WELCOME TO SARAJEVO

Ajankohtaisissa elokuvissaan Michael Winterbottom on hakeutunut maailman kriisipesäkkeille ja dokumentaarisuutta tavoittelevaan muotoon. Welcome to Sarajevo (1997) sijoittuu Balkanin sotatantereelle seuraten sotakirjeenvaihtajan vaiheita kaaottisessa Sarajevossa.
***
"Reportterimme taistelualueella" -aiheiset elokuvat muodostavat melkeinpä oman lajityyppinsä, ja varsin painavan sellaisen. Tietyistä kliseisistä vastakkainasetteluista huolimatta (kyyninen reportteri vastaan myötäelävä reportteri; sivistynyt humaani länsimaisuus vastaan kolmannen maailman brutaliteetit ja kaaos)  laji on synnyttänyt joitakin todella vavahduttavia kannanottoja kuten Roger Spottiswooden Tulen alla (1983) ja Oliver  Stonen Salvador  (1986). Niitä voi syyttää suurten inhimillisten tragedioiden viihteellisestämisestä mutta ainakin ne parhaimmillaan tarjoavat todella inhimillisen näkökulman muutoin helposti kasvottomiksi jääville poliittisille selkkauksille.  Samaan tapaan Winterbottomin elokuva dramatisoi varsin tehokkaasti Bosnian sodan kaoottisuuden. Päähenkilö Michael Henderson turhautuu nähdessään kuinka tehottomasti länsi ja YK auttavat sodan jalkoihin jääviä ihmisiä ja ryhtyy erään avustustyöntekijän kanssa yritykseen evakuoida joukko orpoja  pois Sarajevosta. Mukana on yhdeksänvuotias Emira, jolle Henderson tulee antaneeksi henkilökohtaisen lupauksen auttaa häntä. Emira pääsee Lontooseen ja Henderson vaimoineen adoptoi hänet, mutta joitakin kuukausia myöhemmin selviää, ettei Emira olekaan orpo. Henderson palaa Sarajevoon ja taivuttelee äidin luopumaan tyttärestään. Näin saadaan hyvin tuotua esille Balkanin sotien kaltaisten tapahtumien lisälasku: perheet ja yhteisöt hajoavat jättäen ihmiset aivan uusien ja vanhojen ihmissuhteiden välisten ristiriitojen revittäväksi.

Tätäkin elokuvaa arvosteltiin kompleksisen tapahtuman muuntamisesta yksilökohtaloiksi ja julmuuksien estetisoimisesta. Väitteet ovat sikäli perusteettomia, että laajempi tematiikka on elokuvassa erittäin vahvasti läsnä: sodan kauhut, sotilaiden ja viranomaisten mielivaltaisuus, lännen saamattomuus, televisiouutisoinnin turhanpäiväisyys (Fergien ja Andrewin avioero kilpailee ohjelma-ajasta sotatapahtumien kanssa). Elokuvan muodon kannalta on kuitenkin hieman ongelmallista, että alun suhteellisen dokumentaarisesta ja kalseahkosta tyylistä vaihdetaan vähitellen varsin sentimentaaliseen yksilötarinaan. Katsojalle suodaan se helpotus, että edes yksi viaton pelastuu sodan helvetistä, mutta tämä tosiaan hieman työntää syrjään sitä tosiasiaa, että todellinen ongelma ei ole tällä välillä muuttunut miksikään. Elokuvan ääniraita runsaine rockkappaleineen auttaa luomaan hektistä ilmapiiriä, hetkittäin lähes häikäilemättömän esteettiseen sävyyn. Vahvimmissa kohdissa poliittinen ja inhimillinen todellisuus kuitenkin lyövät yhteen täydellä voimalla, esimerkiksi kun serbipoliisit pysäyttävät orpojen saattueen ja ottavat huostaansa serbisyntyiset lapset, mukaan lukien vauvan, jota Emira on hoitanut.

- HB 9.12.1999.  Lähteitä: Xan Brooksin arvostelu, Sight and Sound, November 1997; Welcome to Sarajevo - toute l'âpretè du monde", Eithne O'Neil, Positif, Janvier 1998.