AHO & SOLDAN 3: KANSAKUNTA

(Aho & Soldan 3: Nationen), Suomi

 

 
Finland kallar
Finland calling
(1936 / 1940, 21min)

1920-luvulla ulkoasiainministeriön tilaamat Suomi-elokuvat Finlandia (1922) ja Suomi matkailumaana (1931) olivat olleet Erkki Karun johtaman Suomi-Filmin valmistamia. Suomi-Filmin taloudelliset menestykset näytelmäelokuvan saralla siirsivät yrityksen strategisen tavoitteen niihin. Kun vielä Erkki Karun luovan kiinnostuksen väheneminen uudeksi kiinnostuksen kohteeksi tulleeseen, lähinnä teollisuutta kuvaavan tilauselokuvan suhteen näkyi Suomi matkailumaana -elokuvassa selvästi, päätti ulkoasiainministeriö kääntyä seuraavissa elokuvatilauksissaan uuden yhtiön puoleen.

Aho & Soldan oli yhtiö, jonka omistajat olivat Heikki Aho ja Björn Soldan, Juhani Ahon poikia kummatkin. Virallisten Suomi-elokuvien uudistajiksi he olivat erityisen sopivia. Taustansa myötä heillä oli luonteva suhde myös poliittiseen eliittiin, jonka tarpeet elokuvan suhteen olivat ilmeiset. Suomen tunnetuimpien kirjailijoiden ja taidemaalarien parissa kasvaneiden veljesten etu oli niin taideyhteyksiensä kuin elämäntapansakin myötä läheinen, elokuvallistettavissa oleva luontosuhde. Taiteellisia suuntaviivoja kansainvälisesti korkeatasoisissa elokuvakouluissa Saksassa valokuvaus- ja elokuvaoppinsa saaneet veljekset imivät elokuviinsa vaikutteita venäläisestä avantgardesta ja saksalaisesta elokuvaestetiikasta. Yhdessä kaikki nämä tekijät tekivät mahdolliseksi elokuvallistaa 1930-luvulla Suomi-kuvan kannalta tärkeäksi tulleet teemat ja niinpä industrialismin, uuden teknologian ja funktionalismin saavutuksia hyödyntävät modernit visiot dominoivat heidän työtään 1930-luvun Suomi-elokuvissa.

Aho & Soldan aloitti nousunsa Suomen tärkeimmäksi dokumenttielokuvia valmistavaksi yhtiöksi 1920-luvun lopun tilauselokuvilla Suomen maatalous (tilaaja: maatalousministeriö), Suomen metsät ja metsätalous (Keskusmetsäseura Tapio) ja Suomen puu- ja paperiteollisuus (Metsätaloudellinen valistustoimisto). Ne saivat erinomaisen vastaanoton myös kansainvälisesti. Suomi kutsuu -elokuvien sarja 1930-luvulla täytti uudenaikaisimman teollisuuden toiveet ja uudisti kansallisen ohjelman maisemakuvaston odotuksia vastaavaksi. Tämä muutos ei ollut kuitenkaan tuskaton, vaan edellytti elokuvaan uutta rytmitystä, kuvan aiheiden ja äänen synkronia silloin kun vuoden 1932 mykkäelokuvan jälkeen siirryttiin elokuvan ääniversioihin vuonna 1936 ja 1940. Edellytykset olivat hyvät, sillä teknisesti Berliinissä ja Münchenissä käydyn koulutuksen myötä veljekset olivat kansainvälisestikin katsoen huippukoulutettuja.

Luonnon ja teknologian yhdistäminen voi tuntua ristiriitaiselta, mutta dokumenttielokuvassa teollisuuskuvan ja ”kansatieteen” eli etnografisen yhdistäminen onnistui, kun kansallista ohjelmaa modernisoi materialistinen funktionalismi. Funktionalistisen näkemyksen mukaan talonpoikien työmenetelmät hioutuvat tarkoituksenmukaiseksi evoluutiossa, joka työn kansalliseksi evoluutioksi muuntuessaan saa ilmentymänsä tehokkaassa teollisuusteknologiassa. Yhtenäiseksi ajalliseksi jatkumoksi nähtyinä tulivat näin selitetyksi sekä jo saavutettu kansallinen hyvinvointi että yhä parempaan tulevaisuuteen uskova edistys. Suomalaisen nationalismin työtä koskeva oppi saa näin ilmentymänsä siinä funktionaalisessa evoluutiomallissa, jonka elokuvallistajaksi tulivat Aho & Soldan.

Vuoden 1932 Suomi kutsuu kietoi massaturismin edellyttämän matkustamisen ympärille kansallisen kulttuurin, teollisuuden ja maatalouden. Saavutettu balanssi kuitenkin hajosi myöhemmin, kun elokuvaan lisättiin alueellisen matkailuyhdistysten vaatimuksesta otoksia varsinaissuomalaisesta ja läntisen saariston ”tyypillistä kulttuurimaaseudusta”, joita kuvastona voi luonnehtia raskaasti agraarista painottaviksi. Vuoden 1936 kahteen eri versioon lisättiin musiikki ja selostus. Toinen elokuvaversio muotoutui ehkä yllättävästi juuri agraariseen suuntaan. Hyötypuun rinnalle se nosti graniitin, johon perustuva arkkitehtuuri ja museaalinen kansanperinne jätti varjoonsa uutta hyvinvointia rakentavan Suomen. Vastaanotto esimerkiksi San Franciscon maailmannäyttelyssä 1939 oli murskaava.

Toinen versio tiivisti onnistuneesti vuoden 1932 matkailukuvan 25 minuutin mittaan uutta näkemystä vanhaan sovittaen. Ruotsalaisella nimellä varustettu Finland kallar modernisoi Suomi-kuvaa Tukholman kansainvälisillä messuilla ja oli ytimenä vielä yhdessä versiossa, joka valmistui talvisodan kestäessä. Tämän elokuvan päätöskuvia Helsingin pommituksesta säesti vetoomus koko maailmalle: ”Länsimaisen kulttuurin puolesta taisteleva pieni kansakunta on pelastettava”. Näin syntyy Jan Leydan termiä käyttäen ”ideologinen todellisuus”, jossa toden tunne yhdistyy eettiseen vakaumukseen. Finland kallar -elokuvan myötä siitä tuli osa suomalaisen dokumenttielokuvan rakennetta.

Finland försvarar Nordens frihet
Suomi vastaa Pohjolan vapaudesta
(Suomi – Ruotsi 1940, 11 min)
 
Talvisodassa Aho & Soldan ei elokuvia suoraan valmistanut, sillä sotaa edeltänyt Suomi-katsaus ei saanut jatkoa. Heikki Aho työskenteli Tukholmassa. Svensk Filmindustri tarjosi puitteet suomalaiselle uutisfilmi- ja propaganda-aineistolle, joka leikattiin maailman levitykseen miljoonille silmäpareille ruotsalaisyhtiön leikkaamossa.

Suomessa Finlandia Uutistoimiston yhteyteen perustettiin 17.10. elokuvaosasto, johon Aho ja Björn Soldan oli heti kiinnitetty. Puolustusvoimain välittämän kuvamateriaalin lisäksi Aho & Soldan  valmisti Suomen asemaa sodassa kuvaavia elokuvia, joista tunnetuimmat ovat Suomen etuvartioasemaa itään ja bolsevismiin nähden länsimaisen demokratian nimissä korostanut Finland försvarar Nordens frihet ja patrioottinen Vårt land, jossa molemmat elokuvat selostanut Ella Eronen lausuu dramaattisesti kansallislaulun sanoitusta. Elokuva sai Svensk Filmindustrin levityskanavien myötä tavallista laajemman levikin myös Italiassa, Ranskassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa. Elokuvaa rahoittivat myös prinssi Lennart Bernadotte ja suomalaissyntyinen toimittaja ja elokuvaaja Brita Wrede.

Tasavallan presidentti puhuu 26.6.1941
(1941, 5 min)
 
Tasavallan presidentti Risto Ryti puhui jatkosodan alettua radiossa. Vaikka valtiollinen elokuvaus oli keskitetty Valtion tiedoituslaitokseen, presidentin puheen filmaus organisoitiin Puolustusvoimain määräyksellä. Puheen ydin oli todistaa Neuvostoliitto siviileihin kohdistuneiden hyökkäysten myötä syylliseksi sotaan ja kertoa sotatoimien tavoite suorasukaisesti: Suomen itsenäisyyden tuhoaminen ja kansamme orjuuttaminen. Presidentin mukaan tilanne oli nyt toinen kuin talvisodassa, sillä  Suomella oli kuitenkin rinnallaan Suur-Saksan valtakunnan sotavoimat ”nerokkaan johtajansa valtakunnankansleri Hitlerin komennossa”.

Sireenien kukkiessa
(1941, 11 min)
 
Valtion tiedoituslaitoksen organisoiduttua 13.6.1941 uusien propagandististen elokuvien suunnittelu alkoi heti. Heinäkuun alussa ilmestynyt Sireenien kukkiessa, työnimeltään Juhannus 1941 kuvasi viimeisiä rauhan päiviä ja sodan alkamisen helsinkiläisestä perspektiivistä. Keskeinen tapahtuma oli sodan sytyttyä neuvostolähetystön poistuminen sankan ihmisjoukon saattelemana Bulevardilta: nämä kuvat otti Björn Soldan yhdessä elokuvan toteuttaneen Hannu Lemisen kanssa. 

"Elämä alkaa taas Karjalassa" – Puolustusvoimain katsaus 42
 (1942, 11 min)
 
Jatkosodan hyökkäysvaiheen "Eteenpäin!"-retoriikan laannuttua dokumentaarisuus sai sijaa myös Puolustusvoimain katsauksissa. Katsaus 42 on elokuva takaisin vallattujen alueiden jälleenrakennuksesta. Asiantuntijana toimi alueen historiaa tuolloin tutkinut Seppo Simonen.

Elokuvan luonne poikkeaa sodan vauhtia luovasta reportaasityylistä, mitä korostaa selostajan valinta. Mikrofonin äärellä rauhallisia tunnelmia loi kirjailija ja aforistikko Kaarlo Marjanen, Suomen Lausujain Liiton ensimmäinen ja pitkäaikaisin puheenjohtaja.

Elokuvan tarkasti poikkeuksellisen laaja joukko sotilas- ja siviiliviranomaisia: Valtion filmitarkastamon jäsen lisäksi eversti Heikki  Waris, päämajan kuvaosaston päällikkö majuri Heikki Parkkonen, kuvaosaston vänrikki Liestalo ja joukko Valtion tiedoituslaitoksen virkailijoita. Elokuva esitettiin eräiden muiden katsauksien ohella 23.4.1942 ensin hallituksen valtiovarainvaliokunnalle ja VTL:n johdolle sekä seuraavana päivänä tasavallan presidentille, eduskunnalle ja hallitukselle. Sitä seuraavana päivänä katsomoon tuli vajaat 600 kunniavierasta, mukana ulkomaiset sanomalehtimiehet, joiden pyynnöstä samassa tilaisuudessa esitettiin saksalainen sotaretkielokuva Feldzug im Osten (1942).

Lappi rakentaa
(1946, 8 min)
 
Sodan jälkeen tuhotun Lapin jälleenrakennus oli yksi tärkeimmistä kansallisista hankkeista. Elokuvakamerat seurasivat sitä kuitenkin varsin vähän kuten oli tapahtunut jo Lapin sodan aikana. Suurin osa Lapista sotatoimien vuoksi lähteneistä 90 000 tuhannesta asukkaasta palasi rakentamaan tuhkasta uutta Lappia. Olosuhteet olivat vaikeat eikä nälästäkään ollut puutetta.

Tärkein kotimainen jälleenrakennusfilmi on Aho & Soldanin kolmiosainen Lappi rakentaa. Veikko Vennamon johtaman Maatalousministeriön asutusasiain osaston tilaama elokuva sai ensi-iltansa keväällä 1946.  Mukaan mahtui Lapin korkeinta virkamiehistöä, tietysti Vennamo itse ja poltetun Rovaniemen yleisasemakaavasta vastannut arkkitehti Alvar Aalto, joka esittelee luomuksensa omalla äänellään.

Kaikkien aikojen vappu
(1946, 7 min)

Kaikkien aikojen vappu oli tunnetun pakinoitsijanimimerkki Arijoutsin käsialaa. Salanimen takaa löytyy Heikki Sakari Marttila, joka ironisesti sanaillen vie katsojat sodan synkkien näkyjen keskeltä valoisampaan tulevaisuuteen. Esillä ovat vappujuhlan perinteiset piirteet, nuorison huvittelu, työväenkulkueet, ylioppilaskunta- ja osakuntarieha ja ajankohdan uusi voimatekijä, SKDL, jonka vappupuheen pitää päiväkoteja maahan vaatinut Hertta Kuusinen.

Elokuvaan sisältyy ensimmäinen säilynyt välähdys vuoden 1906 vapusta täydessä mitassaan. Sen oli valmistanut K. E. Ståhlbergin omistama Atelier Apollo, mykkäkauden suurin elokuvavalmistaja. Insertit todistavat erityisesti Heikki Ahon tunnettua kiinnostusta elokuvahistoriaan.

Ilkka Kippola ja Jari Sedergren 30.10.2010