Jacques Tati

Jacques Tati, alun perin Tatischeff (1907–1982), syntyi kansainväliseen perheeseen: hänen isänisänsä oli Venäjän sotilasattaseana Pariisissa, äidinisänsä  tunnettu hollantilainen taulujenkehystäjä, joka oli asettunut Pariisiin...

Tati aloitti perheen  kehystämössä, ja hänestä odotettiin sukuyrityksen jatkajaa, mutta hän oli hullaantunut erilaisiin urheilulajeihin. Miimikon kykyjään hän kokeili ensimmäisen kerran armeijassa, ja vuodesta 1933 lähtien hän esiintyi kuuluisissa teattereissa ja ravintoloissa ja vähitellen myös ulkomailla. Itse kirjailija Colette ylisti hänen luomaansa kekseliästä tanssin, urheilun ja satiirin yhdistelmää.

Tatin elokuvauran alku sijoittuu 1930-luvulle. Lyhytelokuvassa Gai Dimanche! (1935) hän esittää kulkuria yhdessä klovni Rhumin kanssa. Ensimmäisenä varsinaisena elokuvanaan Tati pitää  käsikirjoittamaansa ja René Clementin ohjaamaa lyhytelokuvaa Varo vasentasi (1936), jossa hän on nyrkkeilyurasta haaveileva naiivi maalaisnuorukainen.

Kirjeenkantajien koulu (1947) oli jo täyttä tatia ohjausta myöten, ja siinä oli idullaan Lystikäs kirjeenkantaja (1949), jonka Tati kuvasi sota-aikaisessa pakopaikassaan. Elokuvasta muodostui samalla murrosvaihetta elävän maaseutu-Ranskan nostalginen taltiointi.Tuottajat olisivat halunneet Tatin jatkavan yleisön rakastaman kirjeenkantajan seikkailuja. Mutta hän hahmotteli tunnuskuvakseen yksinäisen tarkkailijan herra Hulot'n, jonka kautta hän tutki muuttuvaa Ranskaa. 

Riemuloma Rivieralla (1953) sijoittuu itse asiassa pieneen normandialaiskylään, jossa keskiluokka viettää tarkoin ohjelmoitua lomaansa. Kaiken keskellä säntäilee hellyttävän aito Hulot, joka kuin kuusta pudonneena löytää omat salaiset ystävänsä.

Enoni on toista maata (1958) sai Yhdysvalloissa parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin. Siinä näkyy kuin läpileikkauksena Pariisin murros 1960-luvulla. Unohtumattoman ultramoderni Villa Arpel kätkee sisäänsä sisaren ja lankomiehen, jotka yrittävät kesyttää Hulot'n vihdoin työelämään ja avioliittoon.

Playtime (1967), jossa Hulot seikkailee anonyymin ihmiskunnan keskellä lasiseinäisessä Pariisissa, on monien nykyohjaajien ja esim Marguerite Durasin mielestä Tatin mestariteos. Se oli myös hänen kunnianhimoisin elokuvansa, jota hän teki 3 vuotta jättiläismäisissä lavasteissa ja joka vei hänet vararikkoon. Lyhytelokuva Oppitunti illalla (1967) syntyi vielä Playtimen lavasteissa. 

Trafic – liikenne (1971) on herra Hulot'n odysseia autonäyttelyyn Amsterdamiin. Moottoriteiden kaaoksissa hänellä on vihdoin mukanaan myös kaunis nainen – ennen kuin koko hahmo katoaa maailmastamme.

Tatin viimeiseksi pitkäksi elokuvaksi jäi Parade (1974), joka on haikea rakkkaudentunnustus sirkukselle ja kabareelle ja sisältää myös Tatin omia nuoruudenaikaisia ohjelmanumeroita. Viimeiseksi elokuvamuistoksi jäi lyhyt jalkapallodokumentti Forza Bastia (1978–2002), jonka hänen tyttärensä Sophie leikkasi Korsikan elokuva-arkistosta löytyneiden materiaalien perusteella. 

Suppeasta filmografiastaan huolimatta Jacques Tati on ranskalaisista ohjaajista kenties oivallisin 1900-luvun loppupuoliskon sosiologi, etnologi, maantieteilijä ja historioitsija. Hienovaraisen runollisella tavallaan  hän on taltioinut ja kommentoinut sodanjälkeisen Ranskan muutokset. Mutta herra Hulot on myös yksi meistä kaikista kulkijoista, joissa parhaimmillaan säilyy lapsuuden riemu ja ihmetys. 

Satu Laaksonen

Erikoisnäytökset:
Riemuloma Rivieralla Bio Rex 25.8. klo 20.00. Vuoden 2009 restaurointi.
Playtime 70mm Bio Rex 29.8. klo 18
Liput myynnissä Orionissa ja verkkokaupassa.

Jacques Tati -seminaari Orionissa la 11.9. klo 13.00-16.00 Tati-asiantuntijat Stéphane Goudet ja Peter von Bagh. Näytteitä. Tulkataan suomeksi. Vapaa pääsy

Jacques Tati - Lystikäs kirjeenkantaja - näyttely
Postimuseossa 26.8. - 24.10.2010
Helsingin pääpostitalossa, Asema-aukio 5 H.
Museo avoinna ma–pe 10–18, la–su 12–17.
Pääsymaksu: 6 euroa ja 3 euroa (eläkeläiset ja opiskelijat), alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Erityiskiitokset: Films de Mon Oncle.