SÉRAPHINE

Séraphine-elokuva nousi Ranskassa vuoden 2008  arvostelu- ja yleisömenestykseksi. Martin Provostin ohjaama Séraphine sai kaikkiaan peräti seitsemän Cesar-palkintoa. Hetkeksi historian hämärään painuneen naistaiteilijan kuvaus kosketti ranskalaisia syvästi.

Séraphine Louis oli itseoppinut naivistimaalari. Syyskuussa 1864 Ranskan maaseudulla Arsy´ssa työläisperheeseen syntynyt tyttö menetti äitinsä yksivuotissyntymäpäivänään. Isä kuoli ennen kuin tyttö ehti täyttää seitsemän vuotta. Séraphine päätyi isosiskonsa holhokiksi ja paimensi elannokseen lampaita. Vuodesta 1881 Séraphine työskenteli piikana Sallimuksen nunnaluostarissa Clermontissa. Vuosisadan vaihteesta alkaen hän teki siivoojan ja pyykkärin töitä Senlisin varakkaammille perheille.

Séraphine pyykkäsi päivät ja maalasi iltaisin ja öisin kynttilänvalossa, salaa. Séraphine oli taitelijana itseoppinut. Hänen vaikutteinaan olivat uskonnolliset maalaukset ja luonto, jonka vaikutusta Provost elokuvassaan korostaa. Luonto on ainoa paikka, jossa Séraphine voi tuntea itsensä vapaaksi. Kaupungissa hän raahustaa arasti katujen reunoilla ja siivoojana porvariston talojen nurkissa. Metsäpoluilla hän käyskentelee vapaasti, kerää yrttejä, ui vuolaassa joessa. Viimeisessä otoksessa hän viimein palaa kokonaan osaksi luontoa, suuren tammen suojelukseen.

Taitelija Séraphine valmisti itse väriaineensa luonnon (ja teurastamon) antimista omien, salaisten reseptiensä mukaan. Hänen intensiivinen, hurmioitunut tyylinsä on kuin ilotulitus luonnon kunniaksi. Seraphine maalasi nähtävästi ainakin osan töistään uskonnollisen vimman vallassa, eikä hänen mielentilansa aina ollut kaikkein vakaimpia. Hän otti taiteilijana käyttöön nimen Séraphine de Senlis (Senlis´n Seraphine).

Ohjaaja Martin Provost antaa viisaasti Moreaun intohimoisen, sydäntäsärkevän roolisuorituksen kannatella elokuvaa. Sotien välinen Eurooppa kuvataan toisaalta pastoraalisen nostalgisena, toisaalta varsin takapajuisena. Maalarin kotikylään sattuvan mondeenin taidekeräilijän Wilhelm Uhden (Ulrich Tukur) ja Séraphinen suhde kuvastaa molemminpuolista kontaktin tarvetta. Séraphine on vihdoin kohdannut näkijän, jonka mielestä hänen maalauksensa ovat tärkeitä.

Muutamia vuosia aikaisemmin Picasson ja Rousseun esille nostanut Uhde tietää kohdanneensa ainutlaatuisen luonnonlahjakkuuden, vaikka ei ymmärrä tämän hysteerisen, eroottis-uskonnollisen hurmion häilähtelevää inspiraatiota. Séraphine on osaltaan myös taiteentuntija ja -keräilijä Wilhelm Uhden tarina. Hänen roolinsa vuosisadan alun ranskalaisen taiteen promoottorina nostetaan hyvin esille. Braquen ja Picasson kubismin sekä Henri Rousseaun naivisimin varhainen ymmärtäjä oli luonnollisesti herkkä myös Séraphinen kaltaisille "epätaiteilijoille". Naivismi ja korkeataide kohtaavat kohtauksessa, jossa Uhde näkee sattumalta  joessa kylpevän Séraphinen ja poistuu vaivaantuneena paikalta. Hänen reaktionsa ei johdu eroottisen tilanteen tuottamasta vaivaantuneisuudesta, sillä Uhde oli homoseksuaali. Pikemminkin kyse on hetkestä, jossa Uhdelle kirkastuu taiteilijan ja kriitikon välinen ero. Joessa kylpevä Séraphine edustaa taiteilijan estottomuutta ja hengen vapautta, jota edes valveutuneella taiteen ymmärtäjällä ei ole mahdollisuuksia täysin ymmärtää.

 (Mika Siltalan tekstiä täydensi Pasi Nyyssönen 16.11.2009)