NUORUUTENI SAVOTAT

Elämän vonkamiehessä (1986) Mikko Niskanen sovitti Kalle Päätalon omaelämäkerrallisen romaanisarjan ensimmäiset niteet yhdistelmäksi lapsuuden kehityskertomusta ja isän sairaskertomusta. Nuoruuteni savotat jatkaa molempia kertomuksia kolmen seuraavan romaanin pohjalta. Kallen kehityskertomus etenee murrosikään ja nuoruuteen, 1930-luvun pulavuosista talvisodan kynnykselle. Isän työkyvyttömyys tietää perheelle puutetta ja nöyryytyksiä. Kalle joutuu liian varhain kovaan työhön, samalla kun hänen näköpiirinsä laajenee savotoille ja kirjonkylään, maailmankirjallisuuteen ja ajan poliittisiin tapahtumiin. Hän haaveilee kirjailijaurasta Mika Waltarin opasteoksen innoittamana, saa ensimmäiset seksuaaliset kokemuksensa ja riuhtaisee lopulta itsensä irti isän vaikutuspiiristä.

Niskasta ei voi moittia eläytyvän otteen puutteesta: aihe on hänelle ilmeisen läheinen eikä Päätalon tarina ole vailla yhtymäkohtia hänen omaan nuoruuteensa. Taiteilijakutsumuksen herääminen ja sen vaaliminen karussa ja vastakaiuttomassa ympäristössä yhdistää heidän kohtalonsa Gorkin muistelmateoksiin ja Mark Donskoin niistä ohjaamiin elokuviin, ns. Gorki-trilogiaan. Toki Päätalon ja Niskasen suoritus on jäljittelemättömän suomalainen, vielä tarkemmin sanoen koillismaalainen, murretta ja ajan rekvisiittaa myöten. Myös hermoheikkous mielisairaus ja psykoanalyyttiset perheasetelmat kukkivat erityisinä korpisuomalaisina muunnelmina.

Päätalon voima on tunnetusti kertomuksen laveassa ja perusteellisessa vyörytyksessä. Niskanen on tiivistänyt ja dramatisoinut, huipentanut ja hiljentänyt, toisin sanoen rytmittänyt tarinan elokuvan kestoon pysyen samalla alkuteoksen hengelle uskollisena – liikaakin sikäli, että etäisyyden tai uuden näkökulman merkkejä on vaikea havaita. Kuitenkin Niskasen elokuvakerronta lähes kolmituntisenakin elää, imee ja puree: Nuoruuteni savotat on vahvaa perinteistä elokuvaepiikkaa, joka jyrää eteenpäin voimalla, vailla erityisiä hienouksia tai kömpelyyksiä, hyvien näyttelijäsuoritusten ja luonnekuvien tukemana. Nuori Ari-Kyösti Seppo saattaa Kallen tulkkina osoittaa taipumusta ylinäyttelemiseen, mutta muiden ylilyöntien lailla sekin istuu Niskasen eläytyvään ja eläyttävään linjaan.

Elokuvan televisioesityksien katsojaluvut olivat huikeita: vuoden 1990 lyötiin miljoonan katsojan haamuraja komeasti (1 126 000) ja vielä uusintaesityksessä lähes kahta vuotta myöhemmin katsojia oli yli puoli miljoonaa (586 000).

Sakari Toiviainen (1988) ja Jari Sedergren (lopun lisäys 2009)