TROUBLE EVERY DAY

2000-luvun ranskalainen elokuva ei säteile enää ainoastaan porvariston  hillittyä charmia. Modernin kauhuelokuvan splatter-elementit, raaka väkivalta ja kova porno ovat sonnustautuneet ns. vakavan elokuvan muotoihin ja hivuttautuneet Cannesin elokuvafestivaaleille ja art house -elokuvateattereihin.  Uudeksi ranskalaiseksi äärimmäisyydeksi (James Quandt) ja kehon elokuvaksi (Tim Palmer) nimettyyn ilmiöön on yhdistetty muun muassa Cathrine Breillat'n ja Virginie Despantesin seksin, väkivallan ja feminismin tutkielmat (Romance (1999), Sisarelleni (À ma soeur!, 2000),  Himon anatomia (Anatomie e l'enfer, 2004) ja Pane mua (Baise-moi, 2000)). Sadistisen  seksin ja väkivallan teemat ovat puolestaan hallinneet Bruno Dumontin Twentynine  Palms (2003) sekä Gaspar Noén Yksin kaikkia vastaan (Seul contre tous, 1998) ja  Irreversible - syntiset (Irréversible, 2002) -elokuvia ja niiden  ympärillä käytyä keskustelua. Viimeisimpänä hätkähdyttäjänä on ollut Pascal Laugierin Marttyyrit (Martyrs, 2008), joka useissa yhteyksissä on liitetty angloamerikkalaisen kidutuspornon ranskalaiseksi edustajaksi.  Samaan primaaristen viettien ja kehon rajoja koettelevien  elokuvien ryhmään on helppo lukea myös Claire Denisin tuhoavan  seksuaalisen himon anatomiaa kuvaava Trouble Every Day.

Jean Jacques Beineixin Betty Bluessa (37°2 le matin, 1986) ensimmäisen kerran häikäissyt Beartice Dalle näyttelee jälleen eteeristä ja impulsiivista kaunotarta. Corá on vaarallinen viettelijä, joka kantaa tuntematonta virusta tai muuta sairautta, joka aiheuttaa seksuaaliseen himoon yhdistyvää kannibalismia. Corá ei puhu, mutta hän käyttää kehoaan sanattomaan viestintään, seireenimäiseen tuhoavaan viettelevyyteen,  jota hänen uhrinsa eivät voi vastustaa.

Corán tila yhdistetään vahvasti moderniin lääketieteeseen. Hänen suojelusenkelinään on lääkäri Léo, jonka laboratoriokokeiden seurauksena moderni, veren ohella lihaa himoava vampyyri on voinut syntyä. Corá ei kuitenkaan ole yksin. Trouble Every Dayn toinen pariskunta on amerikkalainen tuore aviopari, joka saapuu Pariisiin häämatkalle. Kuherruskuukauden sijaan vaisun lääkärimies Shanen (Vincent Gallo) mielenkiinto tuntuu olevan toisaalla, kollega Léon etsinnöissä tai hotellin kauniissa siivoojassa. Trouble Every Day -elokuvaa on kiusaus lukea taas yhtenä aids-allegoriana tai klassisen kauhuelokuvan variaationa, jossa lääkäritiedemiesten kokeet riistäytyvät hallinnasta. Sairaus-teema ja lajityyppikonventioiden kierrätys tuskin kuitenkaan riittävät hahmottamaan Denisin tyylikkäässä tinkimättömyydessään kiehtovaa elokuvaa.

Trouble Every Dayn kuvaus ja äänenkäyttö kuvastaa sosiaalista eristyneisyyttä ja ahdistavaa ilmapiiriä. Elokuvassa on pitkiä dialogittomia jaksoja, hiljaisuutta, joka lietsoo epämiellyttävää ja arvaamatonta tunnelmaa, vaikutelmaa maailmasta, jossa sosiaalista kanssakäymistä ei ole ja arki on kyllästetty uhan ja epävarmuuden ilmapiirillä. Kielen sijaan vietit, vaistot ja kehot kommunikoivat keskenään. Elokuvassa korostuvat myös suljetut tilat. Léon pyrkii eristämään Corán tarkoin teljettyyn taloonsa, amerikkalaisia puolestaan kuvataan lentokoneessa, hotellihuoneessa, kapeissa käytävissä ja lääkärit kohdataan kliinisissä laboratorio-olosuhteissa.

Trouble Every Dayssa on yhtymäkohtia Denisin aiempaan, todellisiin tapahtumiin perustuvaan sarjamurhaajaelokuvaan J'ai pas sommei (1994), jossa keskeisiä rooleja näyttelevät samat näyttelijät (Alex Descas ja Dalle). Siitä Denis on todennut "minulle hirviö on näkymätön. Mikäli kaikkia elokuviani yhdistää jonkin piirre, se on se, että paha ei koskaan ole toinen, kaikki on aina sisällämme, ei koskaan ulkona."  Kommentti sopii hyvin luonnehtimaan myös Trouble Every Day -elokuvaa, jossa Denisille rakkaat rotu- ja siirtolaisuuskysymykset eivät kuitenkaan ole yhtä vahvasti esillä (J'ai pas sommein sarjamurhaaja on musta siirtolainen). 

- Pasi Nyyssönen 11.2.2010