Radio- ja TV-arkisto

Vuoden 2007 suuri uutinen oli pitkään odotetun ja valmistellun radio- ja tv-arkistointilainsäädännön valmistuminen. Kauan kestäneen taustatyön jälkeen radio- ja tv-arkisto (RTVA) aloitti toimintansa 1.1.2008, jolloin Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä astui voimaan.

Radio- ja televisio-ohjelmien arkistointi tapahtuu opetusministeriön vuosittain vahvistaman suunnitelman mukaisesti.Opetusministeriö hyväksyi vuoden 2008 lopussa RTVA:n historian ensimmäisen ohjelmistojen tallentamisen laajuutta ja tallettamiskäytäntöjä koskevan suunnitelman vuodelle 2009.

Sen mukaan ohjelmavirrasta tallennetaan kokonaan kymmenen tv-kanavaa, viisi radiokanavaa sekä puolen vuoden tallennuksena lisäksi kymmenen radiokanavaa. Kaikista muista suomalaisista kanavista otetaan talteen viikon ohjelmanäytteet. Digitaalisen kaappaustallennuksen lisäksi laissa on määritelty ohjelmatyypit, joiden aineistot tulee tallettaa radio- ja tv-arkistoon alkuperäistasoisina fyysisinä kappaleina tai tiedostoina.

Kaappaustallennuksesta vastaa Digita Oy ja ohjelmatietojen hallintajärjestelmästä W-Create Oy. Tallentamisen, tallennettujen tiedostojen pitkäaikaissäilytyksen ja metadatan hallinnoinnin teknisenä asiantuntijana toimii CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy. Kaappaustallennus on alkanut vuoden 2009 alusta ja ohjelmatietojärjestelmä valmistuu vuoden 2009 lopulla.

Järjestelmällinen radio- ja tv-ohjelmien tallentaminen ja ohjelmatietojärjestelmän käyttöönotto mahdollistavat ohjelmien tutkimuskäytön vuoden 2010 alussa. Tallennettuja ohjelmia voi jatkossa kuunnella ja katsella KAVA:n lisäksi vapaakappalekirjastoissa, eduskunnan kirjastossa ja Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksella.