THE NAMESAKE - KAIMA

26.09. lauantai 18:45

(THE NAMESAKE), Intia/USA , 2006
Kal Penn, Irfan Khan, Tabu
K11
122
2. esitys/visningen

 

Mira Nairin The Namesake perustuu Jhumpa Lahirin menestysromaaniin Kaima (Keltainen kirjasto). Tarinan keskushenkilöinä ovat intialaiset siirtolaiset Ashima (Tabu) ja Ashoke Ganguli (Irfan Khan), ja heidän perheensä, poika Gogol (Kal Penn) ja tytär Sonali (Sahira Nair, ohjaajan veljentytär).

Tarina käynnistyy 1970-luvun Intiasta, missä Ashima päättää suostua perheensä järjestämään avioliittoon ja avioituu Ashoken kanssa. Seuraavassa hetkessä pariskunta asuu amerikkalaisessa lähiössä ja kasvattaa amerikkalaistuvia lapsiaan vieraalla maalla. Perheen poika Gogol on saanut nimensä isänsä lempikirjailijan, Nikolai Gogolin mukaan. Toisen polven siirtolaisuutta tarkastellaan Gogolin nimestä kumpuavista ongelmista, nuoren miehen kasvukipuissa ja identiteettikriisissä. Taustalla häilyy isältä perityn kulttuurin vastustaminen ja toisaalta halu sulautua nykyisen kotimaan kulttuuriin.

Elokuvan casting tukee hyvin perustarinaa. Ashiman roolissa nähdään intialaisen elokuvan tähti Tabu, joka aloitti uransa elokuvanäyttelijänä 1980-luvulla vasta 15-vuotiaana. Tabu tunnetaan pikemmin taiteellisesti painavista pienen budjetin elokuvista kuin rooleistaan Bollywood-musikaaleissa. Hänen roolityötään on kiitetty Namesaken ohella mm. elokuvissa Maachis (1996), Astitva (2000),Chandni Bar (2001) ja Cheeni Kum (2007). Ashkoken roolissa nähtävä Irfan Khan sai näyttelijänä nimeä elokuvassa Warrior (2001) ja on 2000-luvulla näytellyt useassa kaupallisesti menestyneessä Bollywood-elokuvassa. Tabu ja Khan ovat aikaisemmin kohdanneet vastanäyttelijöinä hindinkielisessä elokuvassa Maqbool (2003), joka pohjautuu löysästi Shakespearen Macbethiin. Kal Penn on puolestaan Yhdysvalloissa syntynyt toisen polven intialainen, joka on aloittanut näyttelijänä uransa kevyissä nuorisokomedioissa (Harold & Kumar Go to White Castle, 2004). Vuodesta 2007 lähtien häntä on nähty televisiosarjoissa, mm. suositussa tv-sarjassa House. Gogol on Pennin ensimmäinen rooli draamaelokuvassa.

Mira Nair, itsekin Intiasta Yhdysvaltoihin muuttanut ja Harvardissa opiskellut elokuvantekijä, käsittelee Jhumpa Lahirin romaaniin pohjautuvaa aihetta ilmeisen läheltä, lempeästi, ymmärtäväisesti. Koko elokuvaa ympäröi tietynlainen viehättävä nostalgia. Namesake pyrkii sovittelemaan kahden maan, uuden ja vanhan kotimaan kulttuurisia eroja ja ymmärtämään näiden ristiriitoja – ei repimään auki kuiluja sukupolvien välille, vaan katsomaan tulevaisuuteen.

Tekijän visuaalinen tyyli ei petä tälläkään kertaa – myös Namesaken miljöö on runsas, tyylitelty ja sävykäs. Aikaa elokuvassa kuluu vuosikymmeniä, mutta sujuvasti kerrottu tarina kannattelee ajankulua hyvin. Osaltaan tätä tukee myös erinomainen näyttelijätyö.

(Kirsi Raitaranta, 18.9.2009)