NELJÄ NOLATTUA NEROA

 
Neljä nolattua neroa (Monkey Business, 1931) oli veljesten ensimmäinen alkuperäiskäsikirjoitukseen perustuva elokuva ja myös ensimmäinen, joka kuvattiin Hollywoodissa. Veljekset saapuvat savusillitynnyreihin kätkeytyneinä salamatkustajina, ja Groucho tanssii kuuman tangon Thelma Toddin kanssa.
***
Marx-veljesten kolmas elokuva Neljä nolattua neroa on erässä mielessä heidän ensimmäinen varsinainen elokuvansa: sekä Kookospähkinöitä (1929) että Koirankeksit (1930) olivat vielä veljesten näyttämömusikaalien varsin puhtaita elokuvaversioita. Neljä nolattua neroa oli alkuperäiskäsikirjoitus, tekijöinä S.J. Perelman, jolla on katsottu olleen suuri vaikutus veljeksiin, sekä Will B. Johnstone, joka oli kirjoittanut Marxien ensimmäisen Broadway-menestyksen I’ll Say She Is. Parivaljakon yhteistyö veljesten kanssa jatkui vielä elokuvassa Hevosen sulat (1932): molemmille teoksille on yhteistä Margaret Dumontin hahmon puuttuminen, mutta Neljä nolattua neroa eroaa enemmän veljesten muusta elokuvatuotannosta, ja tavalla joka saattaa hyvinkin olla yhdistettävissä Perelmanin panokseen.

Neljä nolattua neroa sisältää selviä yhtymäkohtia Perelmanin kirjalliseen tuotantoon: elokuvassa on oma erikoissävynsä purevuutta, pahanilkisyyttä ja pilkkaa, ja kokonaisuutena se on vähemmän kotoisa ja hyväluontoinen kuin Marxien muut elokuvat. Grouchon pueriili, jossain määrin tympäisevä, mutta hyvin latautunut komiikka ja esiintyminen kantavat Perelmanin leimaa, kuten myös Harpon hahmo, joka tässä elokuvassa on tavallista villimpi ja demonisempi. Toisin sanoen veljekset ovat ryhmänä vähemmän sympaattisia, ja jopa varsin armottomasti epäsympaattisia – tämä ei välttämättä merkitse tasoeroa, mutta tiettyä eroa se merkitsee. Neljä nolattua neroa ei yritä miellyttää yleisöä, vaan omaksuu eräänlaisen ”ota tai jätä” –ilmeen.

Poikkeuksellista on myös se, että Neljä nolattua neroa ainoana Marxien elokuvana esittää Grouchon vailla ammattia. Tästä on seurauksena se, että hän ei niinkään erotu komedian itsenäiseksi tukipilariksi, leikkauspisteeksi, jossa porvarillista arvoja punnitaan ja romutetaan, kuin yhdeksi veljesteamin jäseneksi, jolla toki hetkensä ja bravuurinsa. Hänen verbaalinen akrobatiansa ei osoita mitään ruostumisen merkkejä. Perelmanin huomion mukaan Grouchon henkilöhahmon paras ominaisuus oli ”kyky pyörittää omaa rulettiaan, kehittää kokonainen asetelma yhdellä lauseella tai liikkeellä, tai tuhota se, tai panna se pilaksi, ja siirtyä sitten nopeasti toiseen identiteettiin tai poseeraukseen”.

Neljä nolattua neroa -elokuvan näyttämö on lähes koko ajan New Yorkin matkaava valtamerilaiva, jonka uumenista veljekset putkahtavat esiin salamatkustajina. Elokuvassa ei ole mitään yhtenäistä toiminnan linjaa, ellei sellaiseksi käsitetä sitä, että elokuva on yhtä pitkää takaa-ajoleikkiä käytävillä, hyteissä ja lastiruumassa veljesten ja laivan henkilökunnan kesken. Tuloksena on koomisten tilanteiden ja kehittelyjen ilotulitus, jossa veljekset tuntuvat päästävän irti koko nerokkaan fantasiansa, gagien ja sanaleikkien varastonsa. Elokuvan kuuluisimmassa kohtauksessa he onnistuvat ahtautumaan pieneen hyttiin seurassaan noin puolet laivan henkilökuntaa.

– Allen Eylesin (The Marx Brothers – Their World of Comedy, 1966) ja muiden lähteiden mukaan