ÖTÖKÄN ELÄMÄÄ

14.02. sunnuntai 16:00

(A Bug's Life/Ett småkrypsliv), USA , 1998
animaatio, alkuper. äänet Dave Foley, Kevin Spacey, Julia Louis-Dreyfus / suom. äänet Jarkko Tamminen, Maija Kinnunen, Seppo Pääkkönen
puhumme suomea
K7
96
2. esitys/visningen

 

1998 oli erityinen muurahaisvuosi animaatiomaailmassa. Ennen murkkujen elämästä kertovan A Bug’s Lifen marraskuista Yhdysvaltain ensi-iltaa oli lokakuussa ensi-iltansa saanut DreamWorksin tuottama Antz, niin ikään muurahaisten maailmasta kertova elokuva. Molemmat on tehty tietokonetekniikalla, mutta ne ovat kovin eri näköisiä ja oloisia. Siinä missä Antz on sekä visuaalisen puolensa että nokkelan dialoginsa ja absurdin huumorinsa takia enemmän aikuiskatsojaa miellyttävä, on Ötökän elämää pastelliväreineen ja perinteisimpine tapahtumien käänteineen enemmän nimenomaan lasten elokuva.

Mukavasti toimivan muurahaisyhteisön rauha järkkyy, kun ilkeiden ja isojen heinäsirkkojen lauma hyökkää ja vaatii työteliäitä murkkuja keräämään heille ravintoa talveksi. Nokkela keksijämuurahainen Flik päätyy onnettoman möhlintänsä takia karkotetuksi yhteisöstä maailmalle, jossa hän  yrittää etsiä apujoukkoja pelastamaan muurahaiset tyrannien hirmuvallasta. Kaupungista Flik löytääkin persoonallisen kirppusirkusseurueen, jota hän luulee soturijoukoksi – sirkuslaiset taas kuvittelevat Flikin olevan kykyjenmetsästäjä ja he lähtevät muurahaisen mukaan. Väärinymmärrykset melkein pilaavat koko pelastusoperaation, mutta lopulta käy juuri niin kuin pitääkin eli paha saa tietysti palkkansa ja Flikistä tulee sankari.
 
Flik on perinteinen keskushahmo: innovatiivinen luuseri, joka muiden hyljeksinnän tuoman alennustilan  seurauksena tekee kaikkensa näyttääkseen, mihin pystyy ja kohoaa lopulta sankariksi. Flikin värväämä apujoukko eli sirkuslaiset ovat erikoinen kirjo omalaatuisia taiteilijapersoonia: joukkoon kuuluu mm. syöppö toukka, sukupuoli-identiteetiltään häilyvä leppäkerttu sekä aviomiehensä menettänyt mustaleski-leski. Olemukseltaan ötökät ovat disneymäisen söpöjä lukuunottamatta tietysti pahiksia eli heinäsirkkoja, jotka ovat varsin uhkaavan ja raa’an näköistä porukkaa. Heinäsirkkalauman saapuminen on kuin suoraan jostain Vietnamin sotaelokuvasta, kun helikoptereita muistuttava pörinä täyttää ilman ja pelokkaat muurahaiset värisevät maan alla odottaen mitä kamalaa tuleman pitää. Voittopuolisesti elokuvan tunnelmat ovat kuitenkin lämpimiä ja hauskoja. Ötököiden baarikohtauksessa sekoitetaan nupit Raidilla ja hyttynen tilaa Bloody Maryn oo plussana. 40-luvun New Yorkia tunnelmiltaan muistuttavassa kaupungissa tapahtuva sirkuskohtaus on riemukas kekseliäästi toteutettuine esitysnumeroineen.

Vaikka Orionissa yleensä istutaankin asiaankuuluvasti paikoillaan vielä lopputekstienkin aikana, kannattaa Ötökän elämän lopputekstivaiheeseen oikein keskittyä. Luvassa on nimittäin hauska kokoelma niin sanottuja pilalle menneitä kohtauksia, joista irtoaa kunnon naurut vielä ennen päällysvaateruljanssin aloittamista.

- 19.1.2003 Mervi Herranen