TRANS-EUROP EXPRESS - PIKAJUNA

Trans-Europ-Express, Alain Robbe-Grilletin toinen elokuva vie äärimmäisiin johtopäätöksiin tämän "uuden romaanin" edustajana tunnetun kirjailijan todellisuusnäkemyksen ja elämänfilosofian. Kaikki on harhaa, pintaa ja leikkiä eikä ulkokuoren sisällä ole mitään – ei ainakaan mitään sellaista josta ihminen voisi saada tietoa. Todellista on vain epätodellisuus, ja mystifikaatio on sille ainoa sovelias ilmaus.

Trans-Europ-Expressin mystifikaatio on noudattaa samoja kuvioita joita Robbe-Grillet on kehitellyt ensin kirjallisessa tuotannossaan, sitten yhteistyössä Alain Resnaisin kanssa syntyneessä elokuvassa Viime vuonna Marienbadissa ja viimein omassa esikoiselokuvassaan l'Immortelle (Kuolematon, 1963). Ainoa uutuus on tällä kertaa siinä että hän selvästi paljastaa oman roolinsa, edellytykset käynnistämälleen ja luomalleen sokkoleikille.

Trans-Europ-Express on nimittäin myös kuvaus omasta itsestään, omasta syntyprosessistaan. Kirjailija-ohjaaja, hänen tuottajansa ja hänen sihteerivaimonsa astuvat ultramoderniin junaan, joka kulkee Pariisista Antwerpeniin. Matkan aikana he sepittävät kokoon elokuvan, heidän aivokummituksensa saavat elävän hahmon. He kuvittelevat junaan huumausaineiden salakuljettajan (Jean-Louis Trintignant), joka olisi suorit-tamassa ensimmäistä tehtäväänsä kansainvälisessä liigassa. Sepite ja todellisuus sulautuvat yhteen: elokuva päättyy samalla kuin matka. Sitä ennen liiga on asettanut miehen kokeeseen. Hän kohtaa prostituoidun, ottaa tämän väkisin ja lopulta murhaa tämän. Agenttitarinan käänteiden mukaisesti hän kohtaa valepoliiseja, valemurhaajia; kaikki tämä tapahtuu "aivan kuin elokuvissa".

Robbe-Grillet tuntuu sanovan, että maailma ja olemassaolo ovat labyrintti jossa ihminen voi vain joutua eksyksiin. Saman asian hän on sanonut jo aikaisemmin, sekä kirjoissaan, Marienbadissa että esikoiselokuvassaan, jossa salaperäisen naisen takaa-ajo tuotti kiehtovan älyllisen ja paradoksaalisella tavalla myös aistillisen kokemuksen. Trans-Europ-Expressissä Robbe-Grillet paljolti toistaa itseään tyhjäkäynnin rajoille. Kuitenkin Robbe-Grillet osoittaa kykynsä luoda kuvia jotka elävät ja kiehtovat. Maisemat junavaunun ikkunasta vilahtelevat ohi kuin itse tarinan katkelmat, ja Willy Kurantin loistelias, kekseliäs kuvaus tekee mahdollisimman paljon oikeutta Robbe-Grilletin labyrinttitematiikalle.

– Mauritz Edström (1967)