POIKIEN PESULA

(My Beautiful Laundrette/Min sköna tvättomat), UK , 1985

 

Poikien pesula on yllätys monessa suhteessa. Se tehtiin alkujaan televisiolle neloskanavan tuotantona, mutta Edinburghin festivaaleilla kokemansa menestyksen jälkeen se pääsi miltei välittömästi teatterilevitykseen. Toki jo aihe sinänsä on ristiriitoja herättävä: rakkaustarina kahden etelälontoolaisen nuorukaisen välillä, toinen aasialainen, toinen valkoinen jolla on uusfasismiyhteyksiä, taustana aasialaisen perheyrityksen pyrkimys kääntää thatcherilainen talouspolitiikka edukseen. Mutta todella yllättävää on taito, jolla nämä monet haastavat teemat ja ideat on punottu monisyiseksi kudokseksi, jossa rotu, seksi ja luokka ovat intiimissä suhteessa ja ristiriidassa keskenään.

Omarin lannistettu isä tarrautuu uskoonsa, että koulutus auttaa työväenluokkaa, kun taas Omar itse ymmärtää vallan piilevän pikemminkin rahassa kuin tiedossa, siinä että pystyy käyttämään toisia ja kontrolloimaan heidän kohtaloitaan. Johnnyn motiivit suostua Omarin työntekijäksi ja alaiseksi ovat sekoitus halua päästä irti vanhoista yhteyksistään, rakkautta ja halua päästä yksinkertaisesti työhön. Yhdessä Johnny ja Omar asettuvat Nasserin ja Salimin korruptoituneita toimia vastaan, ja tässä vastarinnassa juuri Johnny osoittaa moraalista ryhtiä, jota Omarilta puuttuu. Tärkeää on se, että nuorukaisten toimintaa määrää enemmän heidän keskinäinen suhteensa kuin mikään abstrakti poliittinen analyysi. Mutta toisaalta tuota suhdetta ei hetkeäkään tarkastella politiikan ja historian ulkopuolisena ilmiönä. Hellyyden, lämmön ja huumorin tuokiot saavat vastapainokseen kohtauksia, joissa syvään juurtuneista kolonialistista asenteista periytyvät valtasuhteet on nähty kaiken kattavina, tätä kautta välittyy tietoisuus myös Omarin ja Johnnyn suhteen levottomuutta herättävistä implikaatioista.

Tämä suhde tarjoaa paitsi polttopisteen tarkastelulle tämän päivän monirotuisen Britannian tilasta myös ironisen vastapoolin muille (heteroseksuaalisille) suhteille – esimerkiksi Nasserin ja hänen rakastajattarensa Rachelin tarinalle, joka paljolti on käsitelty vanhanaikaisena romanssina. Toisaalta Nasserin suorasukainen, älykäs ja itsenäinen tytär Tania ei löydä mitään paikkaa seksuaalisuudelleen miesvaltaisessa aasialaisessa perheessä eikä sen ulkopuolella, sillä hänen mahdolliset liittolaisensa Omar ja Johnny ovat uskollisuuden velassa ennen muuta toisilleen. Sekä Rachel että Tania katoavat kuvasta jättäen Nasserin sekä taloudellisen että emotionaalisen romahduksen partaalle, samalla kun Johnny ja Omar jäävät lohduttamaan toisiaan rasistisen valkoisen jengin tuhoaman unelmapesulansa raunioille. Lopussakaan elokuva ei osoita helppoja ulospääsyteitä, vain lisää kysymysmerkkejä.

Elokuvan voima on juuri siinä, että se kysyy vaikeita kysymyksiä provokatiivisella ja viihdyttävällä tavalla, ja onnistuu olemaan samalla kertaa kriittinen ja myötätuntoinen. Vaarana saattaa viime kädessä olla tuttu liberaali umpikuja, jossa katsoja joutuu tuntemaan sympatiaa liian monia henkilöitä kohtaan yhdellä kertaa; ja kenties joidenkin teemojen täydellisempi kehittely olisi terästänyt elokuvan poliittista sanomaa. Mutta siitä ei jää epäselvyyttä, että Hanif Kureishi on jännittävä uusi ääni englantilaisessa televisiossa ja elokuvassa.

– Pam Cook (Monthly Film Bulletin, November 1985) ST, tekijätietoa päivitti 26.9.2000 AA