THE RAVEN (1935)

1930-luvun kauhuelokuvaboomin keskeisin tekijä oli Hollywoodin pienstudioihin, ns. pikkukolmosiin kuulunut Universal-studio. Sen rosoiset kauhuelokuvat kiehtoivat varhaisen äänielokuvan herkistämiä katsojia sekä saavuttivat uuden sukupolven 1950-luvun television myöhäisesitysten myötä. Joukossa oli lukuisia tulevia elokuvantekijöitä, joille Universalin mustavalkoisten elokuvien maailma ja sen dramaattiset hirviöhahmot olivat elämyksiä.

Universal oli aloittanut kauhuelokuvien tuottamisen jo 1920-luvulla, jolloin sen tähtenä oli ”tuhatkasvoinen” Lon Chaney, joka kuoli äänielokuvan läpilyönnin kynnyksellä 1930. Kuitenkin vasta äänielokuvan tulo ja goottilaisten kauhuromaanien näytelmäversioiden elokuvasovitukset tekivät kauhusta menestyksekkään elokuvalajityypin. 1930-luvun alussa tehdyt Dracula ja Frankenstein -elokuvat loivat Universalin uudet kauhutähdet, outoa charmia hehkuvan Bela Lugosin ja jykevän Boris Karloffin. Draculaa jo teatterissa näytellyt Lugosi toisti roolinsa menestyksekkäästi myös valkokankaalla Tod Browningin ohjauksessa (Dracula, 1931). Unkarilaisen Lugosin paksulla aksentilla lausuma englanti uhkui outoutta, joka sopi hyvin luomaan hyytävää tunnelmaa varhaisen äänielokuvan muutoinkin vieraalta tuntuvaan maailmaan. Karloff puolestaan säväytti saman vuonna katsojia Frankensteinin hirviönä James Whalen Frankenstenissa (1931). Oli luonnollisesti vain ajan kysymys milloin karismaattiset kauhuikonit saatettaisiin yhteen. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui kuitenkin vasta 1934, Edgar G. Ulmerin satanistista pahuutta tihkuvassa elokuvassa Musta kissa (The Black Cat). Karloff oli elokuvan hyytävä paha, paatunut kulttijohtaja, jonka uhreiksi Lugosin esittämän upseerin vaimo ja tytär olivat joutuneet.

Vuotta myöhemmin Universal yhdisti parin toistamiseen, tällä kertaa Edgar Allan Poen teemojen ympärille koottuun kauhutarinaan Raven. Nyt oli Lugosin vuoro esittää karismaattista fanaatikkoa, Edgar Allan Poen synkeistä visiosta viehättynyttä tohtori Vollinia, joka on luonut syrjäisen talonsa kellariin kokoelman Poen novelleista tuttuja kidutuslaitteita. Elokuvan nimi antaa ymmärtää, että se pohjaisi Poen kuuluun runoon Korppi (1845), mutta sen vaikutukset jäävät vähäisiksi, rakkaus- ja kuolema -teemojen ja Vollinin huoneessa olevan uhkaavan lintupatsaan varaan. Korpin sijaan Poen novelli Kuilu ja heiluri (Pit and the Pendelum, 1842) saa elokuvassa keskeisemmän osan. Raven pursuaa jo Frankensteinista tuttuja goottilaisia teemoja tieteen ja tiedemiesten tiedonhalun turmiollisuudesta. Vollin on luopunut lääkärin ammatistaan ja omistautunut täydellisesti omille tutkimuksilleen ja Poen palvontaan. Poe-fanatismin rinnalle nousee hullu rakkaus, sillä Vollin rakastuu neitokaiseen, jonka hengen hän pelastaa. Saadakseen tämän omakseen hän muuntaa paatuneen rikollisen (Karloff) kasvot hirviömäisiksi, pakottaa hänet valtaansa ja eliminoimaan rakkautensa tiellä olevat henkilöt.

Tarinaltaan sekava Raven elää paljolti Lugosin kiehtovasti ilmentämän fanaattisen hahmon varassa. Vollinin ulkomuodoltaan hirviöksi tohtoroima Karloff on julma rikollinen, mutta hänellä on sydän paikallaan toisin kuin oppineella lääkärillä. Jo Frankensteinissa Karloffin hahmoon oli liitetty piirteitä, jotka keräsivät katsojan sympatioita puolelleen. Ravenissa Karloff uusintaa monia Frankensteinin hirviön piirteitä. Molemmissa elokuvissa hän on hirviömäinen ja pelottava, mutta hänen kömpelö, pienen lapsenkaltainen liikkuminen sekä vastuuttomuus keräävät katsojan sympatioita. Molemmissa elokuvissa hän on joutunut tahtomattaan hirviömäiseen kehoon, mutta sisimmässään hyvä olento, joka tuntee iloa lapsen seurasta (Frankenstein) ja haluaa toimia moraalisesti oikein (Raven).

- Pasi Nyyssönen 9.2.2010.