TASKUVARAS

Pickpocketin ulkoiset tapahtumat ovat niukat. Elokuva tutustuttaa katsojan taskuvarkaaksi ryhtyvän opiskelijan, Michelin olemassaoloon ja antaa yksityiskohtaisen kuvauksen hänen työmenetelmistään. Michelin ensimmäiset, haparoivat yritykset tapahtuvat Longchampsin raviradalla. Hän harjoittelee määrätietoisesti ja saa opastusta kahdelta kokeneelta ammattilaiselta. Hän työskentelee kaduilla, metrossa ja hänen suuri hetkensä on Gare de Lyonin asemalla, jolloin kaikki sujuu kuin leikiten: ”Se oli liian kaunista. Se ei voinut kestää.” Muuan poliisitarkastaja on kiinnittänyt häneen huomiota ja hänet pidätetään – ensimmäisellä rikospaikallaan Longchampsissa. Vankilassa hänen luonaan käy nuori tyttö, Jeanne, joka on toiminut välikätenä Michelin ja tämän äidin välillä, ja joka on saanut lapsen Michelin, Jacquesin kanssa ja sitten joutunut tämän hylkäämäksi. Michelin ja Jeannen välillä on koko ajan ollut tietty kontakti, mutta vasta vankilassa Michel voi tunnustaa rakastavansa tyttöä. Jeannesta tulee Michelin pelastus, armon enkeli, jonka luokse Michelin on täytynyt vaeltaa ihmeellisiä teitä.

Ja juuri nämä tiet ovat elokuvan varsinainen teema. Michel ei varsinaisesti ole mikään varas. Tämä käy ilmi niistä keskusteluista, joita hän vankilassa käy poliisitarkastajan kanssa rikoksen filosofiasta. Michelin ajatukset ovat lähellä Nietzscheä: hän haluaa olla rikollinen voidakseen hyväksyä sivullisuutensa yhteiskunnassa ja hänen täytyy tulla huipputekijäksi alallaan, jotta hän olisi ihmisten yläpuolella, ei pelkästään heidän yläpuolelle, hänellä on myös oikeus vapautua yhteiskunnan moraalisista laeista.

Michel on yksin sekä fyysisesti että psyykkisesti. Taskuvarkaana hän voi hallita ympäristöään samalla, kun hänen yliherkät kätensä saavuttavat sen yhteyden ihmisiin, josta hän kuitenkin on tunne-elämässään riippuvainen. Mutta näin kutistuvat myös ihmiset esineiksi, objekteiksi.

– Det Danske Filmmuseumin esitteestä (1964)

Michel yrittää varastamalla korvata kosketuksen muihin ihmisiin: hänet johtavat orjuuteen hänen kätensä – kädet jotka olivat arvokkain väline tiellä vapauteen. Varastaminen on Michelille tapa luoda itsensä, etsiä itseään, mutta huomaamattaan hän käyttää koko tarmonsa yksinäisyytensä syventämiseen. Hän vieraantuu yhä täydellisemmin, sulkeutuu yhä ehdottomammin pois muiden yhteydestä; hänen yksinäisyytensä on kovaa, läpitunkematonta ja täysin epäromanttista.

Pickpocketin maailma on voimakkaasti esineellinen: Michelille ihmiset pelkistyvät lopulta esineiksi, lompakoiksi, niiden omistajiksi. Michel uskoo voittavansa, hallitsevansa, omistavansa onnistuessaan kaappauksissaan yhä paremmin: hän haalii ylimielisesti lompakoita ja rahaa, joille hänellä ei ole mitään käyttöä. Hän on ylpeytensä vanki ja menettää sen takia kosketuksen todella merkitykselliseen: ilman ihmisiä ja luottamuksen tunnetta myös esineiden hohto on elotonta, epätodellista ja vailla mieltä. Tarinassa on selviä yhtäläisyyksiä Dostojevskin Rikokseen ja rangaistukseen.

Mutta lopussa yksinäisyys vaihtuu yhteisyydeksi, kommunikaatioksi. Ymmärrämme äkkiä, että Pickpocket on poikkeuksellinen rakkauselokuva; kouristunut, mutta täydentävä lisä Kuolemantuomitun oodille vapaudesta. Michel vangitaan, mutta tyttö seuraa hänen perässään vankilaan; äkillinen valo ilmestyy tytön kasvoille. ”Miten merkillisiä teitä minä kuljinkaan sinun luoksesi”, kuuluu elokuvan viimeinen, avartava vuorosana. Taskuvarkaana Michel on vangittu, ihmisenä hän on vapautunut. Kahden ihmisen lähestyminen toisiaan lopussa ristikon läpi on outo, kiihkeä hetki, aidon vapauden elämys.

– Peter von Baghin Elokuvan historiasta (1975)