LA FRONTIÈRE DE L'AUBE

Philippe Garrel (s. 1948) on luonut alle kaksikymmenvuotiaasta lähtien täysin omaleimaisen, osin marginaalisen uran ranskalaisessa elokuvassa. Hänen viimeisin elokuvansa La Frontière de l'aube oli Cannesin elokuvajuhlien kilpailusarjassa toukokuussa 2008, ja se herätti niin ihastusta kuin silkkaa torjuntaakin. Kiihkeimmät "garrelistit" kävivät katsomassa sen kaksi kertaa jo festivaalien aikana. Elokuvan innoitteena oli Garrelin mukaan Théodore Gautier'n novelli Spirite (1866) ja juuri tämä kunnianosoitus kirjalliselle romantismille ja lähes naivisti esitetty fantastinen ulottuvuus peilikuvasta heijastuvine aaveineen ärsytti osaa katsojista.

Elokuvan päähenkilönä on nuori valokuvaaja François, jota esittää – jo toistamiseen Garrelin elokuvassa – hänen poikansa Louis Garrel, joka on Ranskan nuoren polven näyttelijöistä lahjakkaimpia ja näkyvimpiä. Philippe Garrelille työskentely omien perheenjäsenten kanssa on melkein tavaramerkki, sillä hän on usein filmannut esim. näyttelijäisäänsä Maurice Garrelia. Garrel sanoo näin tutkivansa ajan kulkua ja samoin eri sukupolvia. Oma poika on hänelle myös koko oman sukupolvensa kuva. Muita uskollisia ovat mm. käsikirjoittaja Marc Cholodenko, jonka kanssa Garrel on työskennellyt jo vuodesta 1988, sekä elokuvan mustavalkoisen hehkun luonut kuvaaja William Lubtchansky. 

Théodore Gautier'n novellissa kerrottiin luostariin sulkeutuneesta naisesta, joka teki itsemurhan tajuttuaan, ettei koskaan saisi mielettömän rakkautensa kohdetta. Garrelin elokuvassa valokuvaaja François rakastuu kiihkeästi kuuluisaan, naimisissa olevaan elokuvatähteen, Caroleen (Laura Smet). He elävät yhdessä, Pariisin anonyymeillä kaduilla ja huoneistoissa epätoivoisen ja ehdottoman tarinan sen surulliseen päätökseen asti. Mutta François vetäytyy sitten pelästyneenä kohti porvarillista turvallisuutta ja onnea, jota Eve (Clémentine Poidatz) tuntuu edustavan. Unohtaminen on elämässä välttämätöntä, uusi, jopa raskauden kruunaama tunneside tuntuu vievän pois entisestä. Mutta juuri silloin, näennäisen selkeyden hetkellä,  menneisyys ja jokin toinen maailma tulvahtavat esiin.

La Frontière de l'aube, paljas ja sensuelli tarina ehdottomuudesta ja kuolemasta, tuo eittämättä mieleen Jean Cocteaun, mutta  sillä on useita muitakin kirjallisia ja elokuvallisia lähteitä. Elokuva muistuttaa myös Garrelin rakkaasta "kummisedästä" Henri Langlois'ta. Mutta ennen kaikkea se ammentaa Garrelin koko aiemmasta tuotannosta, jossa on pysyvästi tuhoutuneen rakkauden ja väistämättömän kuoleman parantumaton haava.

Satu Laaksonen 24.11.2009