Nagisa Oshiman elokuvat
Nagisa Oshiman teemasarjan toinen kierros alkaa 1.9. elokuvalla Intohimon valtakunta. Viimeiset näytökset siis 1.9.-13.9.
Teemasarjan elokuvat ja esitysajat
Juhlistamme Nagisa Oshiman 50. taiteilijajuhlavuotta. Oshima oli osa kansainvälisen elokuvan uutta aaltoa (nimitys, jonka Oshima torjuu), jonka 50. juhlavuotta myös vietetään. Oshiman merkitys japanilaisessa elokuvassa on rinnakkainen Jean-Luc Godardin vaikutukselle eurooppalaisessa elokuvassa (tämänkin rinnastuksen Oshima torjuu). Oshima kuuluu elokuvan radikaaleihin, intohimoisiin, omaperäisiin näkijöihin.
Kiertävän paketin on koonnut James Quandt (Cinematheque Ontario). Suuri osa elokuvista nähdään uusina kopioina. Suomessa Oshima-retrospektiivi on nähty viimeksi vuonna 1986–1987, jolloin Orionissa nähtiin 15 elokuvaa. Moni elokuva nähdään Suomessa nyt ensi kertaa.
Nuoruuden julma tarina (Seishun zankoku monogatari, 1960) oli Japanin uuden aallon käänneteos, sen Viimeiseen hengenvetoon. Sen teinirakastavaiset julistavat: "Meillä ei ole unelmia, joten niitä ei voi tuhota". Uhkarohkea värimaailma, käsikameran käyttö ja komposition hajakeskitys nousivat ilmaisukeinoiksi.
Auringon hautajaiset (Taiyo no hakaba, 1960) oli katsaus Japanin talousihmeen varjopuolelle, slummiin, jossa kaikki on kaupan. Scope-laajakuvan värit on viritetty karmiininpunaiseen ja oranssiin, ja nimi viittaa Japanin symboliin, joka laskee kaatopaikan romuun. Elokuvaa on kutsuttu "käärömaalaukseksi helvetistä" (Tadao Sato).
Auringon hautajaisia seurasi johdonmukaisesti Japanin yö ja usva (Nihon no yoru to kiri, 1960). Nuorisoradikaalien häät ovat ponnahduslautana ohjaajan ilmaisullisesti rikkaimmalle elokuvalle pitkine otoksineen ja huikeine kamera-ajoineen.
Oshiman Shochiku-uran päätyttyä Oshiman ensimmäisenä itsenäisenä tuotantona valmistui Kenzaburo Oen romaaniin perustuva Sieppaus (Shiiku, 1961). Tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan loppuun. Mustasta amerikkalaisesta sotavangista tulee valtapelin nappula.
Oshimalta onnistui myös samuraielokuva. Shiro Amakusa: kristitty kapinallinen (Amakusa Shiro Tokisada, 1962) tilattiin nousevalle tähdelle Hashizo Okawalle, ja Oshima toi vuoteen 1637 sijoittuvaan tositarinaan omaperäistä särmää. "Ei luokkia, ei tyranniaa, on ihanteemme".
Pidettyään taukoa elokuvanteossa Oshima ohjasi Lihan ilot (Etsuraku, 1965), joka kuuluu Martin Scorsesen suosikkeihin. Huikea satiiri talousihmeestä kuvaa opiskelijaa, joka tuhlaa käsiinsä joutuneen lahjusrahan ultramodernissa "lemmenhotellissa".
Lyhytelokuvassa Pojan päiväkirja (Yunbogi no nikki, 1965) Oshima tutki Korean sodanaikaisen miehityksen seurauksia.Oshiman pääteoksiin kuuluva Keskipäivän demoni (Violence at Noon / Hakuchu no torima, 1966) kertoo 1950-luvun japanilaisesta sarjamurhaajasta ja kahdesta häntä rakastavasta naisesta. Elokuvan nopeaa leikkausta on verrattu nuolisateeseen.
Animekaan ei ollut Oshimalle vierasta. Ninjan sotakirja (Ninja bugeicho, 1967) on "edelleen paras tietämäni sarjakuvaelokuva" (David Bordwell). Oshima kuvasi Sanpei Shiraton mangaruudut sellaisinaan ja elävöitti ne kameranliikkeillä, leikkauksella ja äänellä.
Sing a Song of Sex eli A Treatise on Japanese Bawdy Songs (Nihon shunka-ko, 1967) on Oshiman tuntemattomimpia teoksia. Vaikka siinä on komiikkaa, karaokea ja seksifantasiaa, se syvenee synkäksi pohdiskeluksi poliittisten illuusioiden menetyksestä.
Hirttotuomio (Koshikei, 1968) on monelle Oshiman 1960-luvun pääteos. Kuolemanrangaistuksen vastaisen tositarinan päähenkilö on korealainen opiskelija, jonka hirttäminen epäonnistuu. "Oshiman vihaisin ja koskettavin elokuva" (Tony Rayns).
Kolmen juopon ylösnousemus (Kaette kita yopporai, 1968) kuuluu Oshiman "kätkettyihin aarteisiin". Miltä vuosi 1968 näytti Japanissa? Värin hehkua, soundtrack-hillittömyyksiä, kolmen nuoren miehen toilailua. Mutta myös visioita Vietnamista, Japanin sotasyyllisyydestä ja korealaisvastaisista ennakkoluuloista elokuvassa, jota on verrattu Tashliniin, Godardiin, Fulleriin ja Buñueliin.
Shinjuku-varkaan päiväkirja (Shinjuku dorobo nikki, 1968) on Oshiman radikaaleimpia elokuvia. Nimi Varkaan päiväkirja viittaa Jean Genetiin; Shinjuku on Tokion modernin nuorisokulttuurin keskus. Puolidokumentaarinen kuvaus johtaa seksuaalisen kokeilun labyrinttiin.
Poika (1969) oli ensimmäinen Oshiman elokuva, joka tuli Suomen elokuvateattereihin, maahantuojana Aito Mäkinen. Pohjana oli tositarina vanhemmista, jotka työnsivät poikansa liikenteeseen kerätäkseen vahingonkorvausrahaa autoilijoilta. Loistelias scope-kuvaus kattaa koko Japanin lumista Hokkaidoa myöten.
Mies, joka jätti testamenttinsa filmille (Tokyo-senso sengo hiwa, 1970) on niitä Oshiman persoonallisimpia teoksia, joita on ollut vaikea nähdä. Poliisin takaa-ajama elokuvamies Endo hyppää katolta ja kuolee. Hänen kaverinsa alkaa tutkia Endon jäljellejääneitä filmejä, tempautuen samalla seksuaalisen intohimon syöveriin Endon tyttöystävän kanssa.
Seremonia (1971) oli Oshiman mahtava yhteenveto japanilaisesta perinteestä ja välienselvittely sen kanssa. Toisen maailmansodan jälkeen sijoittuva perhesaaga keskittyy suuriin sukujuhliin, joiden juhlavan pinnan alta paljastuu tragedia. Japanilaisen elokuvan merkittävimpiä saavutuksia.
Kesäsisko (Dear Summer Sister / Natsu no imoto, 1972) on Oshimaa erikoisimmillaan. Vakava aihe on Okinawan palautus Japanille amerikkalaishallinnon jälkeen, mutta lähestymistapa on pop-tyylinen. Päähenkilö on velipuoltaan etsivä teinityttö.
Aistien valtakunta (Japani/Ranska 1976) lienee ensimmäinen valtavirtaelokuva, joka sisältää kovaa pornografiaa. Rajoja rikkova elokuva oli kielletty Suomessakin vuoteen 1992 asti. Mies ja nainen kääntävät selkänsä vuoden 1936 militaristiselle hengelle ja tempautuvat seksuaalisen pakkomielteen pyörteeseen.
Myös tositarinaan perustuva Intohimon valtakunta (Japani/Ranska 1978) muistuttaa Postimies soittaa aina kahdesti -rikostriangelia. Seksuaalisuuden luonnonvoimaisuus kytkeytyy perinteisen japanilaisen aavetarinan vaikutteisiin.
Merry Christmas Mr. Lawrencen (1982) päärooleihin Oshima valitsi kaksi rocktähteä. David Bowie esittää sotavangiksi joutunutta uusseelantilaista majuria. Ryuichi Sakamoto on fanaattinen leiripäällikkö. Henkisen tasapainonsa menettänyttä kersanttia näyttelee Takeshi Kitano. Elokuvaa on kutsuttu Kwai-joen sillaksi japanilaisesta näkökulmasta.