IN THIS WORLD
19.03. perjantai 18:45
Ajankohtaisissa elokuvissaan Michael Winterbottom on hakeutunut maailman kriisipesäkkeille ja dokumentaarisuutta tavoittelevaan muotoon. Berliinin elokuvafestivaalien pääpalkinnon napannut In This World -siirtolaiselokuva (2002) kuvaa kahden afgaaninuorukaisen raastavaa matkaa pakistanilaiselta pakolaisleiriltä kohti Lontoota.
***
Realismi on sana, joka nousee usein esille Winterbottomin elokuvien yhteydessä. Sillä viitataan joko aiheenvalintaan, ohjaajan guerillamaiseen elokuvantekotapaan tai yhtymäkohtiin realistisina pidettyihin suuntauksiin ja ohjaajiin. Winterbottomin Britanniaan sijoittuvien elokuviensa osalta hänet on usein liitetty osaksi brittielokuvan arjen tunnollisia kuvaajia kuten Mike Leigh'ta ja Ken Loachia. Toisaalta Winterbottomin mieltymys improvisointiin, aitojen kuvauspaikkojen käyttöön ja amatöörinäyttelijöihin on nostattanut vertauksia italialaiseen neorealismiin. In This World -elokuva muistuttaa paljolti Roberto Rossellinin neorealistisia klassikoita, erityisesti Rooma avoin kaupunki -elokuvaa. Molemmissa lähtökohtana on sen hetkinen maailmantila ja siitä kumpuavat traagiset tapahtumat, miten suuret poliittiset tapahtumat vaikuttavat yksittäisiin ihmisiin.
Winterbottom ja käsikirjoittaja Tony Girsoni saivat ajatuksen siirtolaisuutta ja ihmissalakuljetusta 9/11-tapahtumien jälkeisessä maailmassa kuvaavaan elokuvaansa Britannian 2001 parlamenttivaalien aikana virinneestä pakolaiskeskustelusta. Winterbottom kuvaa kuinka "pakolaiset ja siirtolaisuus olivat kaikkien puolueiden asialistalla – heidän viestinsä oli että heidät oli lähetettävä takaisin ja täällä jo olevien elämä oli tehtävä mahdollisimman kamalaksi."
Winterbottom ja Girsoni matkustivat Pakistaniin 2001 etsimään kuvauspaikkoja ja aiheita pääosin improvisaatioon perustuvalle tarinalle. Tilanne maassa ja pakolaisleireillä oli luonnollisesti kaaottinen ja suunniteltu näyttelijöidenvalintasessio leirillä jouduttiin perumaan. Pääosien esittäjät löytyivät lopulta englanninkielisestä koulusta (Jamal) ja Peshawarin afgaanitorilta (Enayatullah). Elokuvan tarina muodostui pakolaisten ydinkysymysten kautta: minne menet, kuinka pääset sinne, mitä rajoja sinun on ylitettävä ja miten. Niiden myötä päästiin pureutumaan siirtolaisuuden ja ihmissalakuljetuksen arkeen, johon sisältyy käytännöt, joilla pakolaiset yrittävät selviytyä vaarallisissa ja usein väkivaltaisiksi kääntyvissä tilanteissa.
Rakenteeltaan In This World on tie-elokuva, jossa Jamal ja Enayatullah matkaavat lukuisten rajojen läpi Pakistanista Englantiin. Kevyellä kalustolla (DVCAM) kuvatusta elokuvasta välittyy dokumentaarinen välittömyys, johon yhdistyy aiheesta ja tilanteista kumpuava dramaattisuus. In This World kuvattiin paikan päällä improvisointia ja ennalta suunniteltuja kohtauksia yhdistäen. Joskus hankalilta vaikuttavat tilanteet ratkesivat yllättävän helposti: Iranin rajaa valvova sotilas salli passintarkastuksen kuvauksen sillä ehdolla, että hän itse saa esittää tarkastuksen tekevää sotilasta. 20 minuuttia kestävä kohtaus on elokuvassa kokonaisuudessaan.
Pasi Nyyssönen 16.3.2010. Lähteenä McFarlane & Williams, Winterbottom (2009) ja Little Boy Lost -artikkeli (Guardian 28.2.2003)
Esityskalenteri
Seuraavaksi Orionissa
Lue lisää elokuvista ja osta liput.
| lauantai 11.02.2012 | 16:45 | JULMA MAA | 18:35 | BERLIININ TAIVAAN ALLA | 20:55 | URGH! A MUSIC WAR |
| sunnuntai 12.02.2012 | 16:00 | KAHLEKUNINGAS | 18:00 | KINOKONSERTTI: PELLEAS ET MELISANDE | 20:00 | MILJOONA |
Kaikki näytökset löydät näytösluettelosta
