SWINGIN SUURHURMURIT

Andrew L. Stonen ohjaama musikaali Stormy Weather (Swingin suurhurmurit,1943) oli lahjakkuuksien näyteikkuna, pääosissa Lena Horne, Bill Bojangles Robinson, Cab Calloway, Fats Waller, Dooley Wilson ja The Nicholas Brothers.
***

Vincente Minnellin Mustan hurmion (Cabin in the Sky, 1943) jälkeen Swingin suurhurmurit oli toinen kokonaan mustin esiintyjävoimin toteutettu musikaali. Se parodioi tahattomasti kaikkia Foxin musikaaleja ja niinpä se näyttää miltei valkoiselta musikaalilta, mutta mustin kasvoin. Monien muiden Foxin elokuvien lailla Swingin suurhurmurit käsittelee kuuluisan  mustan tanssijan, Bill Robinsonin tulkitseman musikaalitähden elämää ja rakkauksia, mutta tässä tapauksessa elämänkerta on täysin kuvitteellinen, pelkkä tekosyy mustan musiikin ja mustien esiintyjien yleisesittelylle ensimmäisen maailmansodan ajoista nykypäivään. Elokuvan Alexander's Ragtime Band:in lailla Swingin suurhurmurit lähestyy musiikkiaan "kavalkadimaisesti". Edellisen teoksen rakentaessa Irving Berlinin melodioille jälkimmäinen etsii mustia juuria 20-luvun lopun ja 30-luvun alun blackbirds-revyille sekä Fats Wallerin ja muiden mustien taiteilijoiden lauluille.

Musiikin erilaisia tempoja lukuunottamatta elokuva noudattaa Foxin tuotannon tyypillistä kaavaa.  Päähenkilö saa tietää, että muuan lehti nimeää hänet "kunniaksi rodulleen". Tämä painaa muistojen liipasinta ja käynnistää takautumat, joiden varaan elokuva rakentuu ja joissa käydään läpi miehen uran vaiheet ja hänen rakkautensa kuuluisaan laulajattareen Selina Rogersiin. Ja samalla kun elokuva joissakin suhteissa vältti esittämästä mustien räikeitä stereotyyppejä, se ikuisti toisia, kuten myytin "luontaisesta rytmitajusta", mikä kyllästää elokuvaa. Yksikään musta ei pysty pysymään paikallaan kun musiikki alkaa soida: he taputtavat rytmikkäästi ja keinuvat musiikin tahtiin, ja usein hyppivät pöydälle tanssimaan. Niinpä kun Lena selittää että "laulaminen on veressäni", kyseessä on enemmän kuin metafora.

Swingin suurhurmureiden todellinen merkitys on siinä, että se on tallettanut eräiden hyvien jazz- ja muiden muusikoiden suorituksia. Paras on tietysti Fats Waller, tuo vastustamaton koomikko ja jazzin historian suurin klovni. Valitettavasti Waller, joka muuten kuoli pian elokuvan valmistumisen jälkeen, nähdään vain lyhyen ajan. Cab Callowaylla on muutamia hyviä numeroita, samoin sankarilla, taituristeppaaja Bill Robinsonilla.
 
– Allen L. Wollin (The Hollywood Musical goes to War, 1983) sekä muiden lähteiden mukaan.