TUNTEETON SYDÄN

EMMANUELLE BEART (*1963) sai lumoavan läpimurtonsa 1980-luvulla. Claude Sautet'n poikkeuksellisessa muusikkodraamassa Tunteeton sydän (1992) Béartin silloinen mies Daniel Auteuil sai tunnevammaisen Stéphanen roolin.
***
Kun uuden aallon tähtiohjaajat olivat entisiä elokuvakriitikoita, Claude Sautet (1924-2000) on entinen musiikkikriitikko. Ero näkyy elokuvissa: rajojen ja konventioiden rikkomisen sijasta Sautet on uransa alusta lähtien pitäytynyt perinteisessä tyylissä, hionut ammattitaitoaan ja muutamia harvoja teemojaan. Varhaisuran gangsterikuvausten (Rikolliset, Kuuma lasti) jälkeen Sautet'n lajiksi on vakiintunut hienoviritteinen psykologinen tutkielma keskiluokkaisista ja yleensä keski-ikäisistä ihmisistä, keskeneräisistä ja turhautuneista kohtaloista, tunnekriiseistä, vanhenemisen ja muutoksen kokemuksista.

Sautet'n musiikkitausta ja psykologisen luotauksen nyanssit pääsevät ihanteellisella tavalla oikeuksiinsa elokuvassa Tunteeton sydän, joka edustaa virtuoosimaista elokuvantekoa tavassaan yhdistää perinteiset laadun elementit, kuten virheettömät osasuoritukset, sinfoniseen rakenteeseen, jossa rytmin ja tekstuurin varmat variaatiot noudattavat tiiviisti teemojen kehittelyä. Emotionaalisen kolmioasetelman tutusta lähtökohdasta käsin Sautet tutkii kahta kiehtovampaa ja monimutkaisempaa käsitettä: toisaalta passiivista mutta tietoisesti manipuloivaa viettelyä joka ei kuitenkaan johda varsinaiseen seksuaaliseen toimintaan, toisaalta vankkaa mutta omituisen onttoa miehistä ystävyyttä joka voidaan hetkessä mitätöidä.

Konservatorion käyneet kumppanukset Maxime ja Stéphane toimivat arvostettuina viulunrakentajina. Pientä firmaa johtava Maxime liikkuu tottuneesti Pariisin musiikkipiireissä, kun taas täydellisen sävelkorvan omistava Stéphane keskittyy työpajassa viulun salaisuuksiin. Miesten välinen tasapaino järkkyy, kun Maxime ihastuu kauniiseen viulistityttöön, jonka Stéphane miltei katseiden ja pienten eleiden voimalla saa rakastumaan itseensä.

Oikeastaan "tunteeton sydän" on hieman harhaanjohtava suomennos alkuperäisestä nimestä, joka tarkoittaa pikemminkin "talvehtivaa sydäntä", ei välttämättä tunteettomuutta, kuolemaa. Stéphanen tunteet tosin kohdistuvat enemmän viuluihin ja musiikkiin kuin ihmisiin, samalla kun hänen kiintymyksensä pienikokoisiin soittonukkeihin heijastaa hänen haluaan manipuloida korjaamiensa viulujen kautta myös niiden haltijoita. Viulunrakentaminen on vaativaa ja hienovaraista työtä, tiukasti sidoksissa traditioon. Tämä perinnetietoisuus on muuan avain Sautet'n käsittelemään ongelmakimppuun. Musiikkia koskevan teknisen osaamisen lisäksi kyseessä on kunkin päähenkilön luon-teenomainen tapa kohdata ihmissuhteet. Tuloksena on eräänlainen "vaativasti elettävän elämän" manifesti, jossa rakkaus Stéphanen tapauksessa saa epäinhimillisen ankarat kriteerit. Sydämensä talvessa hän ei välttämättä ole "tunteeton", kylläkin moraalinen absolutisti, jonka matka uuteen kevääseen voi olla vaikea. Musiikkitermein ilmaistuna todellinen yhteenotto tapahtuu akselilla klassinen vastaan romanttinen: tässä valossa Ravelin valinta säveltäjäksi on mitä luontevinta. Ihmissuhteiden tasolla Sautet'n sinfonia saattaa olla pessimistinen, mutta sen korvaa hänen ehdoton sävelkorvansa ja psykologisen tutkimusmatkan rikkaus.

– Claire Monkin (Sight and Sound, May 1993) ja muiden lähteiden mukaan