireissä. Independent-tuotantojensa parissa marinoitunut John Cassavetes neuvoi Parksia pitämään kirjan filmausoikeudet itsellään ja lopulta Cassavetes sai järjestettyä Parksille tapaamisen Warner Brothersin edustajien kanssa. Warner suostui rahoittamaan elokuvan ja Parksista tuli amerikkalaisen elokuvan ensimmäinen musta auteur, joka eurooppalaisen uuden aallon henkeen tuotti, käsikirjoitti ja ohjasi elokuvansa sekä lisäksi sävelsi myös sen musiikin.

Learning Tree – vuosi elämästäni kuvaa elämänmakuisesti afrikkalais-amerikkalaista elämää Kansasissa 1920-luvulla. Päähenkilöinä on kaksi nuorta mustaa poikaa, jotka joutuvat ensimmäistä kertaa kohtaamaan elämän realiteetteja ja tekemään olennaisia valintoja. Herkän ja vastuuntuntoisen Newtin vastapoolina on kapinallinen Marcus. Keskiössä on ympäristöön itsestään selvästi kuuluva rasismi, mutta myös ensirakkauden koskettavat kokemukset. Parks kuvaa dramaattisesti elämäntilanteita ja vaihtoehtoja, joita mustille nuorilla oli hänen nuoruudessaan. Valokuvaajana Parks panosti luonnollisesti kuvaukseen. Kameran taakse hän sai houkuteltua jo alalta vetäytymässä olleen Burnett Guffeyn, jonka pitkään uraan lukeutuivat muun muassa Nicholas Rayn In a Lonely Place (1950), Fred Zinnemanin Täältä ikuisuuteen (1953) ja Arthur Pennin Bonnie & Clyde -elokuvien (1967) visualisoinnit.

Hollywoodin ensimmäisen afrikkalais-amerikkalaisen ohjaajan elokuva oli tapaus, jonka arvo tunnustettiin laajalti. Learning Tree liitettiin amerikkalaisen elokuvan pantheoniin myös valtiovallan taholta. Se oli ensimmäisten 25 elokuvan joukossa, jotka valittiin Kongressin kirjaston vaalimaan kansalliseen elokuvarekisteriin.

4.2.2010 Pasi Nyyssönen