Jussit 2010

Jos rakastat, kokeneen televisio- ja teatteriohjaaja Neil Hardwickin ensimmäinen näytelmäelokuva, on musikaali. Ministerin tyttären ja maahanmuuttajan rakkaustarinaa ryydittävät tutut kotimaiset pophitit. Katja Kallion käsikirjoitus on velkaa Sakari Topeliuksen Adalmiinan helmi -tarinalle. Aikuistumisen, rakkauden, menetyksen ja anteeksiannon teemat toteutuvat vetoavalla tavalla nykypäivän Helsingissä.

Paha perhe on ihmissuhde-elokuvan ekspertin Aleksi Salmenperän kolmas pitkä elokuva. Näyttelijät pääsevät parhaimpaansa tarinassa, jossa ylisuojeleva isä yrittää puuttua kapinoivien lastensa elämiin surkuhupaisella tavalla. Tragikoominen asetelma puri hyvin myös Ranskassa, jonne elokuva myytiin.

Risto Räppääjä ja polkupyörävaras perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan suosittujen lastenkirjojen hahmoihin, mutta kyse on alkuperäiskäsikirjoituksesta. Mari Rantasilan koko perheen musiikkikomedia osoittautui suursuosikiksi.

Auf Wiedersehen Finnland kertoo vain vähän käsitellyn tarinan suomalaisista naisista, jotka lähtivät maasta vetäytyvien saksalaissotilaiden matkaan Lapissa syksyllä 1944. Paluun jälkeen edessä olivat karanteenileiri, kuulustelut – ja yleinen halveksunta. Naiset kertovat tunteikkaasti tarinansa omilla nimillään ja kasvoillaan.

Sukunsa viimeinen on globaaleilla elokuvakentillä mainetta niittäneiden Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin vankan dokumentaarisen pohjan omaava näytelmäelokuva. Jamalin niemimaalla Siperiassa asuvien nenetsien historia Neuvostoliitossa ja alkuperäiskansan tapa hahmottaa maailmaa saavat helposti ymmärrettävän muodon.

Kohtaamisia on Saara Cantellin innostusta herättänyt episodielokuva, joka lämmitti mieliä välittömyydellään ja aitoudellaan. Kohtaamiset seitsemän naisen arjessa, niiden helppous tai vaikeus, herkistävät katsojan löytämään tutuista tilanteista uusia piirteitä. Yhtenäisyyttä korostaa minimaalinen leikkaus, joka antaa mehun nautittaville näyttelijäsuorituksille.

Freetime Machos  on Pohjois-Suomen teemoja usein kuvanneen Mika Ronkaisen dokumenttielokuva maailman pohjoisimmasta rugby-joukkueesta. Joukkue ei taidoillaan vakuuta, mutta pelaajamiehet antavat rugbyn SM-sarjan tiimellyksessä oivan läpileikkauksen nykyaikaisen miehen ja miesryhmän maailmaan ja sen naisia aina hämmästyttäviin erikoisuuksiin.

Tuomari Nurmio – stadilaista tangoa etsimässä on taitavana kuvaajana tunnetun Tahvo Hirvosen musiikkielokuva suomalaisen rockin legendasta, joka kääntyi tangon taivutukseen. Hirvonen antaa tilaa musiikkiesityksille enemmän kuin dokumenteissa on ollut tapana: Nurmion musiikin ystävät voivat nautiskella hyvästä äänentoistosta ja raisusta visuaalisesta meiningistä stagella ja sen takana.

Miesten vuoro
kertoo tukun suomalaisten miesten elämäntarinoita saunan puhdistavassa ympäristössä. Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen valikoimat sielukkaat saunamiehet avautuvat kaikessa alastomuudessaan tavalla, joka on avannut myös katsojien kyynelkanavat – olipa kyse sitten naurusta tai osaaottavasta itkusta. Katsojaluvut lähenevät pitkäaikaisia ennätyksiä.

Reindeerspotting – pako joulumaasta
on Joonas Neuvosen ohjaus Rovaniemen huumeisesti elävästä nuorisosta, erityisesti Janista, joka ajelehtii elämän karikoilta toiselle Euroopan metropoleissa. Huumeet, velat ja pelko johtivat elokuvan K18-ikärajaan, joka synnytti Suomessa ainutlaatuisen keskustelun dokumenttielokuvan vaikutuksesta: mainosta vai valistusta, kysyttiin kaduilla ja puutarhassa.

Rautaa rajan taa on Kalle Kujalan huumoripitoinen kuvaus sukelluksesta metallimusiikin maailmaan. Matkalla Amsterdamiin ja New Yorkiin kohdataan raskassoundiset suomalaiset menestyjät Nightwishit, Amorphikset, Sonata Arctican, Diablon ja uuden tulokkaan, joka kantaa nimeä Dauntless. Ja mikä vaikutus metallimusiikilla on nuorisoon?

Jari Sedergren