Jean Genet 100 vuotta

Jean Genet (19.12.1910-15.4.1986) oli prosaisti, näytelmäkirjailija, runoilija ja poliittinen aktivisti. Prostituoidun lapseksi syntyneestä ja maalaisperheeseen adoptoidusta pojasta varttui pikkurikollinen, joka jo 15-vuotiaana passitettiin ensi kertaa kaltereiden taa.

18-vuotiaana Genet värväytyi muukalaislegioonaan. Ura katkesi syytöksiin säädyttömästä käytöksestä: homoseksuaali nuorukainen oli jäänyt kiinni itse teosta. Kulkuri hankki elantonsa varastellen ja itseään myyden. 1930-luvun lopulla Genet innostui kirjoittamisesta "työhuoneenaan" jälleen kerran vankila. Ristikon takana syntyi kirjailijan ensimmäinen runo Le condamné à mort.

Jean Genet ystävystyi 1940-luvun lopulla Jean Cocteaun kanssa. Kontaktista muodostui kirjaimellisesti elintärkeä: kun peräkkäisten tuomioiden määrä uhkasi lähettää Genet'n elinkautiselle, Cocteaun onnistui yhdessä mm. Jean-Paul Sartren ja Pablo Picasson kanssa hankkia toverilleen armahdus. Vankilakierre päättyi lopullisesti ja kirjallinen kukoistuskausi alkoi.

Etenkin provokatiivisesta homoseksuaalisuuden kuvauksesta tunnetun ranskalaiskirjailijan tuotanto on ollut innoituksen lähde monille elokuvantekijöille. Kuuluisin tulkinta on R.W. Fassbinderin Querelle (1982), tyylitellyn tom-of-finlandmainen näkemys Genet'n romaanista Querelle de Brest. Yhtä aikaa sekä brutaali että väkevän eroottinen satamadraama jäi Fassbinderin elokuvalliseksi testamentiksi. 

Aivan yhtä tunnettu ei ole brittiohjaaja Tony Richardsonin Madame Irman parveke (The Balcony, 1963). Shelley Winters esittää ilotalon emäntää, jonka asiakkaat antautuvat eroottisten roolipeliensä vietäviksi reaalimaailman poliittisista mullistuksista piittaamatta.

Alkukuvana esitetään Jean Genet'n ainoa oma ohjaustyö, pitkään sensuurin pannassa ollut lyyris-eroottinen vankiromanssi Un chant d'amour (1950). Unenomainen seksuaalifantasia kuuluu mm. indie-ohjaajien Todd Haynesin ja Jim Jarmuschin suosikkeihin.  

Outi Heiskanen