NAINEN JÄRVESSÄ

Nainen järvessä merkitsi ainoaa kertaa, jolloin Raymond Chandler osallistui oman romaaninsa sovitukseen elokuvaksi. Kokemus oli sen verran masentava, että hän pian jätti työn Steve Fisherille eikä halunnut nimeään mainittavan alkuteksteissä. Kuten tiedetään, Robert Montgomeryn elokuvan erikoisuus on siinä, että se on toteutettu ns. subjektiivisella kameralla, päähenkilö Philip Marlowen näkökulmasta siten, että Marlowen katse pyritään täysin samaistamaan kameran katseeseen. Aluksi Marlowe tosin esittäytyy kameran edessä, mutta muuten hän on läsnä lähinnä silmänä ja äänenä. Lisäksi hänen hahmonsa  vilahtaa muutaman kerran peilissä tai vedenpinnan heijastamana.

Tämä kamerakokeilu on yhä ainutlaatuinen Hollywoodissa ja johdonmukaisimpia koko elokuvan historiassa. Chandlerilla oli osuutensa asiaan, sillä häntä rasitti palata omaan tekstiinsä ja hän alkoi kehittää uutta näkökulmaa, osin epäilemättä romaanin minäkerronnan eräänlaiseksi vastineeksi, vaikka hän itse onkin vähätellyt asiaa kuten koko elokuvaakin. Joka tapauksessa Nainen järvessä  on tapana mainita kaikissa elokuvan kielioppia ja ilmaisukeinoja tutkivissa käsikirjoissa   esimerkkinä subjektiivisen kameran käytöstä ja yleensä myös tämän menetelmän umpikujasta.

Oudoksuttavaksi piirteeksi koettiin niin ikään se, että Robert Montgomeryn Marlowe on masentuneempi ja illuusiottomampi kuin romaanissa. Hän asuu rähjäisessä hotellissa ja pyrkii dekkarikirjailijaksi, suuntaa viimein New Yorkiin tässä tarkoituksessa ja luopuu yksityisetsivän ammatista. Elokuva alkaa Marlowen yrittäessä kaupata rikostarinaansa, mutta kustannustoimittaja pestaakin hänet etsimään pomonsa kadonnutta vaimoa, mistä tarinan rikosjuoni lähtee purkautumaan. Marlowe-hahmon muutos saattoi osaltaan johtua siitä, että hänen luonnekuvansa jouduttiin kehittelemään paljolti äänen ja sen sävyjen varaan, jolloin hänelle tyypillisen karkeasti veistelevän puhetavan ja tietyn sisäisen herkkyyden välinen jännite jäi tavoittamatta.

Kamerasilmän käytössä voidaan yhtä kaikki nähdä kytkentä film noirin yleiseen visioon, sisäistetty tapa ilmaista maailmankatsomus, johon kuuluu "ihmissielun parantumaton yksinäisyys", ihminen vasten autiutta tai vuorovaikutuksessa esineiden maailman kanssa. Jopa rakkauskohtauksiin syntyy tällä menetelmällä etäisyyttä ja tunteettomuutta. Tai kun kuvassa näkyy pelkkä puhelimen luuri, tuloksena on havaintoesitys kommunikaation vajavaisuudesta. Tällaisen lähes eksistentialistisen kokemuksen Nainen järvessä pystyy menetelmällään välittämään, samalla kun kovaksikeitetyssä, nokkeluuksia vilisevässä vuoropuhelussa on aitoa Chandlerin henkeä. Ja vaikka subjektiivisen kameran käyttö on sanellut vähemmän jyrkän valaisutekniikan kuin film noirissa tyypillisimmillään, atmosfäärissä on vangitseva tehonsa.

-Eri lähteiden mukaan ST