AHO & SOLDAN 1: LAJIEN KIRJO

(Aho & Soldan 1: Genrernas spektrum), Suomi

 

Kun teollinen modernisaatio ja teknologinen edistys kohdistivat odotuksensa orastavalle elokuvateollisuudelle 1920-luvun Suomessa, suuntasivat Juhani Ahon pojat, Heikki ja Björn, ensimmäisten joukossa kameransa koneromantiikan hohtaviin näkyihin.

Missio Suomi-kuvan elävöittämisestä elokuvakameralla oli käynnistynyt Erkki Karun ulkoministeriölle valmistamalla Finlandialla vuonna 1922. Diplomi-insinööriksi valmistunut Heikki Aho ja valokuvauksesta kiinnostunut Björn Soldan valmentautuivat tuolloin Saksassa, missä vielä tuntui Walter Gropiuksen Bauhaus -koulun edistyksellinen henkäys.

Kirjailija Aho itse maksoi Björn Soldanin opinnot Münchenin taideteollisen korkeakoulun kamerataiteen osastolla. Täältä tarttui visuaalisen muistin sulateltavaksi Moholy-Nagyn ilmiömaailmaa abstrahoivat kokeilut. Kotimaassaan Soldan aloitti kameran silmän läpi nähdyillä kaupunki-impressioilla ja luontoaiheilla.

Suomalaisen industrialismin visualisointi käynnistyi pohjoisen tukkityömailla, tehdassaleissa ja maan alla kaivoksissa ennennäkemättömän vaativissa oloissa. Kaivoselokuva Outokumpu ja Fiskarsin metalliteollisuuden esittely Raudanjalostusta Suomessa tihenivät pimeyden läpi suodattuvan valon esineellistäviin otoksiin. Ne hurmasivat Suomen Työn propagandapäällikkö T.J. Särkän filmihulluun ylistykseen elokuvista, jotka esittelivät "teollisuutta taiteena".

Elokuvien valmistajayhtiö oli ytimekkäästi Aho & Soldan. Nimi oli viesti veljesten saumattomasta yhteistyöstä, vaikkakin taiteilijaäiti Venny Soldan-Brofeldt toivoi poikansa Heikin ja Björnin tekijyyden tarkempaa erottelua. Heikki Aho sai vankan väriteoreettisen koulutuksen oman aikansa gurulta Wilhelm Ostwaldilta. Tämän harmaiden sävyjen oppia hän testasi usean vuoden väripainomenetelmien kehittelijänä Dresdenissä. Sävyopin sovittaminen filmikopiointiin oli Heikki Ahon luovan päättelyn tulos. Aho & Soldanin filmilaboratoriosta tuli oman aikansa ihailema laitos, joka loihti pimeydestä nähtäväksi teollisuuselokuvien sävyjä itse kehitetyn valomittarin, "Pikku-Keikan", ohjauksessa.

Heikki Aho kipinöi yhtä lailla kuvaajan ja leikkaajan intohimoa. 1930-luvun puolivälissä Ahon montaasi kiihtyi joskus dominoivan ruhjovaksi. Nyrki Tapiovaaran markkinoima Neuvostoliiton avantgarde ja saksalainen Walther Ruttmann rohkaisivat kuvien dialektiikkaan ja nopeasti vaihtuviin kamerakulmiin. Uudistuvan elokuvailmaisun kummisedäksi paljastui myös taiteesta kirjoittanut Ostwald. "Begrentzung ist freiheit" (kuvarajaukset merkitsevät vapautta) oli Ostwaldin ohjenuora nuorelle Eino Mäkiselle hänen aloittaessaan Kaakko-Junnon parannustaikojen kuvaukset Aho & Soldanin palveluksessa.

Modernisaation maailmanpyörässä ei kokeilijalle mikään ollut pyhää. Björn Soldan lähestyi jopa kaupallisen mainoselokuvan rajapintaa. Atlas oli veljesten yhteisiä hyppäyksiä perinteisen lammastalouden alueelta naisten nylonsukkateollisuuden pyörteisiin. Lajien kasvava kirjo pureutui myös juurevasti kotimaisen maatalouden kamaraan. Tästä esimerkkinä varhainen äänielokuva Itä-suomalaisen karjan 40 v.-riemujuhlanäyttely Pieksämäellä.

Sotavuosien alla ääniraita vakiintui pysyvästi Aho & Soldanin lyhytdokumenttien reunaan yhteishenkeä kohottavan propagandan viestittäjäksi kuten suomalaisen partioliikkeen elokuvassa Partiointia pakkasessa. "Tartu poikaan ja tee hänestä mies", oli selostaja Antti Ahon avaus elokuvalle, joka kouli pojista leikin varjossa miehiä sotatalvea edeltävissä pakkasissa.

– Ilkka Kippola ja Jari Sedergren 27.1.2010