KORPPI

Henri-Georges Clouzot (1907-77) oli 1940-luvun ranskalaisen elokuvan vahvimpia tulokkaita. Hän oli aloittanut uransa elokuvassa jo 1930-luvulla lyhytelokuvien ohjaajana ja käsikirjoittajana. Sodan puhjettua hänestä tuli nopeasti thrilleri-spesialisti käsikirjoituksissaan Lacombelle (Viimeinen kuudesta, 1941) ja Decoinille (Tyttö ja poikakopla / Les Inconnus dans la maison, 1942). Samaa lajityyppiä oli Clouzot’n ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaus L’Assassin habite... au 21 (1942), joka luetaan ranskalaisen elokuvan kaikkien aikojen parhaisiin rikos- ja jännityselokuviin.

Clouzot’n seuraava elokuva Korppi oli mestariteos ja skandaalin aihe: se antoi hyvin synkän kuvan ranskalaisesta maalaiselämästä ja koska se oli natsien johtaman Continental-yhtiön tuottama, sitä levitettiin Saksassa antiranskalaisena propagandana. Vapautuksen jälkeen elokuva kiellettiin, ja Clouzot sai tehdä seuraavan elokuvansa vasta 1947.

Louis Chavancen käsikirjoitus oli peräisin vuodelta 1937 ja perustui tositapaukseen, Tullen maaseutukaupunkia parikymmentä vuotta aikaisemmin koetelleeseen nimettömien kirjeiden aaltoon, joka oli noussut uutisaiheeksi asti. Elokuvassa nimettömien kirjeiden kirjoittaja, ”Korppi”, terrorisoi pikkukaupunkia ja levittää syytöksiä aviollisista syrjähypyistä, rikoksista, aborteista. Salapoliisiromaanien klassisen asetelman mukaisesti jokaista henkilöä voidaan poikkeuksetta epäillä kirjeiden kirjoittajaksi. Pikkukaupungin tukahduttavan atmosfäärin luomisessa, juonen käänteiden yllättävissä kehittelyissä ja koko ohjaustyössään Clouzot osoitti poikkeuksellista ja ihailtavaa taitoa.

Syvässä pessimismissään Korppi liittyy sotaa edeltäneen ranskalaisen elokuvan traditioon. Vaikka paha kohtalo saattoi vainota Carnén ja Duvivierin sankareita, heidän maailmassaan oli myös pisara hyvyyttä. Korpin synkkyys vetää vertoja Stroheimille ja Célinelle: Clouzot ja Chavance pyrkivät osoittamaan, että paha piilee jokaisen yksilön sydämessä ja siksi ihmiskunta kokonaisuudessaan on tuomittu. Saksalaisen ekspressionismin vaikutus näkyy selvästi eräässä avainkohtauksessa, jossa heiluva lamppu heittää henkilöiden kasvot vuorotellen valoon ja varjoon – Hyvästä Pahaan.

Alusta pitäen Clouzot’n lähestymistavalle on luonteenomaista tavattoman pessimistinen näkemys maailmasta, armottomuus ja silmiinpistävä huumorin puute. Tässä maailmassa ei kauneudella ja hellyydellä ole sijaa, rakkaus ja jopa ystävyyskin ovat harvinaisia. Se ei ole tunteeton maailma, mutta sen intohimoissakin toinen osapuoli hallitsee täydellisesti toista. Aina kun Clouzot tunkeutuu syvälle henkilöihinsä, hän paljastaa jonkin epämiellyttävän totuuden: kunnian- tai lihanhimon, vihan tai pelkuruuden. Tästä on luonnollisena seurauksena väkivalta, ja kaikki Clouzot’n elokuvat sisältävät murha- tai itsemurhakohtauksia tai ainakin luonnottoman kuoleman.