KAVA:n joululahjavinkit

Ilahduta läheisiäsi KAVA:n uusimmilla julkaisuilla.Elokuvaklassikoita esittelevä Ruutia, räminää ja rakkautta avaa näkökulmia elokuvan katsomiseen yhdessä lapsen ja nuoren kanssa. Suunnittelija Kirsi Raitarannan ja toimittaja Leena Virtasen teos on julkaistu tänä syksynä. Kirjan hinta on 36 euroa, ja KAVA:n klubikortilla  edullisesti 29 euron hintaan KAVA:n keskuksesta, Orionin kassalta sekä SKS:n nettikaupasta.

Tänä syksynä on julkaistu myös DVD:t Helsingin vuoden 1952 kesäolympialaisista  sekä iskelmä- ja rytmimusiikin ikivihreistä. XV Olympic Games in Helsinki ja Rytmiä ja iskelmiä löytyyhyvinvarustettuista tavarataloista sekä KAVA:n keskuksesta 10 euron hintaan.

Kotimaista 1930-40-luvun elokuvamusiikkia esitellään äänitesarjassa. Tänä syksynä ilmestyneellä kolmoslevyllä solisteina ovat mm. Georg Malmstén, Tauno Palo ja Ansa Ikonen. Suomalaista elokuvamusikkia osa 3 myynnissä Sörnäisten keskuksesta 17 euroa. Myös hyvin varustetuista tavarataloista ja musiikkiliikkeistä kautta maan sekä verkkokaupasta.

Orionin lahjakorttipaketti 1+5 sisältää klubikortin lisäksi viisi elokuvaa. Myynnissä KAVA:n keskuksessa ja Orionin kassalla hintaan 26 euroa.
 

KAVA, Sörnäisten rantatie 25A, 5krs.
Elokuvateatteri Orion, Eerikinkatu 15.
www.kava.fi