PATRICK

Australialaisohjaaja Richard Franklin (1948–2007) oli maailman kaikista elokuvantekijöistä kenties vannoutunein Alfred Hitchcockin seuraaja. Kiistellyn mutta kunnianhimoisen Psyko II:n Hollywood-debyyttinään ohjanneen Franklinin elokuvainnostus alkoi Hitchcockin Psykon näkemisestä 10-vuotiaana. Franklinin australialaiset ohjaukset tekevät ihailevia viittauksia mestarin elokuviin ja tavoittelevat niiden kaltaisia tunnelmia. Franklin noudatti ”ison H:n” esimerkkiä myös storyboardien piirtämiseen perustuvalla kuvakerronnan tarkalla ennakkosuunnittelulla.

Franklinin ensimmäinen jännityselokuva Patrick (1978) on sukua Hitchcockille Brian de Palman kautta: kyseessä on de Palman Carrien (1977) inspiroima yhdistelmä perinteistä, henkilökeskeistä trillerikerrontaa ja – lähtökohtaisesti epähitchcockmaista – parapsykologista kauhua 1970-luvun malliin. Uransa ja yhteistyönsä seksikomedioilla aloittaneet Franklin ja tuottaja Anthony I. Ginnane vaihtoivat Patrickin myötä genreä, Australian populaarielokuvan yleistä kehitystä myötäillen.

Elokuva alkaa kohtauksella, joka voisi sopia myös Norman Batesin tarinan prologiksi. Nuori ja tasapainoton Patrick tekee mustasukkaisen hyökkäyksen äitiään ja tämän rakastajaa vastaan. Seuraavaksi nimihenkilö tavataan koomaan vaipuneena oudon yksityissairaalan potilaana, jota aivokuolema ei estä ympäristön tarkkailulta ja telekineettiseltä manipuloinnilta. Sinkuksi jäänyt sairaanhoitaja Kathy Jacquard (Susan Penhaligon) on kertomuksen keskeinen kokija ja Patrickin vaarallisen rakkauden kohde. Batesin ja useiden klassisten kauhuhahmojen lailla Patrick on jossain määrin sympaattinen tapaus, jonka ulkopuolisuus ja emotionaalinen vilpittömyys rinnastetaan häntä ympäröivien tavallisten ihmisten arkiseen kieroiluun.

Vahvinta kannatusta Euroopan maissa kerännyt Patrick voitti pääpalkinnon sekä Avoriazin että Sitgesin kauhuelokuvafestivaaleilla. Italiassa elokuva ei ollut pelkästään suosittu, vaan sikäläinen elokuva-ala ”omi” Patrickin ja muokkasi sen paikallisen kauhulinjan mukaiseksi. Levittäjä poisti Bernard Herrman -vaikutteisen Brian Mayn musiikin ja tilasi rokkaavamman soundtrackin Dario Argenton elokuvista tutulta Goblin-yhtyeeltä. Kaiken huipuksi menestys poiki Mario Landin ohjaaman epävirallisen jatko-osan Patrick vive ancora (1980), jossa Franklinin hillitty ote sai tehdä tilaa absurdille pikkubudjetin verenvuodatukselle.

Lauri Lehtinen 19.2.2009